Viime päivinä tiedotusvälineissä on uutisoitu Britannian kuningatar Elisabethin vierailusta Italiassa. Matkaohjelmaan on kuulunut myös vierailu Vatikaanissa ja paavi Fransiscuksen luona.

Paavi on katolisen kirkon johtaja ja kuningatar on Englannin kirkon johtaja. Vaikka molemmat ovat myös valtionpäämiehiä, oli tapaamisella tietysti myös suuri uskonnollinen merkitys.

1500-luvulla Englannin kirkko erosi katolisesta kirkosta, enemmän valtapoliittisista ja silloisen kuninkaan yksityiselämään liittyvistä syistä kuin teologisista syistä. On hienoa, että kristikunnan eri kirkkojen ja liikkeiden kesken tehdään yhä enenevässä määrin yhteistyötä. Kun katsotaan ristiä, monet erimielisyydet tuntuvat toissijaisilta. Niin kauan kuin perustana on Raamattu ja usko Jeesukseen, niin paljon voidaan rakentaa yhdessä, opillisista erimielisyyksistä huolimatta.

Monarkioiden valta-asemat murtuivat Euroopassa viime vuosisadalla. Jopa Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin kaltaiset mahtavat keisarikunnat sortuivat. Toisissa maissa hallitsijoista tuli ns. keulakuvia. Esimerkiksi Ruotsissa nykyisen kuninkaan kauden alkaessa häneltä riistettiin kaikki valtaoikeudet ja hänelle jäi, toki edelleen tärkeä, rooli valtakunnan symbolina, kansakunnan käyntikorttina ja vienninedistäjänä.

Vuosisataisesta historiastaan voimaa ammentava Ison-Britannian kuningaskunta pitäytyi kuitenkin monarkiassa ja säilytti hallitsijan roolin poliittisessa päätöksenteossa. Nykyinen kuningatar, jonka hallituskausi on kestänyt jo ennätykselliset 62 vuotta, on kantanut kruununsa niin taitavasti, että monarkia perustat ovat kestäneet monet yhteiskunnalliset muutokset. Silloinkin, kun maassa on ollut perinteisesti hieman kielteisemmin perinnöllisiin oikeuksiin suhtautuvan Työväenpuolueen johtamia hallituksia, on kuningattaren asema säilynyt vahvana.

Minulla on monta syytä ihailla kuningatar Elisabetia. Erityisesti kunnioitan hänen velvollisuudentuntoaan. Jo 21-vuotiaana hän vannoi kansalleen: "Lupaan teidän edessänne, että koko elämäni, tuleepa se olemaan lyhyt tai pitkä, tulee olemaan omistettu teidän palvelemiseenne ... Jumala auttakoon minua pitämään valani." 

Julkisuudessa on silloin tällöin spekuloitu mahdollisuudesta, että pian 88 vuotta täyttävä kuningatar luopuisi tehtävästään. Viime aikoina onkin tehty eräitä järjestelyitä, joilla mm. monia monarkian edustustehtäviä on jaettu enemmän nykyisen kruununperijän vastuulle. Keskeisimmistä tehtävistään, kuten kokouksista pääministerin kanssa, esiintymisestä parlamentissa jne., hän luultavasti hoitaa elämänsä loppuun saakka, mikäli hänen terveytensä vain sen sallii.

Uskon, että kuningatar ottaa tosissaan nuoruudessaan vannomansa valan.

Erityisesti kunnioitan nykyistä kuningatarta kuitenkin sen vuoksi, että hän on avoimesti ja rohkeasti tuonut julki henkilökohtaista kristillistä vakaumustaan. Kuningatarta pidetään yleisesti melko pidättyväisenä ja hieman etäisenä hahmona. Hän kuuluu kenties niihin ihmisiin, joiden ei ole kovin luontevaa kertoa julki omia henkilökohtaisimpia tunteitaan. Mutta silloin kun hän tekee sen, hän tekee sen hyvin vakuuttavalla tavalla. Eikä hän ole piilotellut uskoaan Jeesukseen, vaikka monet vieraat uskonnot ovat saaneet Britanniassa jalansijaa ja vaikka monet vihaiset ateistit voivatkin vaatia häntä olemaan valtionpäämiehenä vaiti uskonasioista, ettei vapaa-ajattelijoiden tunteita loukattaisi.

Kuningatar on tehnyt valintansa. Hän puolustaa horjumatta maansa kallista arvoperintöä. Eräässä kristillisessa blogissa kirjoitettiinkin, että brittien tulisi olla Jumalalle kiitollisia kuningattaresta, riippumatta siitä mitä mieltä monarkiasta on, koska kuningattaressa Britannia on joka tapauksessa saanut mahtavan evankelistan.

Seuraavassa on muutamia, vapaasti kääntämiäni, lainauksia kuningattaren julkisista puheista:

"Yksinkertaiset faktat Jeesuksen elämästä antavat meille vain vähän vihjeitä siitä, minkälainen vaikutus hänellä tuli olemaan maailmaan. Poikasena hän oppi isänsä ammatin puuseppänä. Sitten hänestä tuli saarnaaja, joka värväsi kaksitoista kannattajaansa auttamaan häntä. Mutta hänen toimintansa kesti vain muutaman vuoden eikä hän itse jättänyt jälkeensä mitään kirjallista tuotantoa. Noin kolmikymmenvuotiaana hänet pidetettiin, kidutettiin ja ristiinnauliittiin kahden rikollisen kera. Hänen kuolemansa olisi voinut olla koko jutun loppu, mutta sitten seurasikin ylösnousemus ja sen mukana kristillisen uskon perusta."

"Monille meistä uskollamme on perustavanlaatuinen merkitys. Minulle Kristuksen opetukset ja oma henkilökohtainen vastuuni Jumalan edessä muodostavat sen perustan, jonka mukaan yritän elää elämääni. Minä, kuten niin monet teistä, olen saanut vaikeina aikoina suurta lohtua Kristuksen sanoista ja esimerkistä."

"Anteeksianto kuuluu kristinuskon sydämeen. Se voi parantaa rikkoutuneita perheitä, korjata ystävyyssuhteita ja palauttaa sovun jakautuneisiin yhteisöihin. Anteeksiannossa tunnemme Jumalan rakkauden voiman."

On huikeata ajatella, että tämä nainen, joka kuuluu aikamme mahtavimpiin hallitsijoihin ja joka myös on maailman rikkaimpia naisia, polvistuu hänkin Jeesuksen edessä ja joutuu tunnustamaan: Olen vain syntinen ihminen.

Kuningattaren nöyryydestä meillä olisi paljon opiksi otettavaa.

Ja kuinka mahtavia ja ylpeitä me "tavalliset" ihmisetkin niin usein olemmekaan! Asemastamme, työurastamme, kenties suvustamme ja omaisuudestamme (vaikkei sitä paljoa olisikaan). Kaikki on kuitenkin armon varassa. Vaikka paljon elämässä voimmekin saada aikaan omalla työllämme - ja työtä tekemään meidät onkin tälle planeetalle lähetetty - niin pohjimmiltaan kaikki on kuitenkin armoa. Emme ole päättäneet syntyä tänne emmekä voi viivyttää lähtöämme, kun kutsu rajan yli tulee.

Kun Britannian edellinen naishallitsija, nykyisen kuningattaren isoisän isoäiti, kuningatar Victoria, kuoli vuonna 1901, kirjoitti eräs suomalainen lehti tapahtumasta seuraavasti:

"Maailman historian lehdille eilinen päivä kirjoitetaan huomattavana merkkipäivänä, sillä silloin k:lo puoli 7 illalla ummisti silmänsä ikuiseen lepoon Englannin vanha kuningatar Victoria, mahtavan kansansa äiti ja nykyajan hallitsijoista kunnioitetuin. Juuri ehdimme päästä uuteen vuosisataan ja kuningatar Victoria seurasi mukana. Kansansa ja koko ihmiskunta oli melkein unhottanut, että tämä ihmeellinen hallitsijatarkin on luonnon lakien alainen, hänen mahdollista kuolemaansa harva lienee ajatellut. Mutta Luojan lait ovat horjumattomat. Niiden alle täytyy taipua maailman mahtavimpienkin. Lyhyt sairaus vaan, äkillinen aivotoiminnan hervastuminen katkaisi mitä vaikutusrikkaimman elämän."

Kuoleman majesteetti saa maailman mahtavimmatkin valtaansa. Mutta hänet on voitettu Golgatan ristillä. Voimme valita turvata Jeesukseen niin elämämme aikana kuin ylittäessämme viimeistä rajaa. Uskallammeko mennä yksin sille rajalle vai haluammeko, että kuoleman voittaja tarttuu käteemme ja vie perille iankaikkiseen kotiin? Muiden uskontojen perustajat makaavat kuolleina haudoissaan, Jeesuksen hauta on tyhjä.

Kuningatar Elisabet on tehnyt oman valintansa. Kumman vaihtoehdon me valitsemme?