Kun tulin valituksi kirkolliskokoukseen, niin minua on haastateltu pariin lehteen koskien näkemyksiäni kirkon asioista. Julkaisen vastaukseni tässä.

Miksi asetuit ehdolle kirkolliskokousvaaleissa? Millainen taustasi on kirkkoon liittyen? Mitä taustastasi ja mitä henkilötietoja olisi muuten hyvä kertoa tässä yhteydessä?

Asetuin ehdokkaaksi, koska olen huolissani kirkon tilanteesta. Jäsenkato kiihtyy ja kristinuskon merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa vähenee. Minulle on tärkeätä, että kirkko muistaa kirkkaana perustehtävänsä, evankeliumin ilosanoman julistamisen, ja kristillisen arvopohjan merkityksen, yhtään muita kirkon tehtäviä väheksymättä.

Taustani ei ole erityisen uskonnollinen enkä kuulu mihinkään herätysliikkeeseen. Mummi opetti minulle kyllä lapsena iltarukouksen ja perusluottamuksen Jumalaan. Rippikoulun jälkeen pohdin eroa kirkosta, mutta lukioikäisenä tulin uskoon. Tutustuin tuolloiseen Kemijärven lukion uskonnon ja psykologian lehtoriin, ja hän julisti evankeliumin minulle niin, että se kolahti.

Olen syntyperäinen lappilainen, koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri. Työskentelen tällä hetkellä Eeva Maria Maijalan eduskunta-avustajana. Toimin kotiseurakunnassani Kemijärvellä mm. kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna.

Mitä annettavaa nuorilla mielestäsi on kirkon päätöksenteossa? Miten merkittävä itseisarvo nuoruus ja ikä ylipäätään on; miksi on tärkeää, että mukana on nimenomaan nuoria? Kertooko se jostain erityisestä, että kirkolliskokoukseen pääsi vain 2 alle 30-vuotiasta vaikka heitä oli runsaasti ehdokkaina?

Kirkon sanoma on ajaton, mutta kirkon on vastattava kunkin ajan haasteisiin. Kirkon toimintatavoissa ja hallinnossa on kenties paljonkin uudistettavaa ja ehkäpä nuoret tarkastelevat tällaisia asioita ennakkoluulottomammin kuin pidempään mukana olleet. En halua kuitenkaan väheksyä pitkäaikaisia toimijoita, sillä luottamustehtävissä tieto kypsyy taidoksi yleensä vain kokemuksen kautta.

Kirkkovaltuutetuilla voi olla korkea kynnys äänestää nuorta ja kirkon tehtävissä usein vielä melko kokematonta ehdokasta. Viimeksi valituksi tuli muistaakseni vain yksi alle 30-vuotias, joten nuorten edustus kuitenkin kasvoi näissä vaaleissa. Mielestäni on hyvä, että kirkolliskokouksessa olisi myös laaja ikäjakauma. Kirkko, jonka parissa toimii paljon nuoria kristittyjä, on tulevaisuuden kirkko.

Mitkä asiat ovat kirkossa tällä hetkellä hyvin?

Kirkon perusta on oikea, ja valtaosa kansasta kuuluu edelleen kirkkoon. Tavoitamme suuren osan väestöstä ainakin joissakin elämänvaiheissa. Monissa seurakunnissa on suuri joukko vapaaehtoisia vastuunkantajia. Heidän panoksensa on korvaamaton koko kirkolle. Valtion ja kirkon suhde on oikeansuuntainen.

Mihin asioihin kirkossa tarvitaan muutosta?

Kirkon hallinnossa ja lainsäädännössä on varmasti monia uudistustarpeita. Kuluneella kaudella ymmärtääkseni väännettiin kättä mm. kirkkoherran valintatavasta, mitä ei mielestäni tule ottaa pois seurakuntalaisilta. Mielestäni arkkipiispan vaalitapa täytyisi muuttaa koko maan hiippakunnat tasa-arvoisemmin huomioivaksi.

On ollut valitettavaa, että julkisuudessa kirkon asioista esillä ovat olleet viime aikoina etupäässä eräät yksittäiset kiistakysymykset, kuten ns. homoliittojen siunaamista koskevat asiat. Tuntuu, että kirkonvastaisista piireistä näiden keskustelujen synnyttämää eripuraa on lietsottu ja pyritty lisäämään kirkosta eroamisia. On sanottu, että sielunvihollisen vanha konsti on saada kristityt riitelemään keskenään.

Miten näet kirkon tulevaisuuden lyhyellä ja pitemmällä tähtäimellä?

Jäsenkato on erittäin huolestuttava ilmiö. Kirkon, kristillisen sanoman ja kirkon tarjoamien palveluiden merkitys monen ihmisen elämässä on vähentynyt. Kun nuoret aikuiset eroavat kirkosta, he eivät sitten ota kirkollista vihkimystä eivätkä koe tärkeäksi ehkä lasten kastamistakaan. Lapset eivät saa kristillistä kasvatusta, rippikoulu jää käymättä ja jos tämä trendi jatkuu muutaman sukupolven verran, niin olemme lopulta palanneet historiassa pakanuuden aikaan tuhannen vuoden taakse. Tämä kehitys uhkaa tuhota kansankirkon aseman Suomessa. Siihen ei vastata pyrkimällä miellyttämään kulloisiakin hetkellisiä virtauksia maallisessa yhteiskunnassa. Kirkon on osattava vastata ajan haasteisiin, mutta sen on pidettävä samalla kiinni kristinuskon murtumattomasta perustasta. Pitää toivoa ja rukoilla, että Suomessa alkaisivat suuret herätyksen ajat. Kun ihmiset oppivat tuntemaan Jeesuksen, niin silloin halutaan rakentaa kristillistä seurakuntaakin.

Mihin asioihin haluat itse erityisesti vaikuttaa?

Alkavalla kirkolliskokouskaudella kirkon hallintoa tultaneen uudistamaan. Tässä asiassa on oltava hyvin tarkkoja, niin että lähidemokratia ja seurakuntien itsemääräämisoikeus eivät jää jalkoihin. En pidä lähtökohtaisesti hyvänä, että päätösvalta pieniltä seurakunnilta vietäisiin joidenkin suurien yksiköiden keskuksiin. Mahdolliset seurakuntaliitokset on tehtävä vapaaehtoisuuden pohjalta eikä ylhäältäpäin sanellen. Esimerkiksi oma kotiseurakuntani on tehnyt pitkäjänteistä työtä, jolla heikko taloustilanne käännettiin nousuun. Tuntuisi kohtuuttomalta, että päätöksenteko vaikkapa talouttamme koskevissa kysymyksissä otettaisiinkin sitten meiltä pois.

Miten vahvasti koet olevasi nimenomaan nuori edustaja? Edustatko vain itseäsi vai koetko olevasi samalla ylipäätään nuorten edustaja?

Ensisijaisesti varmaankin edustan valitsijoitani, eli Oulun hiippakuntaa ja sen seurakuntia. Tiedostan toki sen, että nuorena kirkkovaltuutettuna minun on kuunneltava herkällä korvalla nuorten näkemyksiä ja oltava erityisen tarkkaavainen, kun nuoria koskevia asioita valmistellaan ja tuodaan päätettäväksi.

On sanottu, että kirkolliskokouksessa liberaalien asema vahvistui suhteessa konservatiiveihin. Mitä ajatuksia sulla on tästä?

Valituksi tuli muutamia henkilöitä ymmärtääkseni avoimesti jyrkän liberaaleilta ehdokaslistoilta, mutta en tiedä, heijastaako se laajempaa muutosta kirkolliskokouksen rakenteessa. Ainakaan pohjoisessa tällaista ei ole näkynyt.

Rajanveto liberaalit-konservatiivit on usein hieman keinotekoinen. Sillä nykyään viitataan monesti esim. suhtautumiseen koskien sukupuolineutraalia avioliittoa yms. kysymyksiä, vaikka käsite on todellisuudessa paljon laajempi. Tuntui ikävältä, että mediassa esim. arkkipiispaehdokas Miikka Ruokanen, jota pidän erittäin uudistushaluisena teologina, hänhän on mm. suositun tuomasmessun ideoijia, niin että hänet leimattiin patavanhoilliseksi.

Itse olen joskus kysäissyt, että kuulunkohan minä kumpaankaan ryhmään - jos olen konservatiivi sen takia, että puolustan perinteistä avioliittokäsitystä - ja liberaali, että hyväksyn naisen toimimisen pappina!

Miten näet kirkon roolin ja aseman yhteiskunnallisena toimijana?

Kirkon tärkein tehtävä on tietysti evankeliumin ilosanoman levittäminen, Jeesuksen meille antaman lähetyskäskyn täyttäminen. Mutta ei sovi väheksyä sitä, että kirkolla on paikkansa myös oikeudenmukaisuuden äänenä yhteiskunnassa. Äänen käyttäminen heikompiosaisten puolesta kuuluu kristilliseen etiikkaan. Vaikka päämäärämme onkin tulevassa elämässä, niin kristityillä on velvollisuus puuttua tässä ajassa ilmeneviin epäkohtiin.

Suomessa kirkolla on suuri merkitys myös kulttuurillemme ja yhteiskunnallemme. On tärkeätä, että kristillisiä perusarvoja pidetään yhteiskunnassa arvossa ja tätä kirkon on puolustettava. Kristillisistä perinteistä, tavoista ja juhlapäivistä ei ole syytä luopua, vaikka kuinka Suomi monikulttuuristuisi.

Mitä ajattelet herätysliikkeistä ja niiden nykyroolista? Entä naispappeuskysymys?
 

Suomen kirkko tarvitsee herätysliikkeitä. Niiden kautta evankeliumia on julistettu raikkaasti ja historia osoittaa, että ne ovat usein todellakin herätelleet kansaa, kun kirkko torkahdellut. Oma taustani on ns. yleiskirkollinen enkä ole ole minkään herätysliikkeen jäsen. Pohjoisen kristittynä tietysti arvostan suuresti Lars Levi Laestadiuksen hengellistä perintöä.

Hyväksyn naisen toimimisen pappina, en näe sen olevan vastoin kristillistä oppia. Olen saanut tästä joskus aika jyrkkääkin palautetta, kun omassa kotiseurakunnassani on ollut voimakasta naisen pappina toimimisen vastustusta. Toivon kyllä, että myös ns. perinteisen virkakäsityksen kannattajat mahtuisivat kirkkoomme, suuri osa maailman kristillisistä kirkoista on edelleen sillä kannalla.

Toimit myös politiikassa. Mitä ajattelet uskonnon ja politiikan yhteydestä?

Luterilaisuuteen kuuluu hengellisen ja maallisen regimentin erottaminen. Kristinusko ei tavoittele uskontovaltiota. Kuitenkin jo Raamattu lähtee siitä, että yhteiskunnallisiin asioihin osallistuminen ja oman kotiseudun yhteisen hyvän edistäminen ovat kristillisiä hyveitä. Uskontoa ja politiikkaa ei tule sillä tavalla sotkea, että esim. aletaan kalastella ääniä uskovaisilta oman kristillisyyden korostamisella. Sen sijaan on kyllä hyvä, että kristillinen arvopohja näkyisi mahdollisimman monen poliittisen toimijan työssä. On hyvä tarkastella erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja kristillisten perusarvojen nojalla.

Uskon, että toiminnastani poliittisella kentällä on hyötyä luottamustehtävässäni kirkolliskokouksessa. Keskustapolitiikassa olen ainakin oppinut puolustamaan lähidemokratiaa ja uskoisin voivani nyt puolustaa sitä myös kirkon hallinnossa. En hyväksy pakkoliitoksia ja "suuri on kaunista" -ajattelua sen enempää kuntiin kuin seurakuntiin.