Olen joskus provosoinut ystäviäni huomauttamalla, että ensimmäinen maailmanhistoriassa Suomea virallisesti itsenäiseksi valtioksi esittänyt henkilö ei ollut kukaan kansaamme kuuluva, vaan muuan venäläinen nainen. Oheinen kuva on tekoälyn tulkinta vanhojen maalausten pohjalta siltä, miltä keisarinna Elisabet Petrovna olisi näyttänyt.
Sikäli kun asiaa ymmärrän, niin historiankirjoitus sekä Venäjällä että lännessä pitää Elisabetia keskimäärin heikkona hallitsijana. Hänestä kerrotaan lähinnä toisarvoisia asioita, kuten kuinka hän käytti aikaa koruihin, mekkoihin, suurien juhlien järjestämiseen, tai että hänellä oli isot tissit, joita korosti pukeutumisessaan jne. - ja tätä pidetään osoituksena siitä, että hän oli huono hallitsija.
Toki Elisabet oli älynlahjoiltaan hyvin keskinkertainen eikä hänellä ollut opillista sivistystä juuri luku- ja kirjoitustaitoa enempää. Mutta hän osasi asettaa oikeita ministereitä oikeille paikoille ja ymmärsi olla sekaantumatta liiaksi asioihin, joita hän ei käsittänyt. Ja kaapattuaan vallan, maan jouduttua saksalaisten käsiin, hän antoi lupauksen, ettei valtio teloita yhtään ihmistä niin kauan kuin hän on hallitsija. Tämän lupauksensa hän piti. Moniko Venäjän hallitsija ennen häntä tai hänen jälkeensä on tehnyt samoin?
On mielenkiintoista, että lännessä, etenkin feministien parissa, Katariina Suurta on pidetty puolestaan ihanteellisena hahmona. Naista, joka teloitutti porukkaa, palautti ruoskimisrangaistuksen, kävi monia hyökkäyssotia ja tuhlasi valtion varoja kymmenien rakastajiensa kuluihin. Mutta tokihan Katariina kävi kirjeenvaihtoa valistusajan filosofien kanssa ja osasi rakentaa imagoaan.
Mutta Elisabet, jonka hallituskaudella ei tapettu ihmisiä, vaan perustettiin Moskovan yliopisto ja lukioita, Pietarin ensimmäinen teatteri, kehitettiin Venäjän kauppaa, teollisuutta ja tieverkkoa ennen näkemättömällä tavalla, on jäänyt historiaan yksinkertaisena hallitsijana. Häntä on kuvailtu myös moraalittomaksi irstailijaksi, vaikka hänellä oli kuitenkin pääasiassa vain yksi mies kerrallaan, eikä heitäkään lopulta kovin monta. Sitä paitsi Elisabet ei koskaan mennyt naimisiin eikä saanut lapsia, joten hänen miessuhteisiinsa voisi suhtautua moraalisesti hieman eri tavalla kuin vaikka Katariina Suuren vastaaviin. Elisabetin kihlattu ja väitteiden mukaan suuri rakkaus, Holstein-Gottorpin herttuan poika Karl August kuoli isorokkoon juuri ennen häitä, mikä jätti syvät henkiset arvet. Vähän aikaisemmin Elisabet oli menettänyt molemmat vanhempansa. Myöhemmällä iällä hän eli onnellisesti yhdessä tavallisen ukrainalaisen talonpojan, Aleksei Razumovskin kanssa. Tarinan mukaan Elisabet olisi mennyt tämän kanssa salaa vihille, koska uskonnollisten asioiden vahvistuttua hänen elämässään, ei pitänyt sopiva jatkaa yhteiselämää vihkimättä. Mutta ankara hoviprotokolla ei olisi sallinut avioliittoa talonpojan kanssa.
Toki Elisabetkaan ei ollut juuri humaanimpi hallitsija kuin muutkaan tuon ajan ruhtinaat. Kapinat kukistettiin armotta ja tuhansia vietiin Siperiaan. Maaorjuus Venäjällä jatkui ja syveni. Eipä sitä Katariina Suurikaan kauniista sanoista huolimatta poistanut. Vasta Aleksanteri II kykeni siihen, ja aivan liian myöhään. Mutta lupauksensa olla tapattamatta ketään Elisabet piti koko hallituskautensa ajan.
Elisabet oli persoonana toki monin tavoin ikävä ihminen. Siitä on paljon tarinoita. Kun keisarinnan hiusten permanenttaus sen ajan välineillä johti siihen, että osa hänen hiuksistaan kärähti, ja joku hovinainen päästi tirskahduksen nähtyään muotopuolen kampauksen, määräsi keisarinna, että kaikkien hovin naisten päät oli ajeltava kaljuksi. Sen jälkeen keisarinnalle ei naurettu.
Suomessa Elisabet tulee säilymään ikuisesti historian lehdillä tuon 18.3.1742 annetun itsenäisyysmanifestinsa takia.
Jos joku luulee, että pidän Elisabetia Suomen itsenäisyyden kätilönä sen enempää kuin Leniniä, niin toki käsitän, etteivät suurvallat harjoita hyväntekeväisyyttä. Elisabet olisi halunnut Suomesta puskurivaltion Ruotsin ja Venäjän väliin. Suomessa hallinnon järjestäytymättömyys ja myös yleinen heikko sivistystaso olisivat johtaneet siihen, että maa olisi tullut käytännössä riippuvaiseksi Venäjästä. Ja on ymmärrettävää, etteivät suomalaiset, jotka muistivat vielä hyvin isovihan kauhut, luottaneet erityisemmin Pietari Suuren tyttären tarjouksiin.
Mutta yhtä kaikki. Ne sanat oli sanottu maailmalle, eikä niitä takaisin saanut, ja ne elähdyttivät kerran Anjalan liittoa, Porvoon valtiopäiviä ja kansallista heräämistä, ja sen teki tämä Venäjän itsevaltias, jota kuvailtiin aikanaan myös Euroopan kauneimmaksi hallitsijattareksi. - "... että Suomen Ruhtinaskunta, jos se aikoo itsensä erottaa pois Ruotsin vallan alta ... niin kuin vapaa eikä kenenkään vallan alla oleva maa, teidän omienne kanssa keskenänne määräätte hallitusmuodon, sellaiselle perustalle ja sen kaltaisessa oikeassa Vapaudessa pysytte, niin kuin se on omaksi hyödyksenne ja alati pysyväksi vahvistukseksi, ja sen oman tahtonne mukaan asetatte, kun itse toivoa taidatte."
Teoksessa Romanovien loisto ja luhistuminen kirjoitetaan: "Ei ainoakaan Romanovien suvun kruunattu hallitsija ole - ennen häntä enempää kuin hänen jälkeensäkään - niin läheisesti ottanut osaa vähäpätöisimpienkin alamaistensa huoliin, toiveisiin ja harrastuksiin kuin tämä hallitsija."
Ja on sanottava, että niin Venäjän kansa kuin sen naapuritkin olisivat olleet varmasti onnellisempia, jos Venäjän myöhemmät hallitsijat olisivat johtaneet maata Elisabet Petrovnan hengessä ja muistaneet hänen manifestinsa ikimuistoiset sanat: "Me emme jalan leveyttä vierasta maata halua".
