Entisessä kotiseurakunnassani Kemijärvellä käytiin kirkkoherranvaali viime sunnuntaina. Vaikka olenkin saanut eron luottamustehtävistä sieltä, niin minut pyydettiin vielä mukaan tekniseksi avuksi ennakkoäänten käsittelyyn ja ääntenlaskentaa. Talkoolaisena olin siellä siis vielä mukana. Kirkkoherranvaali on harvinainen tapahtuma. Edellisen kerran Kemijärvellä se käytiin vuonna 1982, kun Marjokorpi valittiin. Historiasta moni vanhemman polven kemijärveläinen muistaa 1950-luvun alussa käydyn kovan kamppailun Rosman ja Vironmäen välillä. Vaalikampanja oli hyvin kiihkeää ja tapahtui ajoittain kaikessa muussa kuin kristillisen lähimmäisenrakkauden hengessä. Ns. seurakunta-aktiivit tukivat etupäässä Vironmäkeä ja olivat raivoissaan, kun Rosma valittiin. Rosma edusti vieläpä eri herätysliikettä kuin seurakunnan tuolloinen uusherännyt valtavirta. Kuitenkin pian huomattiin, että Rosma oli terävä julistaja ja ihmisenä helposti lähestyttävä kansanmies. Hän nimensä elää edelleen Kemijärvellä kristittyjen parissa rakkaassa ja kiitollisessa muistossa.

Entisen kirkkoherran Lasse Marjokorven eläkkeelle siirtymisestä on aikaa jo yli kaksi vuotta. Valintaprosessi viivästyi, koska ensimmäisellä hakukierroksella mukana ollut pastori Aki Lautamo käynnisti valitusprosessin päätöksestään. Lautamoa ei hyväksytty ehdokkaaksi, koska hän ilmoitti tuomiokapitulissa, ettei suostu kirkossa yhteistyöhön naispuolisten pappien kanssa. Valitusprosessin tulos oli etukäteen selvä, mutta luonnollisesti oikeus sen käymiseen oli. Valitettavasti prosessi venytti uuden kirkkoherran valintaa, mitä en pitänyt hyvänä asiana Kemijärven seurakunnan hallinnon toiminnalle.

Ymmärrän ns. perinteisen virkakäsityksen kannattajien tuohtumuksen. Onhan kirkossa vuosisatojen ajan lähdetty siitä, että papin virka on miehen virka ja tämä on yhä katolisen kirkon, ortodoksisen kirkon ym. suurten kirkkojen käsitys asiasta. Näin uskoville pitäisi taata myös oikeus toimia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tässä asiassa tarvittaisiin laajempaa suvaitsevaisuutta, mitä nyt esiintyy, ja turvata heidän asemansa tarvittaessa erityisjärjestelyin. Jo ekumeenisista syistä tämä on välttämätöntä.

Mutta toisaalta on niinkin, että on vaikea ajatella, kuinka luontevasti kirkkoherrana monipappisessa seurakunnassa voisi toimia henkilö, joka ei hyväksy naisia pappeina? Mitä jos seurakuntaan valittaisiin naispappi? Kuinka tasapuolisesti hänen esimiehenään voisi toimia kirkkoherra, joka ei sitoudu yhteistyöhön kirkossa ja alttarilla naispuolisen papin kanssa? 

Nythän Kemijärvellä ei ole juuri naispuolisia pappeja näkynyt ja vältetty mahdollisuuksien mukaan tilanteita, joissa naispuolinen pappi edes kävisi Kemijärvellä puhumassa. Kun puhutaan niin paljon perinteisen virkakäsityksen kannattajien omantunnonvapaudesta, niin ei meillä kyllä hirveästi ajateltu niiden omaatuntoa, jotka uskovat naisen voivan toimia pappina, vaan kaikin tavoin vältettiin yhteistyötä sellaisten järjestöjen kanssa, joiden kanssa yhteistyö olisi voinut johtaa siihen tilanteeseen, että naispuolinen pappi olisi pitänyt puhetta edes seurakuntatalolla. Itse toimiessani luottamushenkilönä koin, että monet kielteiset asenteet, joita Kemijärven eräissä hengellisissä piireissä minua kohtaan on koettu ja koetaan varmaan edelleen, johtuivat juuri siitä, että olen avoimesti ilmoittanut uskovani, että nainen voi toimia luterilaisen kirkon pappina siinä missä mieskin. 

Kun minä olen perusajattelultani konservatiivi ja olen monessa asiassa ns. yleistä mielipidettä vastaan, niin minulle ei olisi ollut mikään ongelma vastustaa naisten pappisvihkimyksiä, jos todella sydämessäni kokisin asian oikeaksi. Mutta luettuani Raamattua ja tavattuani monia upeita naispappeja, jotka rakentavat perinteisten kristillisten arvojen ja uskon pohjalta työtään ja elämäänsä, en ole yksinkertaisesti voinut vastustaa naisten toimimista pappina.

Kun valitusprosessi oli käyty loppuun, päästiin uuteen hakukierrokseen. Kirkkoherranvaalissa oli lopulta vain kaksi ehdokasta. Mutta olen hyvilläni, että edes kaksi, niin saatiin aito vaali. Ensimmäiselle vaalisijalle asetettiin Kemijärvellä parisen vuotta vt. kirkkoherrana toiminut Pentti Tepsa ja toiselle vaalisijalle Pelkosenniemen kirkkoherra, aikaisemmin myös Kemijärvellä työskennellyt Eero Kuikanmäki.

Kirkkovaltuuston puheenjohtajana päätin olla ottamatta kantaa ehdokkaiden välillä. Molempien kanssa olen saanut tehdä hyvää yhteistyötä. Molempia pidän vilpittöminä kristittyinä. Heidän painotuksensa ja toimintatapansa ovat jossain määrin erilaiset, osin jo erilaisista luonteista johtuen. Kumpaakin tarvitaan, kun täällä Lapin arktisissa oloissa koitetaan kylvää hyvän sanoman siementä karuihin peltoihin.

Jäätyäni pois kirkkovaltuuston puheenjohtajan tehtävästä annoin julkisen kuvauksen yhteistyöstäni Pentti Tepsan kanssa, joka julkaistiin hänen tuki-ilmoituksensa yhteydessä paikallislehdessä.

Kirkkoherranvaali sujui pääasiassa sopuisasti. Ehdokkaiden kriittistäkin tarkastelua harjoitettiin ja sekin on aivan paikallaan.

Valitettavasti vaalin yhteydessä esiintyi myös sellaista epämiellyttävää mustamaalauskampanjaa, joka mielestäni ylitti sopivaisuuden rajat. Eräässä paikallislehden kirjoituksessa julistettiin ja samoin muutenkin Kemijärvellä levitettiin puheita, että Pentti Tepsaa ei kannata äänestää, koska hänellä on niin kelvottomat kannattajat (eivät käy kirkossa, eivät ole kunnon kristittyjä tai ovat poliittisilta mielipiteiltään vääriä) ja vihjailtiin poliittisen pelin rantautumisesta kirkkoon. Ikään kuin poliittiset henkilöt olisivat jotenkin kategorisesti kelvottomia seurakuntalaisia. (Huvittavaa on, että eräs näiden puheiden levittäjistä oli henkilö, joka on itse pyrkinyt useita kertoja kaupunginvaltuustoon siinä kuitenkaan onnistumatta.)

Mielestäni valinta ehdokkaiden välillä pitäisi tehdä ehdokkaiden omien eikä heidän kannattajiensa ominaisuuksien perusteella. 

Ehdokasta ei tee automaattisesti huonoksi, että hänellä on eri puoluekantoja omaavia kannattajia. Eikä ihmistä huonommaksi kristityksi, vaikka hän olisi mukana jonkun poliittisen puolueen toiminnassa - ei silloinkaan, vaikka tämä puolue olisi joku muu kuin Kristillisdemokraatit! 

Pentti Tepsa ei sitä paitsi ole minkään puolueen jäsen. Ja kun sanottiin, että häntä kannattivat vain keskustalaiset, niin todettakoon, että hänen julkisia tukijoitaan olivat mm. Kemijärven kirkkovaltuuston nykyinen puheenjohtaja Irma Kortelainen, joka on ollut Kemijärven tunnetuimpia kokoomuslaisia vuosikymmenten ajan, seurakunnan diakoniajohtokunnan jäsen Saila Haikonen, joka pitkän linjan sosialidemokraattien vaikuttaja, sekä kaupunginvaltuutettu Tiina Niemimuukko, joka on Perussuomalainen.

Lisäksi levitettiin epämääräisiä väitteitä, että Pentti Tepsa olisi vain joku "liberaali-humanisti" eikä oikea sydämen kristitty. Miten usein ajattelinkaan, kun em. lehti-ilmoitus oli julkaistu, että voi kemijärviläiset, kuvitteletteko todella, että MINÄ antaisin tuenilmauksen jollekin ääriliberaalille!? Mutta kannattaa muistaa, että ihmiset ovat erilaisia ja toimintatavat erilaisia. Olivathan Vanhan Testamentin profeetatkin tyyliltään erilaisia, vaikka asia ja päämäärä oli sama. Maailmallisuutta vastaan onkin taisteltava, mutta ei kristillisen papin ainoa oikea tunnusmerkki ole se, että jatkuvasti pitäisi hokea sitä, kuinka maailma on paha paikka ja kuinka kelvottomia seurakuntalaiset ovat, kun käyvät vaan jouluna kirkossa!

Minä olen saanut oppia tuntemaan Pentti Tepsan vilpittömänä kristittynä, joka tulee toimeen erilaisten kristittyjen kanssa. Luotan siihen, että hänen johdollaan Kemijärven seurakunnassa edelleenkin saa kristinuskon perinteinen, oikea ja muuttumaton sanoma kaikua kirkkaana. Uusia toimintatapoja varmaan tullaan näkemään ja hyvä niin.

Mustamaalaus satoikin juuri Pentin laariin. Ihmiset huomasivat, miten räikeitä jotkut väitteet olivat ja lähtivät äänestämään jo senkin sisuunnuttamina.

Pääsääntöisesti vaalista jäi silti hyvä mieli. Edellä kertomani asiat olivat kuitenkin yksittäistapauksia. Verrattuna moniin muihin kirkkoherranvaaleihin, niin mitään erityisen suuria intohimoja vaaliin ei mielestäni sisältynyt. Jos naisten pappina toimimista vastustavat piirit olisivat saaneet oman ehdokkaansa vaaliin, niin uskoakseni myös vaalityö ja julkinen keskustelu olisi ollut paljon aktiivisempaa. Uskoakseni Pentti Tepsa olisi kuitenkin tullut siinäkin tilanteessa valituksi. Nyt molemmat ehdokkaat olivat virallisesti naisen pappina toimimisen kannalta, joskin Eero Kuikanmäen asenne kysymykseen vaikuttaa olevan selvästi kriittisempi.

Vaalitulos oli lopulta selkeä:

Pentti Tepsa 855 ääntä
Eero Kuikanmäki 259 ääntä

Lisäksi jätettiin kaksi tyhjää äänestyslappua ja hylättiin kahdeksan ääntä. Yhdessä hylätyssä lapussa luki "Aki Lautamo!" ja seitsemän muuta jouduttiin hylkäämään sen vuoksi, että niihin tehty merkintöjä sekä Tepsan että Kuikanmäen nimien kohdalle. Todennäköisesti näillä oli tarkoitettu äänestää Tepsaa, koska Tepsan kohdalla oli joko ykkönen tai rasti, mutta koska myös Kuikanmäen kohdalle oli tehty merkintöjä, niin säädösten mukaan äänestysliput oli hylättävä.

Toivon Pentti Tepsalle Jumalan hyvää johdatusta Kemijärven kirkkoherran virassa. Kotiseutuni sielunpaimenena hän jatkaa sitä ketjua, jonka Jaakko Lapodius aloitti vuonna 1648 asettuessaan ensimmäisenä rohkeana pappina korpien keskelle, julistamaan Jumalan sanaa ja Kristuksen ristin sovitusta, ajoittain hyvinkin haasteellisissa olosuhteissa.