Kunnallisvaalikampanjat alkavat olla päätöspisteessä. Vielä muutamat toritapahtumat, esitteiden luukutukset ja äänestäjien kohtaamiset täyttävät päivän-parin ajan ehdokkaiden aikataulua. Sitten on sunnuntai. Vaalipäivä on demokratian juhlaa. Silloin ylpeimmätkin poliitikot joutuvat nöyrtymään ja tuntemaan, kuinka kansalla on valta. Demokratia on monenlaisia ongelmia sisältävä järjestelmä, mutta kuten niin usein todetaan, parempaa ei ole ainakaan toistaiseksi keskitty, sellaista, että se aidosti toimisi.
 
Itse olen ehdokkaana Kemijärvellä ja olen osallistunut muutamiin ns. toritapahtumiin ja pidin yhden tupaillan. Vaalikortteja ja -esitteitä olen jonkin verran lähettänyt. Paikallislehtiähän meillä on jäljellä enää yksi, kerran viikossa ilmestyvä Koti-Lappi, ja siinä olen julkaissut neljä kertaa oman vaali-ilmoitukseni sekä kerran Lapin Kansassa.
 
Istuvien valtuutettujen osalta, uskon ja toivon näin, näitä muutaman viikon kampanjointeja enemmän vaikuttaa se työ, jonka olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, kuluneiden valtuustovuosien aikana. Olemmeko pyrkineet kaupunkilaisten parhaaseen? Olemmeko koettaneet pitää laillisuuden päätöksenteon pohjana ja yhteisen edun omien valtapyyteiden edellä? Sitä on äänestäjien nyt arvioitava.
 
Vaali-ilmoituksissaan kuka vain voi luvata mitä tahansa. Lehdet ovatkin täyttyneet hymyilevien ihmisten kuvista ja kauniista iskulauseista. Yksittäisen valtuutetun mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ovat kuitenkin varsin rajalliset. Siksi on erittäin tärkeätä selvittää, minkälainen henkilö on oma ehdokas, minkälaisten arvojen ja toimintatapojen varaan hän nojaa.
 
En ole jaksanut pistää vastineita jokaiseen kannanottoon, jota on esitetty. Keskustelu onkin tuntunut kieltämättä jonkun verran vaisummalta, mitä esim. neljä vuotta sitten. Mutta muutamiin kirjoituksiin olisi kyllä todella tehnyt mieli ottaa kantaa.
 
Otan tässä vain esimerkiksi Vasemmistoliiton Juha Pikkaraisen, joka puolueensa Kemijärven osaston vaalilehdessä arvosteli voimakkaasti Keskustan valtuutettua jakaen heidät Heikki Nivalan ja Kaarina Soppelan leireihin ja tehden kirjoituksessaan kyllä varsin selväksi, kumpi ”leiri” hänelle on ollut mieluisampi. Kirjoitus oli onneksi painettu lehteen aika pienellä fontilla, niin että minullakin normaalin lähinäön omaavana oli vaikeuksia lukea tekstiä.
 
Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun Pikkarainen pyrkii vaikuttamaan siihen, ketä keskustalaisten tulisi äänestää. Jo 2008 kunnallisvaaleissa Pikkarainen koetti täysin mielikuvituksellisia väitteitä esittäen syyttää Keskustan ns. oikeistosiipeä sellutehtaan toiminnan loppumisesta. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että perustuslainvastainen pakkolunastushakemus olisi tullut hylätyksi, hakipa sitä Kemijärven kaupunginvaltuuston äänestyksen jälkeen tai yksimielisesti. Kuitenkin tehtiin selväksi, että hakemusta vastustaneet valtuutetut ovat jotenkin huonompia kemijärviläisiä ja ”epäisänmaallisempia”.
 
Minun mielestäni he toimivat vastuullisesti, pitäen kaupungin etua henkilökohtaista suosionkeruuta ja äänisaalistelua tärkeämpänä.
 
Kirjoituksessaan Pikkarainen väitti, että Kaarinan leirille ei mikään riittänyt luottamuspaikkajaossa, kun valtuustokausi alkoi. Asiahan on kuitenkin niin, että Heikki Nivalan kannattamalta listalta oltiin valitsemassa kaikki Keskustan neljä hallituspaikkaa ja ns. oppositio ei olisi saanut yhtään. Tämä ei ollut mielestäni oikeudenmukaista, kun valtuustoryhmässä kannatukset olivat kuitenkin suunnilleen tasan.
 
Valtuuston kokouksessa tammikuussa 2009 muuten tämä Keskustan ns. oppositio kuitenkin oli se, joka suostui sovintoon. Olisimme saaneet äänestyksessä kaksi edustajaa hallitukseen, mikä ilmenee hyvin ko. kokouksen pöytäkirjasta (löytyy kaupungin arkistosta), mutta koska tasa-arvosäädökset eivät täyttyneet, emme vaatineet enää uutta suhteellista vaalia. Nivalan kannattamalta listalta valittiin sitten kolme henkilöä ja oppositiolta vain yksi, eli Kaarina Soppela.
 
Siinäkin oli kyse siitä, että haluttiin mahdollisimman laajalti erilaisia näkökohtia edustavia ihmisiä hallitukseen ja että myös ns. oppositiolla oli henkilö, jonka kautta tieto varmasti kulkisi. Kun on mahdollisimman erilaisia ihmisiä ja avoin vuoropuhelu, niin ei se ainakaan vahingoksi päätöksenteolle ole.
 
Itse olin ja olen myös sitä mieltä, että tehtäviin täytyy kasvaa eikä ensimmäisen kauden valtuutettuja tulisi valita suoraan kaupunginhallitukseen kuin aivan painavista syistä. Kun pääsin kirkkovaltuustoon 2006, niin en pyrkinyt neuvostoon, vaikka olin ääniharava vaaleissa. Sanoin, että tehtäviin on opeteltava. Sitten 2010 vaalien jälkeen olin valmis kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi, kun oli neljä vuotta työn kautta tullutta kokemusta takana ja edelleen ihmisten luottamusta.
 
Moni voi sanoa, että uudet vaan heti ykköspaikoille, niin sillä se muutos tulee ja vanhat riitelijät pois. Mutta näin se muutos juuri usein jää saamatta. Jos ei ole kokemusta kunnallisten luottamustehtävien hoidosta, voi tästä uudesta nimestä helposti tulla toisten vietävissä oleva päätöksentekijä. Puuhun ei mennä latvasta käsin.