Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on maailman mahtavin valtio.
Kymmenistä erilaisista osavaltioista koostuva liittovaltio on ihmeellisen
monikasvoinen valtakunta. Sen historia ja kulttuuri eivät kylläkään ole yhtä
pitkät ja juurevat mitä vaikkapa Euroopan, Kiinan ja Lähi-Idän kansoilla, mutta
nykypäivänä maa on kiistatta maailmanpolitiikan johtaja. Napoleonhan ennusti jo
1810-luvulla, että maailmanpolitiikan painopiste siirtyy Atlantin taakse,
vaikka tuolloin valtio oli vielä nuori ja Euroopan kannalta verrattain
vähämerkityksellinen.
Tällaisen maan johtajan valinta koskettaa kaikkia maailman kansoja ja siksi on
ymmärrettävää, että maailman katseet suuntautuvat pian käytäviin Yhdysvaltain
presidentinvaaleihin. Suomessakin lehdistö näyttää olevan melko kiinnostunut
tulevasta valinnasta. Nopea tiedonvälitys Internetissä mahdollistaa sen, että
saamme vaaliuutiset tietoomme yhtä nopeasti kuin USA:ssa asuvat.
Muistan lapsuudestani jo vuoden 1992 Yhdysvaltain presidentinvaalit. Ukkini ja
hänen Los Angelesissa asuva veljensä keskustelivat puhelimessa monta kertaa
vaalien tapahtumista. Näissä vaaleissa Bill Clinton pudotti istuvan
presidentin, isä-George Bushin. Vuonna 2000 oli Republikaaneilla vuoro
revanssiin, kun kaiken ääntenlaskusöhläyksen jälkeen lopulta saatiin selville,
että poika-George Bush oli kerännyt Floridasta enemmän ääniä kuin Demokraattien
vastaehdokas.
Yhdysvaltojen kaksipuoluejärjestelmä on vaikeasti verrannollinen maahamme.
Esim. talous- ja sosiaaliturvajärjestelmämme poikkeavat niin kovasti toisistaan,
että kerran eräs USA:n tuntija väitti minulle Suomen Kokoomuksenkin olevan
vasemmistolaisempi puolue kuin USA:n Demokraatit. Tietyssä mielessä tämä
varmaan onkin totta, mutta se ei ole koko totuus.
Jos muuttaisin Yhdysvaltoihin, minun olisi varmasti vaikea tehdä valintaa
näiden kahden puolueen välillä. Monissa perusarvoja koskevissa kysymyksissä
olen mieluummin konservatiivi kuin liberaali, jos näitä termejä on pakko
käyttää, ja niinpä Republikaanit ovat näissä kysymyksissä minua lähempänä. He
puolustavat elämää, perheiden asemaa ja kristillistä avioliittoa. Toisaalta
monissa sosiaalipoliittisissa kysymyksissä ja ympäristöasioissa löytäisin
helpommin liittolaisia Demokraateista.
Yhdysvalloissa on edelleen syviä jännitteitä eri rotujen välillä. Kuilua olisi
varmasti omiaan kuromaan kiinni ensimmäisen mustan presidentin valinta.
Toivottavasti joskus sellainenkin päivä tulee. Mutta yksin sillä perusteella ei
voi vielä äänestää. Olipa ehdokas mies tai nainen, musta tai valkoinen, pitäisi
kylmän rauhallisesti katsoa, kenellä todella on parhaat edellytykset johtaa
maailman suurinta supervaltaa. Tämän vuoksi minä kannatan presidentiksi John
McCainia. Obamalla on ollut näyttävä ja suurella rahalla tehty kampanja ja
suosio kuin jollakin kuuluisalla pop-tähdellä. Vaikka median valta onkin
hirvittävän suuri, niin toivon, että mielikuvilla ja mediasirkuksella ei silti nousta
Yhdysvaltain presidentiksi. Hillary Clintonia olisin voinut kannattaa, mutta
Obama ei ainakaan minun silmissäni vaikuta riittävän vakuuttavalta. Maailman
mahtavimman valtion johtajaksi ei pitäisi valita kokematonta henkilöä, olipa
hän kuinka cool tahansa.
John McCain on syntynyt vuonna 1936. Uransa hän aloitti sotilaana isänsä tavoin. Aikanaan hän joutui Vietnamissa sotavangiksi yli viideksi vuodeksi. Vankeudessa hän joutui kommunistien julmasti kiduttamaksi; näiltä ajoilta hänellä on peräisin edelleen vammoja. Vapauduttuaan vankeudesta 1973 hän jatkoi sotilasuraansa kotimaassa. Vuonna 1981 hän jäi eläkkeelle armeijasta kapteenin arvolla. Muutettuaan Arizonaan hän tuli mukaan politiikkaan ja vuonna 1983 hän nousi Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Vuodesta 1987 hän on edustanut Arizonaa Yhdysvaltain senaatissa, jonne hänet on valittu jo neljä kertaa korkealla äänimäärällä. Vuonna 2000 hän pyrki Republikaanien presidenttiehdokkaaksi, mutta George W. Bush voitti puolueen esivaalin.
John McCainin poliittinen linja on usein poikennut perinteisen republikaanin stereotyypistä. Hän on puhunut voimakkaasti ympäristönsuojelun puolesta ja tehnyt aikanaan mm. ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevan lakialoitteen, jonka presidentti Bush valitettavasti tyrmäsi. McCainin aloitteesta tehtiin myös lainmuutos, jolla vankien kuulustelussa kiellettiin ainakin pääsääntöisesti julma ja alentava kohtelu. Yleensäkin McCainia pidetään melko liberaalina konservatiivina, joskin monissa arvokysymyksissä hänen näkemyksensä ovat selkeästi perinteisellä, kristillis-konservatiivisella linjalla.
Tuttavapiiristäni äkkiseltään tulee mieleen vain kaksi henkilöä, jotka vuoden 2004 vaaleissa kertoivat minulle kannattavansa George W. Bushin uudelleenvalintaa. Monet Suomen kokoomuslaisetkin kannattivat Demokraattien Kerryä. Melko yleisesti arvioidaan Bushin hallintokauden heikentäneen eurooppalaisten mielikuvaa Yhdysvalloista. Vielä on kuitenkin liian aikaista tehdä kattavaa arviointia Bushin presidenttiydestä. Paljon virheitä on varmasti tehty, mutta se ei ole koko totuus. Vuonna 2001 Yhdysvallat joutui hirvittävän hyökkäyksen kohteeksi ja siihen oli vastattava. Terrorismia vastaan on taisteltava kovin asein. Länsimaista demokratiaa on puolustettava. Tietysti on aina pohdittava, mitkä keinot ovat oikeita ja hyödyllisiä.
Se on kuitenkin selvää, että McCainin valinta ei merkitse Bushin linjan jatkumista. Eikä toisaalta Obamakaan voi maailmaa muuttaa, vaikka hänet valittaisiin.