Tein seurakunnan pääsiäislehteen vuonna 2009 pienen artikkelin edesmenneestä Kemijärven kirkkoherrasta Heikki Rosmasta. Tänään hänen syntymästään kului 100 vuotta ja osallistuin seurakuntatalolla hänen muistoseuroihinsa. Niinpä on paikallaan palauttaa mieliimme muutama asia tästä todella pidetystä, kansanomaisesta ja lämmöllä kansanperinteessämme muistettavasta pappismiehestä.

---

”Jumala käytti häntä aseenaan.” – muistoja rovasti Heikki Rosmasta

Harva kemijärveläinen on saanut osakseen kansan syvissä riveissä niin laajan ja syvän arvostuksen kuin edesmennyt seurakuntamme kirkkoherra, rovasti Heikki Rosma. Vaikka Rosman työvuosista on jo kulunut monta vuosikymmentä ja hänen kuolemastaankin 17 vuotta, elää hänen nimensä edelleen rakkaassa ja kiitollisessa muistossa. 

Henry Villiam Roos, joka tunnettiin myöhemmin Heikki Rosmana, syntyi ravintoloitsijan poikana Uudessakaupungissa 9.4.1912. Perhe muutti myöhemmin Viipuriin, jossa Heikki kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta lyseosta vuonna 1934. Opiskeluvuosinaan hän tutustui tulevaan vaimoonsa Saga Suolahteen Helsingissä kaupunkilähetyksen raamattupiirissä. Papiksi Heikki Rosma vihittiin 19.2.1939.

Rosma toimi pappina lyhyitä jaksoja monissa pohjoisen seurakunnissa, kunnes tuli 1.5.1943 Kemijärvelle, jonka kirkkoherra Lauri Laitinen (sitt. Lanjala) oli tuomittu vankeuteen ideologisista syistä. Rosman ensimmäinen työkausi Kemijärvellä sijoittui vaikeaan sota-aikaan ja evakkovuosiin, jolloin Kemijärvi oli sijoitettuna 11 eri pitäjään Pohjanmaalla. Kemijärveläisten lähtiessä evakkoretkelle, Rosma piti kaiken kiireen keskellä vanhassa kirkossa viimeisen hartaushetken 9.9.1944. Papinvaatteet matkatavaroihin jo pakanneena Rosma astui alttarille sarkavaatteissa. Epätoivoisessa tilanteessakin Herran apuun turvannut seurakunta veisasi suuren liikutuksen vallitessa: ”Siion apus ainoastaan on vain Herra Jumala, niin kuin isä hoitaa lastaan, niin hän holhoo sinua.”

Sodan jälkeen Lanjala palasi Kemijärvelle ja Rosma siirtyi Halsuan kirkkoherraksi. Vuonna 1950 hän palasi Kemijärvelle, kun seurakuntaan oli perustettu kappalaisen virka ja Rosma sai vaalissa enimmät äänet. Lanjalan jäätyä eläkkeelle 1953 Rosma haki Kemijärven kirkkoherraksi. Tuomiokapituli ei asettanut häntä ehdokkaaksi, mutta seurakuntalaisten anomuksesta Rosma asetettiin ns. ylimääräiselle vaalisijalle.

Vaalitaistelu kirkkoherraa valittaessa oli repivää. Kemijärven seurakunnassa voimakkaassa asemassa olleet uusheränneet lestadiolaiset halusivat uudeksi kirkkoherraksi oman miehensä, Merijärven kirkkoherra Matti Vironmäen, jonka vankimpiin tukijoihin kuului monia seurakunnan hallinnon johtohahmoja, mm. K.E. Kaisamatti ja Sanni Kellokumpu. Heikki Rosma puolestaan kuului vanhoillislestadiolaisuuden piiriin ja vanhoillisia Kemijärvellä oli hyvin vähän. Kuitenkin se laaja joukko ”tavallisia seurakuntalaisia”, jotka eivät kuuluneet mihinkään herätysliikkeeseen, tuki valtaosin Rosman valintaa. Marraskuussa 1953 käydyssä vaalissa Heikki Rosma sai 3601 ääntä, Matti Vironmäki 2164 ääntä, Veli Paasipohja 18 ääntä ja Erkki Koivisto 13 ääntä.

Uusheränneille pettymys oli ensi alkuun kova, mutta pian mielet muuttuivat. Uusherännyt saarnamies Kauko Juujärvi on sanonut: — Me emme saaneet sitä pappia, jonka olisimme halunneet, mutta pian huomasimme, että me saimme vielä paremman papin. Sen sijaan oman herätysliikkeen parissa Heikki Rosma alkoi kohdata vastustusta, mm. sen vuoksi, että hän kulki puhujana muidenkin kuin vanhoillislestadiolaisten pitämissä seuroissa. Vuonna 1961 vanhoillislestadiolaisten keskusyhdistys erotti Rosman yhteydestään. Kemijärven vanhoillisten enemmistö asettui kuitenkin tukemaan Rosmaa ja raja-aidat toisiin uskoviin murtuivat lopullisesti, joten Kemijärvellä tämän seurauksena Rosman suosio ei ainakaan heikentynyt.

Lea Mourujärven kirjassa Heikki Rosmasta on kerrottu: ”Voidaan sanoa, että Rosma kohteli kaikkia seurakuntalaisia samalla tavalla, riippumatta siitä mihin uskonnolliseen taustaryhmään henkilö kuului tai oli kuulumatta. Ystävällisyys, inhimillisyys, nöyryys ja avarakatseisuus olivat niitä luonteenpiirteitä, joilla kirkkoherraa kuvattiin.” Entiset alaiset muistelivat Heikki-rovastin olleen rakkaudellinen, helposti lähestyttävä esimies, joka muistutti: ”Kristus on meidän kaikkien ylin työnantaja.”

Vuonna 1963 Rosma valittiin lääninrovastiksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1971 saakka. Rosma toimi myös monissa yhdistyksissä, mm. Mannerheimin Lastensuojelu Liitossa. Kunnallispolitiikkaankin hän osallistui, toimien vuosina 1961–64 kauppalanvaltuustossa edustaen Maalaisliittoa. Tavallisena kansan miehenä tunnettua Rosmaa oli pyydelty ehdokkaaksi melko laajasti. Mikään erikoisen poliittinen henkilö hän ei kylläkään ollut, ja hän koki kirkkoherran työn ja valtuutetun roolin yhdistämisen hankalaksi.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1975 Rosma jäi asumaan Kemijärvelle. Eläkkeelläkin pidettyä pappia pyydettiin toimittamaan häitä, hautajaisia ja seuroja. Seurakunnan hallintoon hän osallistui myös eläkevuosinaan, tosin ei enää viranhaltijan, vaan luottamusmiehen näkökulmasta. Hänet nimittäin valittiin kaksissa vaaleissa suurella luottamuksella Kemijärven kirkkovaltuuston jäseneksi vuosiksi 1979–86.

— Hänet oli aina helppo kohdata ja hänen kanssaan oli mukava keskustella, muistelee Rosman hyvin tuntenut Johanna Kauppila. — Heikki Rosma oli erittäin hyvä puhuja, puheissaan Kristus-keskeinen ja Raamattu-keskeinen. Hän oli hyvin rakkaudellinen, ahkera ihminen työssänsä pappina.

— Jumala käytti häntä aseenaan. Hänen kauttaan tapahtui herätystä, myös useita nuoria tuli uskoon. Oppikoulussa oppilaat pitivät Rosmaa ehdottomasti parhaana aamuhartauksien pitäjänä, Johanna Kauppila kertoo. — Rosman hengellinen koti oli vanhoillislestadiolaisuudessa, mutta hän ei koskaan uskonut, että vain yksi herätysliike pelastuisi.

Johanna Kauppila kertoo Heikki Rosman olleen pappi viimeiseen asti. — Tapasin hänet vähän ennen hänen kuolemaansa sairaalassa. Eräs hänelle tuttu ihminen tuli juuri pyytämään siunausta. Vaikka Rosma oli halvaantunut eikä juuri pystynyt puhumaan, hän julisti Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Hän oli niin riisuttu ja heikko, mutta hän toimi silti pappina loppuun saakka.

Heikki Rosman maallinen taival kesti 79 vuotta. Iäisyysmatka alkoi 11.11.1991. Kemijärven seurakuntakertomuksessa kuvailtiin poismennyttä seurakunnan paimenta: ”Heikki Rosma edusti syntisten ja vaivattujen matkamiesten jumaluusoppia. Hän oli elämänsä taisteluissa oppinut särkymään Kristuksen käsiin ja siksi hänen olemuksestaan säteili myönteisyys, rauha ja rakkaus. Neuvot eivät tulleet ylhäältä päin, vaan ne perustuivat käsitykseen omasta syntisyydestä ja Kristuksen sovitustyöstä, missä meille on hankittu pääsy Jumalan yhteyteen.”

 

Lähteet:

Seppo Ervasti: Kemijärven seurakunnan historia (2002)
Janne Kaisanlahti: Kunnallisvaalit ja valtuutetut 1919–2008 (2008)
Lea Mourujärvi: ”Jos tikka on kirjava, elämä on kirjavampi”. Elämäntarinoita Kemijärveltä. (2004)
Johanna Kauppilan haastattelu 3.4.2009