Aina silloin tällöin minua on pyydetty muistelemaan tarinoita suvustani. Tässäpä nyt sitten yksi muistelo. Kuvassa on isotätini Sylvi Kaisanlahti. Emme ehtineet kohdata, Sylvi kuoli vähän ennen syntymääni.
Sylvi oli sisarussarjansa nuorin ja ainoa, joka sai opiskella enemmän kuin kansakoulun oppimäärän. Hän muutti nuorena Ouluun, asui välillä myös Ruotsissa ja kouluttautui sairaanhoitajaksi. Nuoruudessaan hän tapasi erään metsänhoitajan, josta tuli Sylvin suuri rakkaus. Mutta miehen vanhemmat eivät suhdetta hyväksyneet, koska Sylvi oli tavallisen maatalon tyttö, ja miniäksi oli suunniteltu rikas kauppiaantytär. Sylvi ei tästä lannistunut, vaan jatkoi elämäänsä pystypäin. Hän oli tummahiuksinen, näyttävä nainen, joka pukeutui tyylikkäisiin muotivaatteisiin, laukkuihin ja koruihin ja ehosti itsensä viimeisen päälle, muttei koskaan yliampuvasti. Sylvi-täti ei ollut mitenkään vaatimaton ihminen, vaan hän tunsi arvonsa ja edellytti sitä myös muilta.
Sairaanhoitajan uransa lisäksi hän toimi yrittäjänä, pitäen yksityistä laboratoriota sekä kemikalioliikettä Porvoossa. Lopulta hän omisti useita asunto-osakkeita pääkaupunkiseudulla ja vuokrasi niitä. Elämänohjeita hän antoi sisarusten lapsille, halusivatpa nämä sitä tai eivät. Erityisesti hän kannusti terveellisiin elämäntapoihin ja monipuoliseen ruokavalioon. Lappilaiset ainakaan minun suvussani eivät yleensä perusta sienien keräämisestä ja syömisestä, joten Sylvi-täti koetti rohkaista sukulaisiaan myös sienestyksen pariin.
Sylvi-täti oli uskova kristitty, jota jo hänen äitinsä oli lapsuuskodissa kehottanut lukemaan Raamattua ja etsimään sieltä, mikä on oikein ja mikä on väärin elämässä. Hurmoksellisesta hengellisyydestä hän ei hillittynä ihmisenä kuitenkaan pitänyt. Eräässä herätyskokouksessa oli hypitty pitkin seiniä ja joku oli vahingossa repäissyt Sylvi-tädin sukkahousun sauman rikki. Vähempikin huutaminen olisi riittänyt, oli hänen arvionsa. Sylvi rikastui liiketoimillaan ja tuki hyväntekeväisyyttä suurilla rahasummilla, muttei pitänyt siitä ääntä. Vasta hänen kuoltuaan omaiset saivat tietää hänen lahjoituksistaan.
Viimein 59-vuotiaana Sylvi-täti kohtasi vuosikymmenten jälkeen uudestaan tämän metsänhoitajan, ja heidät vihittiin hyvin onnelliseksi muodostuneeseen avioliitoon. He ehtivät olla naimisissa 14 vuotta. Sylvi-täti lähti tästä maailmasta komeasti, saappaat tai oikeastaan korkkarit jalassa. Kun Sylvi-täti tunsi sydänkohtauksen oireet, hän käveli naapurihuoneiston ovelle, soitti ovikelloa, ilmoitti rauhallisesti ja huolellisesti artikuloiden tilanneensa ambulanssin ja käveli naapurin sohvalle odottamaan. Pian sen jälkeen tuli lähtö.
Niille, jotka eivät ole löytäneet tarpeeksi sopivaa aviopuolisoa, olen usein kertonut rohkaisuna Sylvi-tädin tarinaa, että myöhemminkin ehtii. Viime vuosina olen tätä samaa muistutellut myös itselleni... :D Toinen asia, missä Sylvi-täti on vaikuttanut elämääni, on se, että minunkin lapsuuskodissani syötiin usein perunat kuorineen, koska Sylvi-täti oli kertonut juuri kuorten alla olevan perunanosan olevan kaikkein terveellisintä. Itsekään en yleensä kuori perunoita.
Sylvi oli sisarussarjansa nuorin ja ainoa, joka sai opiskella enemmän kuin kansakoulun oppimäärän. Hän muutti nuorena Ouluun, asui välillä myös Ruotsissa ja kouluttautui sairaanhoitajaksi. Nuoruudessaan hän tapasi erään metsänhoitajan, josta tuli Sylvin suuri rakkaus. Mutta miehen vanhemmat eivät suhdetta hyväksyneet, koska Sylvi oli tavallisen maatalon tyttö, ja miniäksi oli suunniteltu rikas kauppiaantytär. Sylvi ei tästä lannistunut, vaan jatkoi elämäänsä pystypäin. Hän oli tummahiuksinen, näyttävä nainen, joka pukeutui tyylikkäisiin muotivaatteisiin, laukkuihin ja koruihin ja ehosti itsensä viimeisen päälle, muttei koskaan yliampuvasti. Sylvi-täti ei ollut mitenkään vaatimaton ihminen, vaan hän tunsi arvonsa ja edellytti sitä myös muilta.
Sairaanhoitajan uransa lisäksi hän toimi yrittäjänä, pitäen yksityistä laboratoriota sekä kemikalioliikettä Porvoossa. Lopulta hän omisti useita asunto-osakkeita pääkaupunkiseudulla ja vuokrasi niitä. Elämänohjeita hän antoi sisarusten lapsille, halusivatpa nämä sitä tai eivät. Erityisesti hän kannusti terveellisiin elämäntapoihin ja monipuoliseen ruokavalioon. Lappilaiset ainakaan minun suvussani eivät yleensä perusta sienien keräämisestä ja syömisestä, joten Sylvi-täti koetti rohkaista sukulaisiaan myös sienestyksen pariin.
Sylvi-täti oli uskova kristitty, jota jo hänen äitinsä oli lapsuuskodissa kehottanut lukemaan Raamattua ja etsimään sieltä, mikä on oikein ja mikä on väärin elämässä. Hurmoksellisesta hengellisyydestä hän ei hillittynä ihmisenä kuitenkaan pitänyt. Eräässä herätyskokouksessa oli hypitty pitkin seiniä ja joku oli vahingossa repäissyt Sylvi-tädin sukkahousun sauman rikki. Vähempikin huutaminen olisi riittänyt, oli hänen arvionsa. Sylvi rikastui liiketoimillaan ja tuki hyväntekeväisyyttä suurilla rahasummilla, muttei pitänyt siitä ääntä. Vasta hänen kuoltuaan omaiset saivat tietää hänen lahjoituksistaan.
Viimein 59-vuotiaana Sylvi-täti kohtasi vuosikymmenten jälkeen uudestaan tämän metsänhoitajan, ja heidät vihittiin hyvin onnelliseksi muodostuneeseen avioliitoon. He ehtivät olla naimisissa 14 vuotta. Sylvi-täti lähti tästä maailmasta komeasti, saappaat tai oikeastaan korkkarit jalassa. Kun Sylvi-täti tunsi sydänkohtauksen oireet, hän käveli naapurihuoneiston ovelle, soitti ovikelloa, ilmoitti rauhallisesti ja huolellisesti artikuloiden tilanneensa ambulanssin ja käveli naapurin sohvalle odottamaan. Pian sen jälkeen tuli lähtö.
Niille, jotka eivät ole löytäneet tarpeeksi sopivaa aviopuolisoa, olen usein kertonut rohkaisuna Sylvi-tädin tarinaa, että myöhemminkin ehtii. Viime vuosina olen tätä samaa muistutellut myös itselleni... :D Toinen asia, missä Sylvi-täti on vaikuttanut elämääni, on se, että minunkin lapsuuskodissani syötiin usein perunat kuorineen, koska Sylvi-täti oli kertonut juuri kuorten alla olevan perunanosan olevan kaikkein terveellisintä. Itsekään en yleensä kuori perunoita.
