En pidä rahkasta, mutta jostakin syystä menin ostamaan kirsikkarahkaherkkua K-kaupasta. Pahalta maistui. Mutta sitä syödessäni Kemijärvellä kaupunginvaltuuston kokousta seuraamassa ollut ukkini soitti ja kertoi uutisen, joka maistui vielä pahemmalta: "Nyt se saivat sen siirrettyä..." Äiti oli marssinut kokouksesta ulos, niin olisin tehnyt minäkin.

Kouluverkkotaistelu päättyi tällä kertaa tulokseen, jota kaupunkimme virkamiesjohto on kiivaasti ajanut vuosikausia - lukio pois Hillatieltä, vastoin todellisten asiantuntijoiden, lukioväen mielipidettä. Jääräpäisyys sai voiton, ainakin toistaiseksi! Onnittelut kaupunginjohtajalle, sivistysjohtajalle ja myös esityksen innokkaille tukijoille, entiselle kansanedustajaehdokas Heikki Nivalalle (ent. sit.), sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juhani Tapiolle ja erityisesti valtuutettu Tarja Perälälle, joka on ollut asiassa kovasti aloitteellinen. Tein hänelle vaalityötä viime kunnallisvaaleissa - en olisi tehnyt, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää. Mutta nauttikoot voitostaan, kun sitä niin kovasti halusivat. Sama aurinko se silti huomenaamulla nousee meillekin.

Näin tämä suuri asia taas sitten ratkesi yhden äänen erolla, 18-17. Viimeksi luvut olivat toisinpäin eli yksi loikkari riitti. Osasimme odottaa, että vähintään yksi sellainen löytyy - ei esitystä muutoin olisi lähdetty edes ajamaan. Tämä takinkääntäjä oli kirjakaupan johtajatar Ann-Christine Lampela. Hän on Keskustan valtuutettu, aikaisemmin myös sitoutumattomien ehdokkaana ollut. Hänen kannanmuutoksensa ratkaisi asian, hän kantaa vastuun. Todettakoon vielä, että Vasemmistoliitossa ainoa lukiota puolustanut oli kansanedustaja Mustajärvi, jota muutoinkin arvostan kovasti. Muu Vasemmistoliitto ei sen sijaan edelleenkään noussut synkästä yöstään...

Olen ollut mukana lukiotaistelussa kohta seitsemän vuotta. Monet valtuutetut minua vielä kauemmin ja koulun opettajat tietysti myös. He ovat taistelleet yleissivistävän koulutuksen puolesta aivan oikeutetusti. Taisteluun ovat yhtyneet oppilaat, vuositaso kerrallaan. Se on tiivistänyt lukioyhteisöä, mutta samalla luonut sinänsä totuudenmukaisen kuvan kaupunkimme hallinnosta: emme välitä nuorten mielipiteistä. Säästöistä puhutaan, mutta muita vaihtoehtoja ei uskalleta laskea. Tämänkeväinen operaatio valmisteltiin täysin salassa, mikä ei kyllä minua yhtään yllätä.

Tähän on siis tultu. Olen pettynyt ja uupunut, mutta tunnen mieleni kuitenkin hyväksi. Taistelimme uutterasti ylivoimaista vihollista vastaan aika menestyksekkäästi vuosien ajan. Heidän mukaansa vastustimme kehitystä. Meidän mukaan taistelimme nuorison ja tulevaisuuden puolesta menneisyyden haamuja, taantumusta ja salakähmäistä kunnallispolitiikkaa vastaan. Suurta draamaa tämä joka tapauksessa oli - kyse ei ollut enää pelkästä kouluverkosta, kyse oli kansanvallan periaatteista ja siitä, miten niihin kukainenkin asennoituu.

Olen yllättävän rauhallinen. Avasin ikkunan, raitista ilmaa tuli sisälle ja linnunlaulu kuului puista. Elämä jatkuu. Tiedän, että moni on tehnyt kovasti työtä tässä asiassa avoimemman ja rehellisemmän Kemijärven puolesta ja isku oli kova. Mutta kun on taistellut hyvän asian puolesta, voi olla tappiossakin ylpeä. Taantumuksellinen harvainvalta onnistui vielä kuolinkuoreissaan kääntämään ruoria taaksepäin, mutta mitä sitten! Teimme kaikkemme, enempää emme voineet. Nyt on huolehdittava, että lukio saa Särkikankaalla mahdollisimman hyvät tilat ja kaikesta huolimatta koetettava lisätä koulun vetovoimaisuutta.

Mutta oikeutetusti voi kysyä, onko enää mieltä osallistua Kemijärvellä tällaiseen ylimieliseen kunnalliseen päätöksentekoon. En ikinä vaihda puoluekantaani, koska aate on oikea, mutta puolueen tila Kemijärvellä on surkea. Tällaisen päätöksenteon tueksiko pitäisi taas ensi kesänä alkaa ehdokkaita kerätä? Mutta jos emme tee mitään, niin sitten tämä virkamiesten nyökyttelijäklikki on entistä vahvempi. Omalta kohdaltani on todettava, että nyt on pakko keskittyä enemmän itseensä. Tässä sopassa on mukana sellaista ilkeämielisyyttä, että yksinkertaisesti sitä ei jaksa enää katsella. Olen oppinut paljon näistä koulutaistelun tapahtumista, en vähiten ihmisen psykologiasta, kostosta ja kaunaisuudesta. Mutta olen saanut myös monia ystäviä. Erityisellä lämmöllä mainitsen rouva Irma Kortelaisen, joka korkeasta iästään huolimatta on puolustanut Kemijärven nuoria vuosikymmenestä toiseen, yhtä nuorekkaita ihmisiä tapaa harvoin. Jos hän olisi iältään neljäkään vuosikymmentä nuorempi, niin pyytäisin häntä ulos syömään.

Vaan ei voi mitään. Elettävä on edelleen. Nukuttava yön yli, kuten eräs suuri valtiomies. Sitä iloa, että Paavo on ministeri, ei minulta voi kukaan viedä. Olen lähetellyt kannustavia tekstiviestejä pettyneille lukiotaistelijoille. Keskustelin pitkään myös yhden savolaisen ystäväni kanssa. Hän on saanut kyllä aimo annoksen tietoa kemijärveläisestä päätöksenteosta. Se tuskin on aina kovinkaan mielenkiintoista, mutta Jumalaa täytyy kiittää sellaisista ystävistä, jotka jaksavat kuunnella.

Ja lukionsiirtäjille vielä lopuksi terveisiä (olen kuullut yllätyksekseni, että muuan heistä lukee tätä palstaa, jota luulin kirjoittavani lähinnä itselleni) - minua ette lannista koskaan ettekä saa ajettua kylästä ulos! Taistelu rehellisemmän Kemijärven, esi-isieni rakkaan kotiseudun puolesta jatkuu!