Hyvät ystävät!

Kemijärven kirkkovaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa käytän tässä muutaman sanan tervehdyksenä uudelle kirkkoherrallemme.
Pitkäaikaisen kirkkoherramme Lasse Marjokorven ilmoitettua jäävänsä eläkkeelle pitkän ja ansiokkaan työuran jälkeen tuli kirkkoherran virka luonnollisesti haettavaksi. Viran täyttämiseen liittyvistä menettelyistä on käynnistetty valitusprosessi, jonka vuoksi uutta hakukierrosta ei ole voitu aloittaa eikä niin muodoin ole päästy käymään kirkkoherranvaalia. Jos vaalikelpoisia hakijoita on aikanaan enemmän kuin yksi, järjestetään kansanvaali kirkkoherrasta. Kemijärven seurakunnan historiasta löytyy muutama sangen värikäs vaalitoimitus, osa paikalla olevista kenties niiden vaiheita muistaakin. Täällä taitaakin olla paikalla ihmisiä, jotka ovat olleet tietoisia jo silloin, kun Rosman ja Vironmäen välillä käytiin  melkoinen vääntö.

Kirkkoherran virka on nykyisessä järjestelmässämme siksi merkittävä tehtävä koko seurakunnan toiminnalle, että seurakunnan tulevaisuuden suunnittelemisen kannalta on erittäin tärkeätä saada tietää, kuka on tuleva kirkkoherra?

Oulun tuomiokapituli päätti 12.6.2012 määrätä Rovaniemen seurakunnan kappalaisena toimineen pastori Pentti Tepsan Kemijärven seurakunnan vt. kirkkoherran virkaan 1.9.2012–31.8.2013. Olen henkilökohtaisesti tähän päätökseen erittäin tyytyväinen. Nyt meillä on tiedossa seurakuntamme paimenen nimi ainakin vuodeksi eteenpäin. Toivon todella, että tämän vuoden aikana myös äsken viittaamani valitusprosessi saadaan käydyksi loppuun ja pääsemme suorittamaan kirkkoherran vaalin.

Rohkenen väittää puhuvani kaikkien luottamushenkilöittemme puolesta, kun sanon toivovani, että uusi kirkkoherramme Pentti Tepsa tulee viihtymään Kemijärvellä ja kokemaan työyhteisön, niin seurakunnan työntekijöiden kuin kaikkien seurakuntalaisten kesken, mielekkääksi ja yhteistyön kaikkien osapuolten kanssa rakentavaksi.

Seurakuntamme taloutta on työntekijöiden, taloustyöryhmän ja kirkkovaltuuston voimin pyritty reivaamaan parempaan kurssiin. Aiempaa myönteisempään suuntaan ollaankin menossa – kun ottaa huomioon seutukuntamme suuret haasteet, muuttotappion, työpaikkojen menetykset ja väestön ikääntymisen. On hyvä, että myös luottamushenkilöt on otettu mukaan näihin talkoisiin, kun seurakunnan talousratkaisuja on suunniteltu. Me maallikot voimme olla myös voimavara, emme vain välttämätön paha, joilla muodon vuoksi on isoimmat päätökset hyväksytettävä.

Kirkon valtakunnallisessa hallinnossa ollaan väläyttelemässä erilaisia vaihtoehtoja seurakuntien yhdistämisiksi. Meidän oloissamme se merkitsisi käytännössä pakkoliitoksia. Kemijärven seurakunta on suhtautunut näihin torjuvasti. Yhteistyötä on toki tehtävä ja tarkasteltava avoimesti, olisiko joitakin tehtäviä siirrettävä leveämpien hartioiden kannettavaksi. Mutta sellaista mallia, että rovastikunnista muodostetaan oikeushenkilöt ja seurakuntamme omaisuus ja tosiasiallinen päätösvalta siirrettäisiin esimerkiksi Rovaniemelle, niin sitä minä en tule kyllä hyväksymään. Epäilemättä on edessä paljon työtä, että esimerkiksi kirkolliskokouksessa tällaiset uhkakuvat onnistutaan torjumaan.

Jeesuskin syntyi pieneen ja väheksyttyyn Betlehemiin. Puolustakaamme mekin pieniä seurakuntia, ihmisen kokoisia yhteisöjä.

Kemijärven seurakunnalle on ollut vuosisatojen ajan omaleimaista sen herätyskristillinen luonne ja rajan vetäminen tämän maailman menon ja kristillisyyden välille. Tällaisena aikana, jolloin yhteiskunta maallistuu ja elävää kristillisyyttä vastaan jatkuvasti hyökätään, on entistä tärkeämpää uskaltaa rohkeasti pitää kiinni evankeliumin sanomasta. Vain ristin tie vie perille. Maailman hyväksyntää me emme sille näkökannallemme toki saa, ennen kuin sitten, jolloin usko muuttuu näkemiseksi. Jeesus muistutti, minkälaisia vastuksia ja pilkkaa hänen seuraajansa tulevat saamaan: "Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh 16:33).

Mutta samalla meidän on varottava sitä, että tehdessämme rajanvetoa tämän maailman menoon emme tekisi sellaista rajaa, jonka yli ihmiset eivät uskalla käydä. Seurakunnan on oltava lähellä ihmistä, tavallisen kansan parissa. Jumalan muuttumattomasta sanasta on pidettävä kiinni, synti on saarnattava synniksi, sillä muuten armon ja anteeksiantamuksen sanomakin vesittyy. Mutta seurakunnan ovien on oltava avoimia kaikille – myös sellaisille, jotka eivät vähääkään usko kristinuskon sanomaan, sillä juuri he kirkkoa kaikkein eniten tarvitsevat. Uusia toimintatapoja tämän päivän ihmisten tavoittamiseksi on ennakkoluulottomasti kokeiltava täälläkin.

Moni meistä tiedostaa tähän käsillä olevaan henkilövaihdokseen liittyvän myös sellaisen asian, että ensi kertaa kirkon nykyisen virkakäsityksen aikana meillä on Kemijärvellä kirkkoherra, joka hyväksyy naisen toimimisen pappisvirassa ja on valmis tekemään yhteistyötä tällaisen naisen kanssa.

Ei ole mikään salaisuus, että monet aktiiviseurakuntalaisemme pitäytyvät edelleen ns. perinteisessä virkakäsityksessä. Toivon ja uskon, että he voivat jatkossakin pitää seurakuntaamme hengellisenä kotinaan ja että he voivat osallistua seurakunnan toimintaan hyvin omintunnoin. Mutta samalla toivon, että seurakuntamme uskaltautuu tekemään entistä aidommin yhteistyötä myös sellaisten seurakuntien, herätysliikkeiden ja muiden hengellisten järjestöjen kanssa, joiden parissa työskentelee naispuolisia pappeja ja että myös he voisivat joskus vierailla täällä Kemijärvelläkin.

Uskon, että saamme Sinusta Pentti – rohkenen sinutella Sinua näin julkisestikin, sillä Jeesuksessa Kristuksessa me kaikki olemme veljiä ja sisaria – uskon, että saamme Sinusta kansan papin, kansan miehen, joka pitää kiinni Jumalan Sanasta ja evankeliumin ilosanomasta ja joka samalla haluaa pitää kirkon kynnyksen matalana ja ovet selällään auki.  Että kuka tahansa kemijärveläinen uskaltaa vetää Sinua hihasta ja mennä juttelemaan vaikka tuolla kadulla arkisten kiireittensä keskellä.

Meillä maallikoilla voi olla monenlaisia ennakkoluuloja pappien suhteen. Voimme ajatella, että papit ovat jotenkin meidän yläpuolellamme, tavallisen kansan ja Jumalan välissä. Mutta näinhän se ei ole. Pappi on rinnallakulkija, matkakumppani. Luther jo opetti yleisestä pappeudesta. Jokainen uskova kristitty voi julistaa toiselle evankeliumin ilosanomaa ja syntien anteeksiantamusta. Mutta sitten on olemassa erillinen papin virka, johon saadaan koulutus ja vihkimys. Tämä virka on tietysti erittäin tärkeä kristilliselle kirkolle ja seurakunnille.
Kemijärven seurakunnalliselle elämälle, koko sen historian ajan, 1600-luvulta alkaen, kirkkoherran persoonalla on ollut suuri merkitys.

Esimerkiksi rakastetussa muistossa edelleen elävä rovasti Heikki Rosma oli hyvin merkittävä hahmo paikkakunnallamme. Minulla ei ollut kunnia häntä koskaan tavata, mutta osallistuin hänen 100-vuotismuistoseuroihinsatäällä seurakuntatalolla. Historiamme ja kansanperinteemme voi kertoa monista vahvoista persoonallisuuksista ja heidän edesottamuksistaan – alkaen aina Jaakko Lapodiuksesta ja Esaias Fellmanista, jotka alkoivat saarnata evankeliumin vapauttavaa ilosanomaa pakanuuden yön väistyessä. (Heillä muuten oli sama vaimo, erään esi-isäni sisar, joka jäätyään leskeksi meni seuraavan papin kanssa naimisiin.)

Nyt moni kokee, että pakanuuden synkät pilvet uhkaavat jälleen pimentää Suomen taivaan. Jumalan valtakunnan vainioilla tarvitaan uutteria kylvömiehiä. Risti kestää ja verta riittää.

Toivon Sinulle Pentti intoa, voimia ja elävän Jumalan siunausta alkaneeseen työhösi täällä Kemijärvellä!