Kävin sukumme vanhinta, talvi- ja jatkosodan veteraania Saulia katsomassa muutama viikko sitten. Hän täyttää, jos Jumala suo, 105 vuotta lokakuun 10. päivänä. Monet sairaudet painavat jo veteraania, mutta hän juttelee yhä jämerästi ja muistaa tapahtumia 1920-luvun alusta. Sanoo, ettei olisi ikinä uskonut näin pitkään elävänsä. Äiti oli kertonut hänelle aikanaan, että Sauli oli ollut 2-vuotiaana niin sairas, että hänen oli luultu jo kuolleen. Jostakin oli karjakon neuvosta haettu viinaa (isän tultua uskoon talossa ei sitä ollut) ja alettu hieroa sillä jäseniä. Niin alkoi lapsi virota.

Sauli ei paljon puhu yleensä uskonasioista, mutta nyt hän kysyi minulta, mitä ajattelen jehovalaisista. Sanoin, että hehän eivät ole kristittyjä, vaan heillä on aivan oma uskontonsa. Sanoin myös, että hänen vanhempansahan olivat vanhan ajan uskovaisia, jotka uskoivat, että pelastus tulee Jeesuksen Golgatalla vuotaneen sovintoveren kautta, ja että niin minäkin uskon. Siihen Sauli vastasi hyvin jämerästi: "Niin se olen minäkin ajatellut, että siinä uskossa se kannattaa pysyä."

On ollut suuri kunnia minulle saada tutustua tähän kunniakansalaiseen, jolla sotareissu kesti viisi vuotta.