Karhu nimeltä Sanna


Saat kiittää miestäsi hyvästä sukunimestä, olen todennut ystävälleni Sanna Karhulle useammin kuin yhden kerran.

Tuo nimi täytyy saada aikanaan rovaniemeläisten äänestäjien mieliin, ajattelin ajaessani pois heidän häistään, eräänä syksyisenä lauantai-iltana. Karhun nimen hän oli saanut Rovaniemen kirkossa samana päivänä.

Omaa sukuaan, tyttönimeltään kuten ennen sanottiin, Sanna on Ruokamo. Tietokoneeni tekstinkäsittelyohjelman oikoluku tarjosi sitä muotoon "Ruokaemo". Siitä olen saanut idean kutsua häntä nyttemmin Karhuemoksi. Onhan hän jo yhden pikku-Karhun maailmaan saattanut.

Ei Sanna Karhua nimen takia valinnut. Mutta minä (läpensä poliittisena eläimenä?) totesin kyllä heti sukunimen muututtua, että hyvä tuo on kampanjaankin. Se kun jää helposti mieleen. Onhan karhu kansalliseläimemme ja monessa muussakin maassa karhua on käytetty erilaisten poliittisten järjestöjen tunnuksena.

(USA:ssa tosin kahden pääpuolueen tunnuseläimet ovat aasi ja elefantti. Tokkopa valitsisin logoksi kumpaakaan, jos olisin uutta puoluetta perustamassa.)

Minä uskon, että Karhua kannattaa äänestää. Silloin voi perustellusti luottaa saavansa äänelleen vastinetta. Saavansa äänensä kuuluviin. Anna äänesi karhulle, saat Karhun äänen. Murr.

Sanna Karhun elämänpolku on kulkenut monin kohdin samoja pitkospuita pitkin kuin omanikin. Vuosia Keskustanuorten aktiivina, välillä nuorisojärjestön työntekijänäkin, ja sitten avustajantyöhön maamme ylimpään valtioelimeen, Eduskuntaan.

Kun Sanna tuli valituksi Rovaniemen kansanedustaja Markus Lohen eduskunta-avustajaksi, niin taas riitti vitsailua nimestä. Että miten käy Lohelle. Nimittäin siihen aikaan, kun lohi vielä pääsi vapaasti polskimaan Kemijoen latvoille, tahtoivat niistä monet päätyä koskipaikoilla väijyvien karhujen eväiksi.

Poliittisista meriiteistä huolimatta Sanna tuntuu minusta ihmisenä hyvin epäpoliittiselta. Ainakin jos vertaan moneen tuttavaani.

Karhu ei ole kana. Karhu ei ole poliittinen broileri, kuten sanonta kuuluu. Hän ei ole tullut politiikkaan rakentamaan uraa. Hän on rakentamassa lähiympäristöään, kotiseutuaan - rakasta Lappia, jonne palasi asuttuaan vuoden pääkaupunkiseudulla ja todettuaan, ettei se ole "mun juttu". Paikallistasolla karhunjälki on jo alkanut näkyä, esimerkiksi Ounasvaaran nuorisotilojen tai Muurolan lukion tapauksissa.

Meidän, joilla on kunnia tuntea hänet ystävänä - meidänkin sydämiimme on jäänyt karhunkäpälän jälki. Se käpälä ei ole vihaisen metsän pedon teräväkyntinen tassu, vaan herttaisen ja suojelevan äitikarhun - sellaisen, joista luimme lapsena satukirjoista. ("Kuka on nukkunut vuoteessani, äitikarhu kysyi...")

Olen saanut tuntea sen sillon, kun elämässäni on ollut vaikeata. Karhu on kulkenut rinnalla, tukenut, lohduttanut - tarvittaessa hyväntahtoisesti vähän potkaissutkin nähdessään, että on jo mentävä eteenpäin ja lopetettava murheiden rapalätäkössä räpiminen.

Politiikassa ystävyyssuhteet muuttuvat helposti hyväksikäyttösuhteiksi. Välit katkeavat tai muuttuvat muodollisiksi, teatteriksi vailla aitoa sisältöä. Ajatellaan, mitä milläkin liikkeellä voi hyötyä. Hedelmällinen yhteistyö perustuu luottamukseen. Ystävyys perustuu luottamukseen.

Vaatii suurta taitoa säilyttää luottamus politiikassa, joka - varsinkin jos aatepohja sumentuu - muuttuu niin helpoksi taisteluksi vallasta ja omista poliittisista asemista.

Tunnen Sannan aatepohjan ja luotan siihen. Se lähtee siitä Alkio-vainajan ajatuksesta, että yksilö on järjestelmää tärkeämpi. Kun ihminen voi hyvin, kukoistaa myös yhteiskunta. Koti on kaiken perusta ja perhe on maailman perusyksikkö.

Olen saanut läheltä nähdä, että hän elää tämän omakohtaiseksi. Perhe on tärkein. Sen mukaan hän on politiikassakin toiminut - ja jättänyt monta tehtävää ottamatta vastaan, jos katsoo sen ajan olevan perhe-elämältä pois.

Karhun arvomaailmassa keskiöön yltää myös hajautetun yhteiskunnan malli, desentralismi. Koko Suomea ei tule ahtaa Helsinkiin. Maakuntien on annettava kasvaa ja kehittyä. Se ei ole totisesti itsestäänselvyys tämän päivän Suomessa.

Ja toinen tärkeä arvo on vastuu ympäristöstä. Se vanha talonpoikainen viisaus, että talo on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin itse on sen ottanut vastaan. Ja se käsky, joka ihmiskunnalle jo luomisessa annettiin: viljelkää ja varjelkaa. Mahdottomia tämä maapallo ei kestä.

Ja vieläkö joku arvo? Sanoisin, että isänmaallisuus. Kerran Sanna sanoi minulle, että jos Lotta Svärd järjestö olisi vielä olemassa, hän haluaisi kuulua siihen. Isänmaanrakkaus ja maanpuolustushenki. Velallisuuden tunteminen menneiden sukupolvien työtä kohtaan. Kunnioitus ja arvoanto sotiemme veteraaneille - heidän henkisen perintönsä vaaliminen, kalliista uhrista kertominen sukupolvelta sukupolvelle vielä sen jälkeen, kun heistä viimeinenkin on ylittänyt iäisyyden rajan.

Tähän arvoon Sannalle on tuonut syvyyttä isänmaan katseleminen kauempaa, nuorempana vaihdossa Britanniassa sekä monipuoliseen kansainväliseen toimintaan osallistuminen ja vieraiden kulttuureiden parista tulevien ihmisten kohtaaminen. Tätä Sanna on tehnyt joskus työnsä puolestakin, järjestäessään erilaisia koulutuksia maahanmuuttajille.

Minun ystäväni Karhu ei ole kiiltokuva. Hän on ihminen ja hyvät ystävät näkevät toisensa myös huonoina päivinä ilman naamiota. Silti, tai oikeastaan siksikin, minä voin suositella häntä jokaiselle rovaniemeläiselle kunnallisvaaleissa.

Minä uskon, että jos äänesi on Karhun, niin se ääni kuuluu.

Rovaniemeläiset - valtuustossa tarvitaan Karhu-emoa! It's time to vote for Mama Grizzly!