Tällä kertaa Keskustaväki kokoontui kauniissa Joensuun kaupungissa Pielisen rannalla.

Minä ja Veikko Perälä seuraamme puoluekokousta.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä äitini, joka edusti kokouksessa Keskustan Kemijärven kunnallisjärjestöä.

Lappilaiset järjestäytymässä marssia varten.

 

Suomen Keskusta r.p. piti puoluekokouksensa tällä kertaa Pohjois-Karjalassa Joensuussa ja olinhan siellä minäkin. Itse asiassa olin ollut jo muutaman päivän matkoilla. Ajaa hurauttelin aamujunalla viime maanantaina Rovaniemeltä Tampereelle, jossa olin parin päivää Terttu-tätini vieraana. Tampereella kävin mm. Museokeskus Vapriikissa katsomassa Tampere 1918 -näyttelyn, joka kertoi sisällisodan karmivista tapahtumista. Kansakuntamme kohtalonvuodet on aina syytä pitää mielissä. Sotaa ei tule koskaan ihannoida, mutta sodassa annettua kallista uhria on voitava kunnioittaa. Moni nuorikin elämä katkesi tuolloin kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Jos punaiset olisivat voittaneet, olisi Suomesta tullut kommunistinen neuvostovaltio. Se ei tietenkään oikeuta pitämään oikeita niitä hirmutekoja, joihin valkoinen osapuoli syyllistyi keskitysleireissä sodan jälkeen.

Tampereelta jatkoin matkaa Helsinkiin. Kävelin matkalaukkua perässäni raahaten pitkin katuja, tapasin sattumalta liikennevaloissa myös kansanedustaja Seurujärven, jonka kohtasin toki myöhemmin puoluekokouksessa. Temppeliaukion kirkon läheltä löysin kodikkaan ruokalan, jossa maalainenkin tohti käydä syömässä. Tunnelma oli leppoisa kuin pohjoisessa olisi. Olin pari yötä Sipoossa asuvan setäni perheen luona. Hänen kotinsa ei onneksi jää sille osalle Sipoota, jonka Helsinki on ryöstänyt. Pääkaupungissa kävin myös Hietaniemen hautausmaalla, mm. tutkimassa paikallisia uurnalehtoja sitä silmälläpitäen, että Kemijärvellekin joskus sellainen perustetaan, ja tietysti Urho Kekkosen haudalla. Käyn yleensäkin Helsingissä vieraillessani suuren presidenttimme jykevän graniittipaaden ääressä. Mitähän hän sanoisi, jos näkisi, miten Suomea on johdettu? No, on viime aikoina tapahtunut paljon hyvääkin, myös aluepolitiikan osalta. Silti on sanottava: Urho Kekkosen kaltaista valtiomiestä ei hänen jälkeensä ole tälle maalle suotu.

Helsingistä lähdin perjantaina 13. päivä junalla Joensuuhun. Päivän mukaisesti matka sujui kaikkea muuta kuin jouhevasti. Juna oli myöhässä, pysähteli välillä jonkun opastevian takia ja jäi lopulta Kiteelle, josta matka jatkui busseilla. Ehdin kuitenkin Joensuuhun valtakirjojen tarkastukseen ja siten puoluekokouksen alkuun. Kokouksessa edustin Kemijärven Levärannan kylän paikallisosastoa. Tuntui hienolta saada edustaa osastoa, jossa jo isoukkini ja hänen isänsä ja setänsä toimivat aikanaan.

Kokouksen alussa pidettiin avajaisjuhla, vihreät liput marssivat sisään, etummaisena toki siniristilippu ja laulettiin lippulaulu. Isänmaallista ja arvokasta ohjelmaa. Puheenjohtaja Vanhanen kiitteli karjalaista vieraanvaraisuutta ja käsitteli sitten ajankohtaisia kysymyksiä. Menneessä ovat juuremme ja sieltä saamme voimaa, mutta tulevaisuus ratkaisee olemassaolomme. Keskusta on ennenkin kantanut vastuuta muutosaikoina. Vaalirahoitusasiasta Vanhanen totesi, että kaikkia puolueita koskevat ongelmat on kaadettu Keskustan syyksi. Suomessa on voimia, joiden mielestä nyt on vallassa väärä puolue, ja se koitetaan kaataa keinolla millä hyvänsä.

Puoluejohdon puheenvuoroissa todettiin niitä monia hyviä asioita, joita Keskustan johdolla on saatu Suomessa aikaan. Erityisen tärkeätä on mielestäni se, että lapsiperheiden, varsinkin monilapsisten perheiden, asemaa on voitu parantaa. Suomi tarvitsee lisää lapsia, väkiluku ei saa kääntyä laskuun. Keskusta on aina korostanut myös valinnanmahdollisuutta lastenhoidossa. Päivähoito ja kotihoito täytyy pitää yhtä mahdollisina vaihtoehtoina. Keskusta on ennenkin puolustanut niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään ammattiyhdistystä takanaan. Näitten ihmisten - opiskelijoiden, lapsiperheiden, kansaneläkeläisten ym. ääntä on käytettävä jatkossakin. Se on asia, joka aikanaan yhdisti Maalaisliittoa ja vanhaa SKDL:ää, kun Kokoomus ja SDP huolehtivat lähinnä ansiosidonnaisesta sosiaaliturvasta.

Tietysti minun "oppositiomiehenä", kuten suuresti kunnioittamani kemijärveläispoliitikko Urho Iivari Kangas kuvaili itseään, on esitettävä myös kritiikkiä. En ole kaikesta samaa mieltä puolueeni johdon kanssa. Kun puoluekokoukseen tuli tieto, että Irlanti äänesti EI Lissabonin sopimukseksi naamioidulle EU-perustuslaille, minun sydämeni riemuitsi, vaikka lähes kaikki Keskustan kansanedustajat äänestivät sopimuksen puolesta. Mieluummin yksinkin oikeassa, kuin lauman kanssa väärässä. Toinen asia, jota en hyväksy, on presidentin valtaoikeuksien karsiminen. Puheet parlamentarismin ja demokratian vahvistamisesta merkitsevät kansan suoralla vaalilla valitseman, ja suoraan kansalle vastuussa olevan presidentin vallan karsimista. Yhtäältä eduskunnan ja toisaalta EU:n hyväksi. Sitä en hyväksy koskaan. Historian lahjomaton vaaka tulee kerran osoittamaan, mikä linja on ollut oikea.

Kokouksen mieliinpainuvimman puheen piti puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hänestähän iltapäivälehdet olivat tienneet uutisoida: "Puoluesihteeri on löytynyt!" Korhonen oli tehnyt laajan selvityksen puolueen taloudellisesta tilasta ja esitteli sen meille. Vuosina 2005-06 puolueen tulos oli alijäämäinen, näyttävästi käydyt presidentinvaalit velkaannuttivat puolueen, mutta vuoden loppuun mennessä puolue on jälleen velaton. Korhosen ansiot tässä ovat kiistattomat. Hän kertoi könynneensä polvillaan rahaa yrityksiltä, juoneensa rahaa kerjätessään kahvia niin, että vatsaa on närästänyt. Näin puoluesihteerin kuuluukin tehdä. Puoluekokouksen tiimoiltakin rahaa kerättiin n. 140.000 € mm. vaaliasiakirjan liitteeseen ostetuin mainoksin.

Lauantaina pääministeri Vanhanen piti poliittisen tilannekatsauksen ja kuultiin eri piirien sekä keskustajärjestöjen virallisia puheenvuoroja. En käy toistamaan niitä tässä, koska niistä on laajalti uutisoitu. Sen jälkeen alkoi yleiskeskustelu, jossa pääasiassa esitettiin kannatuspuheenvuoroja puoluesihteeri- ja varapuheenjohtajaehdokkaille.

Kokouspaikalla oli jo alusta lähtien selvä henki, että hyvää puoluesihteeriä ei vaihdeta, halusipa sitä iltapäivälehdistö ja muut puolueet miten paljon tahansa. Ihmettelin, kun Korhosella ei ollut mainoksia eikä tarroja, joita sai kiinnittää vaatteisiin osoittaen kannatusta. Sitten tajusin, hänen ei tarvinnut. Tiilikainen jakoi syötävää, juotavaa ja mainoksiaan. Meille kotiinkin oli oikein postitse lähetetty kaksi. Korhosen mainos olivat hänen tekonsa puolueen, aatteen ja isänmaan hyväksi. Se riitti. Tiilikaisen puheenvuoro "valitsette nyt menneisyyden tai tulevaisuuden" sai luultavasti viimeisetkin epävarmat ymmärtämään, että Korhonen on ainoa järkevä valinta puoluesihteeriksi. Minä en voi mitenkään käsittää, olisiko kentän innostajana ja puoluekoneiston kehittäjänä joku toinen ollut Korhosta uskottavampi? Ulvonta siitä, että kentän ääntä on käytetty väärin, joutaa jo loppua. Korhonen on käyttänyt meidän ääntämme, koska me sitä tahdomme! Äänet 1200-488 osoittavat, että Korhosella on nyt entistä suurempi oikeus puolustaa entistä vahvemmin puoluekokouksen linjauksia.

Puoluesihteeriksi tuli siis ehdokkaani Jarmo Korhonen ja tuli niin juhlallinen ja hyvä mieli, että sitä on ihan vaikea kuvailla. Varapuheenjohtajistoon valittiin edelleen Paula Lehtomäki ja Antti Rantakangas. Keskustanuorten puheenjohtaja Tuomo Puumala nousi uutena pudottaen Mari Kiviniemen. Puumalan valinta on hieno voitto koko Suomen Keskustanuorille. On harmiteltu, että puoluejohdossa on vain yksi nainen. Onhan se tietysti jossain määrin vahinko, minä tuin aikanaan Anneli Jäätteenmäkeä, ja edelleenkin olen sitä mieltä, että hänen olisi tullut saada jatkaa pääministerinä ja puoluejohtajana. Mutta nyt Lehtomäki ainoana naisena puoluejohdossa tulee korostetusti esille. Hänen uralleen tämä asetelma voi olla hyväksi, ehkä koko puoluelle. Aika näyttää.

Sunnuntaina käytiin vielä monia puheenvuoroja ja äänestettiin eräistä aloitteista. Tärkein oli mielestäni suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuteen. Keskustan puoluekokous päätti ottaa kysymykseen kieltävän kannan. Päätös oli oikea. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siitä ei pääse mihinkään, vaikka olisi kuinka moderni tai edistyksellinen olevinansa. On sanottu, että historiaamme emme voi paeta emmekä maantietoakaan, emme myöskään biologiaa. Parisuhdelaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien parien suhteen rekisteröinnin ja se on poistanut epäkohtia mm. perintöveron osalta. Kuitenkaan miehen ja naisen välisen ainutlaatuisen suhteen rinnalle perheen perustana ei voi asettaa mitään muuta. Lapsella on oikeus äitiin ja isään. Erikoisen iloinen olen, että havaintoni mukaan yksikään Lapin piirin penkkirivistössä istunut puoluekokousedustaja ei äänestänyt esityksen puolesta. Lars Leevin kotimaakunta piti perusarvoista kiinni, hyvä niin. 

Sitten oli vuorossa tietysti perinteinen lippumarssi. Se on aina juhlava ja mahtava tapahtuma. Vappumarssit ovat monin paikoin vaienneet, mutta meillä hulmuavat vihreät viirit! On aate pyhä ja kallis... Tosin se minulla ottaa päähän, ja tekisi mieli ilmaista asia vielä voimakkaammin, kun lappilaisten yhteislaulu ei koskaan suju kunnolla. Nytkin olisi pitänyt etukäteen sopia, mitä lauletaan, ja laulaa sitten. Tuntui taas tosi tyhmältä, että asiasta neuvoteltiin vielä siinä vaiheessa, kun marssi oli jo meneillään. Pitäisi selkeästi sopia myös, kuka aloittaa laulun ja vastaa kaikesta. Kuulemma aikanaan Elsi Poikela oli ollut hyvä laulattaja. No, hänen aatteensa laulu loppui, kun ei päässyt Sodankylässä valtuuston puheenjohtajaksi ja väri vaihtui Kokoomuksen siniseen.

Kokouspaikalla vietettiin päätösjuhlan yhteydessä myös Suomenmaa-lehden 100-vuotisjuhlaa. Palasin sitten linja-autolla Rovaniemelle. Ajelimme pitkin Pohjois-Karjalan ja Kainuun kauniita maisemia. Lappilaiset innostuivat välillä lausumaan runoja mikrofoniin ja kiittelemään onnistuneesta puoluekokousreissusta, välissä laulettiin yhteislaulujakin. Puoliltaöin oltiin Rovaniemellä, jonne minun piti jäädä asunnolle, koska aamulla oli jo kriminalistiikan tentti.