Eilen päättyi kotini lemmikin, Roope-kissan, 18 vuotta ja vajaan kuukauden kestänyt elämä. Kulunut kevät oli hoidoista huolimatta vaikeaa aikaa ja viimeisten kahden viikon aikana fyysinen alamäki oli jyrkkä. Viimeiset tuntinsa Roope-kissa sai maata tyynyllään kotimme parvekkeella linnunlaulua kuunnellen. Kun Roope oli sairastanut munuaissairautta jo kolmisen vuotta, ei lähtö tullut yllätyksenä.

Kun vein roskiin kasan lääkepakkauksia ja ruiskuja, ajattelin, että ainakin teimme parhaamme kissan terveyden hyväksi. Joku voi pitää sitä tarpeettomana asiana, mutta meille se oli kuin perheenjäsen. Olen todella surullinen ja pahoilla mielin hyvän eläinystävän menetyksestä.

Kävin äitini kanssa hautaamassa Roopen metsikköön kesämökin taakse. Olin 7-vuotias, kun kissa otettiin meille. Siitä saakka se oli seuranamme kaikissa perheemme vaiheissa näiden kuluneiden 18 vuoden ajan. Rovajärven mökillä se vietti luultavasti elämänsä hauskimmat hetket luonnon parissa. Kerrostalon asukkaana kun luontoon pääsi niin valitettavan harvoin. Vuosien varrella Roopelle kehittyi omintakeinen luonne ja omat tapansa. Nyt koti tuntui hirvittävän tyhjältä.

Muistelen kiitollsin mielin kuluneita vuosia ja yhteiseloamme.