Modernin Italian historiassa eräs vaiheikas luku on päättynyt. Maansa suurimpiin kuuluva valtiomies, maan poliittisen ja taloudellisen elämän keskeinen vaikuttaja, entinen pääministeri Silvio Berlusconi on poissa. Monista poliittisista taisteluista ja myös monista sairauksista selvinnyt Berlusconi kaatui viimein verisyövän uuvuttamana.

Berlusconi tuli, tehtyään mittavan uran liike-elämässä, päivänpolitiikkaan mukaan vasta 58-vuotiaana, mutta teki sen ryminällä. Maata koko sotien jälkeisen ajan johtanut Kristillisdemokraattinen puolue rapautui kriiseihinsä ja hajosi kansansuosion murentuessa. Tämän vanhan mahtipuolueen raunioille Berlusconi rakensi muutamassa kuukaudessa Forza Italia -puolueensa ja nousi pääministeriksi.

Vaikka Berlusconin puolue on kokenut sittemmin useita muodonmuutoksia ja hajoamisia, on hänen toimintansa vaikuttanut syvällisesti koko Italian puoluekenttään ja etenkin sen oikeaan laitaan. Vielä nykyisenkin hallituksen muodostamiseen hän antoi keskeisen panoksen. Vaikka hän oli poissa politiikan ytimestä, toimi hän yhä senaatissa ja viime EU-vaaleissa hänet valittiin vielä Euroopan parlamenttiin, mistä tehtävästä hän luopui vasta viime syksynä.

Mussoliinin diktatuurin aikaan muuan nainen pelasti määrätietoisella toiminnallaan juutalaistytön, jonka saksalainen poliisi yritti pidättää junassa Milanossa. Tämä nainen oli Rosa Berlusconi. Samalla luonteenominaisella päättäväisyydellä myös hänen poikansa johti yrityksiään ja maataan.

Suuruus ei merkitse aina hyviä päätöksiä. Berlusconin toimintatapoja ja poliittista uraa voi pitää hyvinkin kielteisenä. Häntä on vaikea pitää esimerkkinä tai esikuvana. On kuitenkin hyvä tarkastella kutakin vaikuttajaa oman aikansa ja oman kulttuurinsa vaikutukset huomioiden. Jos kohta monia Berlusconin toimia ei voisikaan kannattaa, niin tunnustan silti joskus ajatelleeni, että hänen kaltaisensa johtajat olivat kantona kaskessa EU-federalistien tiellä rakentaa unionista lopullinen liittovaltio. Siihen ei Berlusconin Italia varmasti taipunut - toki hän oli valmis ottamaan osansa siitä rahanjaosta, mitä muut EU-maat hölmöyttään ovat Välimeren maille syytäneet. Lisäksi hän oli värikäs huumorimies, joka sopi huonosti toki nykyisen ajan poliittisen korrektiuden vaatimuksiin.

Kävin Roomassa vuonna 2006. Italiassa käytiin vaaleja ja hotellimme vieressä olleeseen ilmoitustauluun liisteröitiin jatkuvasti eri puolueiden julisteita toinen toisensa päälle niin, että lopulta koko paksu julistekasa irtosi ja tippui maahan. On sanottu, että Berlusconia joko rakastettiin tai vihattiin. Mutta kun seurueeseemme kuulunut henkilö kysyi taksikuskilta, mitä tämä piti Berlusconista, tämä vastasi: "No Bravo? Bravo? Fifty-fifty." Ehkäpä tämä on lähellä myös sitä arviota, jonka historia hänelle kerran antaa.