Viimeisten viikkojen ja kuukausien suuri uutinen Suomessa ja koko Euroopassa on ollut valtava pakolaisvirta, josta jotkut puhuvat jo kansainvaelluksena. Eurokriisikin tuntuu jo hautautuneen tämän uutisoinnin alle. Kreikan saarilta on enemmänkin näytetty uutiskuvaa siitä, kuinka pienet rauhalliset kylät ovat täyttyneet Välimeren ylitse ilman asianmukaista lupaa ja matkustusasiakirjoja tulleista ihmisistä.

Keskusteluilmapiiri ainakin Suomessa on ollut ikävä asian tiimoilta. Olen saanut itsekin lukea ja kuulla, kuinka toiselta puolen vaaditaan äärimmäisen kovia keinoja ja jopa käsketään työntää tulijat mereen tai tuhota muuten, ja uskotaan mitä puolivillaisimpia netissä kiertäviä juttuja. Ja sitten toiselta puolen loukkaannutaan hysteerisesti, jos joku uskaltaa kysellä maahanmuuton kustannusten ja kielteisten seurausten perään.

Jokainen minut tunteva tietää, etten ole kasvanut suomalaisen kulttuurin umpiossa. Olen käynyt tähänastisen elämäni aikana 40 eri maassa. Lähisukulaisissanikin on eri maiden kansalaisia, samoin erilaisia uskonnollisia vakaumuksia. En pelkää erilaisuutta. Mutta pelkään oman kansani voimavarojen kestävyyttä ja Euroopan kohtaloa, jos toimimme vain tunnekuohuissa emmekä katso, mikä on oma kansallinen etumme ja myös pakolaisten lähtömaiden kansallinen etu pitkässä juoksussa.

Välitön ratkaisu nyt käsillä olevaan kriisiin olisi käsittääkseni, että Eurooppaan luvatta Välimeren yli pyrkivät tulisi sijoittaa pakolaisleireille, joita esim. YK:n pakolaisjärjestö voisi ylläpitää. Leireillä selvitettäisiin mahdollinen oikeus turvapaikkaan. Pitää muistaa, että nyt tänne tulevista ehdoton valtaosa tulee muualta kuin Syyriasta ja tuskin ovat maittensa heikoimmassa asemassa olevaa väestöä. Kehitysyhteistyötä tulisi lisätä enemmän kuin hallitsematonta maahanmuuttoa.

Eihän Lähi-Idän ja Afrikan ongelmiin, pahoihinkaan ongelmiin, voi olla ratkaisuna, että siirretään konfliktialueiden asukkaat Eurooppaan. Sitenkö nämä maat saataisiin pohjimmiltaan jaloilleen, että toteutettaisiin uusi kansainvaellus, jota Euroopan nykyinen politiikka vain kiihdyttää?

Oxfordin yliopiston professori Paul Collier, eräs maailman johtavia kehityspolitiikan asiantuntijoita on arvostellut kovin sanoin Euroopan nykyistä pakolaispolitiikkaa. Hän muistutti, etteivät venepakolaiset ole suurimman avun tarpeessa, koska matka jo maksaa niin paljon heidän oloissaan. Collierin mukaan pakolaiset tulisi lähettää takaisin pakolaisleireille. Collier paheksui myös sitä, että pakolaisia kohdellaan kuin avuttomia lapsia. (Tätä asennetta on Suomessakin nähty.)

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053?jako=028060c466521b5b9b95527ef32a2186&ref=fb-share

Suomessa on ihmetelty nuorten, terveiden (ja sotakuntoisten) miesten valtavaa yliedustusta turvapaikanhakijoiden parissa. Moni on sanonut, etteivät meidän isoisämme lähteneet Suomesta sotaa pakoon, vaan taistelivat maansa ja kansansa puolesta. Tämä ihmettely on aivan perusteltua. Samoin kuin se kysymys, että jos joku alue on niin vaarallinen, että sen perusteella on oikeus hakea turvapaikkaa Euroopasta, niin kuinka miehet jättävät perheensä ja sukunsa naiset ja lapset sinne hakien itse suojaa paremman elintason maista. Samoin voidaan kysyä, mikseivät pakolaiset jää lähimpiin turvallisiin maihin, vaan tullaan monien turvallisten, sotaa käymättömien maiden läpi niihin maihin, joissa tarjotaan parhaimmat sosiaaliset etuudet?

Samoin on tietysti perusteltu myös vastaus, etteivät Lähi-Idän konfliktit ole täysin rinnastettavissa meidän sotiimme, ainakaan Syyrian osalta. Siellä on monta taistelevaa osapuolta ja on vaikea tuntea kovin suurta sympatiaa sen enempää Assadin julmaa hallintoa kuin islamistien kanssa veljeilevää oppositiota kohtaan. Suurvalloillakin on oma osuutensa taisteluissa. Kuitenkin vain näiden konfliktimaiden vakauden edistäminen on pohjimmaisin keino tämän ihmisvirran pysäyttämiseksi.

Kannan hyvin suurta huolta siitä, että annamme Lähi-Idän ihmissalakuljettajille viestin, että mitä enemmän ja mitä surkeammissa paateissa porukkaa työnnetään Välimerelle, niin sitä enemmän nostamme kiintiöitämme ja avaamme oviamme. Voimme ottaa joitakin tuhansia tänne lisää suvaitsevaisuutemme symboleiksi tai sitten keskittää voimamme kantamalla vastuumme noiden maiden olojen kuntoon saattamiseksi. (En kannata esim. sitä, että kehitysyhteistyötä surutta leikataan, mutta maahanmuuttokuluissa tuntuu olevan jatkuvasti piikki auki.)

Yksityinen ihminen voi tehdä hyväntekeväisyyttä ja kun motiivit ovat puhtaat, niin se on aina jaloa. On ihailtavaa nähdä, miten ihmisten auttamishalu on kasvanut, monet vievät vaatteita vastaanottokeskuksiin tai antavat rahaa jne. – Valtiollisen päätöksenteon on kuitenkin aina perustuttava kylmään harkintaa ja pitkäjänteiseen ajatteluun. Edessämme ovat pelottavat ajat, jos suomalaiset kokevat, että maahanmuuttajien kuluihin ja maahanmuuton työllistämien virkailijoiden kustannuksiin ollaan valmiita pistämään yhä enemmän rahaa samalla, kun tässä maassa ikänsä asuneet ja työtä tehneet ihmiset joutuvat yhä tiukempien leikkausten kohteeksi. Sellainen katkeroittaa ihmisiä ja voi johtaa lopulta levottomuuksiin. Olemme tottuneet ajattelemaan, että suomalaiset ovat rauhallista kansaa, mutta ei niistä Lapuan liikkeen päivistä kovin pitkää aikaa ole.

Tiedostan ne ongelmat, joita sisältyy siihen, että jos korostetaan yksinomaan maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ym., koska silloin voimme alkaa suhtautua jyrkän kielteisesti kaikkeen maahanmuuttoon. Suurin osa maahanmuuttajaryhmistähän on sopeutunut hyvin. Omia esi-isiäni monestakin eri sukuhaarasta on tullut Baltiasta ja Venäjältä 1600-luvulla maahanmuuttajina Suomeen, monia sukulaisiani on taas lähtenyt Amerikkaan, tehneet siellä työtä ja työllistäneet lopulta muita (ilman kotouttamisohjelmia).

Kaikkinaista ihmisvihaa vastaan meitä kehottavat jo Raamatun tekstit, jossa Jumala itse antaa Israelin kansalle käskyn: "Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:33-34). – Samoissa Mooseksen kirjoissa on toki myös määräykset siihen, että siirtolaisten on Israelin kansan parissa noudatettava heidän lakejaan.

Ihmisyksilöiden ihmisarvoa loukkaavia puheita on siis syytä varoa. Niillä on pahat seuraukset historiasta. Ymmärrän siksi, miksi moni vieroksuu niitä puheita, joissa vaaditaan maahanmuuttajiksi valikoitavan vain kristittyjä. Jos kohta se aiheuttaisikin vähemmän sopeutumisongelmia, niin kovin sisäänrakentunut ajatus länsimaisessa järjestelmässä on, ettei ihmisiä saa asettaa eriarvoiseen asemaan heidän uskonnollisen suuntauksensa perusteella – Ymmärrän toisaalta myös heitä, jotka pelkäävät islamin nousun seurauksia Euroopassa ja saattavat kirkkojen avatessa oviaan muslimipakolaisille kysellä, että moneenko moskeijaan kristityt pääsisivät majoittumaan?

Joka tapauksessa ei kannata olla liian sinisilmäinen sen suhteen, mitä tapahtuu, kun paljon ihmisiä hyvin toisenlaisista kulttuurioloista ja etenkin tiukan linjan islamin kyllästämiltä alueilta sijoitetaan tänne. Valitettavasti asioista keskusteleminen on nykyään vaikeaa, koska syyllistäminen ja leimaaminen alkaa hyvin helposti. Radikaali islam on kuitenkin todellinen ja äärimmäisen vaarallinen uhka Euroopassa. Sen todellisuuden kieltäminen olisi kohtalokas virhe Euroopalle.

Brittiläisessä Express-lehdessä oli kirjoitus, jonka hyytävässä kielikuvassa kuvailtiin ISIS:in terroristien tulevan moottoriveneillä Välimeren ylitse, eurooppalaisen sympatian aaltoja pitkin.

Ei se tarkoita sitä, että kaikki, tai edes suurin osa, olisi terroristeja, tai edes terrorismin hyväksyjiä. Mutta tällaistakin väkeä, tai potentiaalisesti ääriliikkeiden hallitsemissa koraanikouluissa radikalisoituvaa väkeä, sieltä voi tulla ja tulee hallitsematta Eurooppaan. Olemme saaneet kuulla karmeista tapauksista, joihin Eurooppaan nyt saapuvien parissa on syyllistytty. Ehkä vain yksittäistapauksia, mutta liian monta yksittäistapausta kuitenkin.

Emme myöskään voi kieltää, että valitettavan monet muslimit, jotka eivät itse ikipäivänä ole osallistuneet terroritekoihin, voivat kuitenkin suurta sympatiaa esim. vapaustaisteilijoina pitämiään Hamasin terroristeja kohtaan. Kun on lapsesta asti kasvatettu vihaan Israelia ja länttä vastaan, niin voiko muuta odottaakaan? Näiltä ilmiöiltä meidän ei kannata lännessä sulkea totisesti silmiämme.

Monet sellaisetkin ihmiset, jotka ovat torjuneet kristinuskon omasta henkilökohtaisesta elämästään, havahtuvat Euroopassa vähitellen siihen, että länsimainen järjestelmä pohjautuu kristillisen uskon arvoihin. Ne ovat taanneet myös uskonnonvapauden. Jos islamista olisi tullut maanosamme valtauskonto, kuten joitakin kertoja historiassa oli vaarassa käydä, niin elämämme täällä olisi nyt varsin toisenlaista.

Lisäksi toivon, että kunnat voisivat itsenäisesti päättää, sopiiko heidän oloihinsa pakolaisia ja jos sopii, niin minkälaista väestöä - ilman, että kuntapäättäjiä syyllistetään, jos tekevät omantuntonsa pohjalta kielteisen päätöksen. – Noin 15 vuotta sitten olin yläasteikäinen, kun kotikaupunkini otti vastaan pakolaisia luullen saavansa Kosovon sodan jaloista tulevaa väkeä. Mummot muistelivat omia evakkokokemuksiaan ja ihmiset halusivat auttaa. Valitettavasti meille tulikin ihan muualta kuin Kosovosta väestöä ja elämänmeno pienellä rauhallisella paikkakunnalla muuttui totaalisesti. Näistä kokemuksista puhuminenkin on vain tehty sellaiseksi, että joku haukkuu heti rasistiksi, jos kertoo millaista se meillä oli.

Nyt vaikuttaa olevan vallalla jopa henki, että on rasistista edes epäillä, josko turvapaikanhakijoiden kertomukset turvapaikan tarpeesta ja omista taustoistaan ovat muuta kuin ehdottoman totta. Vaikka loppujen lopulta tässä maailmassa lähes jokainen katsoo enemmän tai vähemmän omaa etuaan. Se on inhimillistä, varsinkin jos käsillä on mahdollisuus saada itsensä ja perheensä paremman elintason maahan. Meidän ei kannata tehdä maahanmuuttajista kokonaisuutena jotain vihattavaa ja pelottavaa kansanjoukkoa, muttei myöskään pyhimyksiä tai toteemeja, joita voimme esitellä oman suvaitsevaisuutemme ja erilaisuuden hyväksymisemme tunnuksina. He ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin.

Valitettavan paljon tunnistan keskustelussa samoja piirteitä kuin viime vuonna käytyyn kovaan julkiseen vääntöön ns. sukupuolineutraalista avioliittolaista. Käsittääkseni asiallisia perusteita voi esittää niin lakimuutoksen puolesta kuin sitä vastaan, en lähde tässä kirjoituksessa ottamaan kantaa sen asiasisältöön, vaan asian ympärillä käytyyn keskusteluun. Tuolloinhan ne ihmiset, jotka kannattavat vielä voimassaolevaa lainsäädäntöä, leimattiin valtamedian rummutuksessa paljolti homofoobikoiksi, ihmisvihaajiksi ja ties miksi, väitettiin heidän vastustavan ihmisten rakkautta jne., vaikka pääosalla nykyisen lainsäädännön kannattajista perusteena olivat tietysti aivan toiset lähtökohdat. Hyökkäys oli Suomen oloissa suorastaan ennennäkemätön. Erityisen kuvaavaa tälle keskustelulle oli, että suvaitsevaisuuttaan mieluusti korostavat ihmiset eivät hyväksyneet kuin oman mielipiteensä – ja vastapuolen halveksunta oikeutettiin toteamuksella: "ei suvaitsemattomuutta tarvitse suvaita". Esimerkiksi ministeri Päivi Räsäsen pilkkaamisesta tehtiin suorastaan hyve ja oman erinomaisuuden osoituksen symboli.

Olen miettinyt, että muuttiko tämä viime vuoden keskustelu jotain syvällistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Onko pätevä keskusteluargumentti nyt aina kauhistella ja loukkaantua, jos joku esittää eriävän mielipiteen, ja omien näkemysten puolustamisen sijaan pyrkiä leimaamaan vastapuolen ihmiset jollakin leimalla, jonka jälkeen heidän mielipiteitään ei tarvitse kuunnella? Etenkin jos nämä mielipiteet nousevat niiden perinteisten arvojen pohjalta, joiden varassa Suomi on rakennettu ja nostettu hyvinvointiyhteiskunnaksi?

Nyt vaatii jälleen suurta rohkeutta olla eri mieltä kuin valtamediassa esitettävät näkemykset. Maahanmuuttokysymyksissä vähänkin kriittisempien puheenvuorojen käyttäjät joutuvat olemaan hyvin varovaisia ja pelkäämään rasistileimoja. Tämä johtaa siihen, että moni maltillinen ihminen jättää kantansa kertomatta ja vaikenee leimautumisen pelossa. Ja tuolloin äärimielipiteet saavat tietysti enemmän näkyvyyttä, koska "hullut huutavat aina".