Vuoden 1918 tapahtumien merkkipäivää vietetään huomenna. Tulee 100 vuotta siitä, kun punakaarti kaappasi Helsingissä vallan demokraattisesti valitulta eduskunnalta. Seuraavana yönä suojeluskunnat alkoivat Etelä-Pohjanmaalla riisua venäläisiä varuskuntia aseista Mannerheimin käskyllä. Kirjoitin aikanaan pienen runon tämän sodan ja sen nimeä koskevan keskustelun synnyttämistä tunnoistani.

* * *

Vapaussota

Ei sodan kauhut ihailua kaipaa
Etenkään kun veljesveri vuotajaa
Muistot julmuuksista kestää hyvin aikaa
Silloin paljon kärsiä sai isänmaa

Vaan väitteitä kun kuulee kaikkialta:
”Puoli kumpikin ol’ samanveroinen!”
Vapaus suomalainen sekä kansanvalta
– Ne turvas meille yksin voitto valkoisten

Tehtiin toki puolin toisin paljon väärää
Kostotoimet oli kovat, myönnän sen
Vaan ken arvaisi sen kärsimyksen määrää
Jos tänne noussut olis valta punainen

Ulvoi maassa jo henget eksytyksen
Kuinka kansa vain on kaikkivaltias!
Osa Suomesta kun sai sen käsityksen
Että asein tehdään maailma paremmaks’

Hetkess’ Helsingissä ottivat he vallan
Piti murtaman laillinen hallitus
Vaan ei sortunutkaan Suomi sortamalla
Säilyi isiltä peritty vapaus

Kutsuhuuto kun halki Suomen kiiri
Silloin vankka, vakaa talonpoikaiskansa
Liitti kädet yhteen luoden lujan piirin
Petoksesta vapaaks’ tahtoi isänmaansa

Ylipäällikkö tarvittiin tietenkin
Vapaan maan uuteen armeijaan
Nimi kenraali Gustaf Mannerheimin
Kultakirjaimin piirrettiin historiaan

Nyt haudoilla vapaussodan sankarien
Todeta saan – kiitos olkoon ain’ teidän
Että polku neuvostokolhoosien
Ei milloinkaan ollut osana meidän

Totisesti ei ollut se sisällissota
Vapaudesta kun kansamme kamppailtiin
Se oli sellainen taistelu jota
Vapaussodan nimellä vain muisteltiin