Tulin juuri Rovaniemen City-hotellissa pidetyistä Keskustan vaalivalvojaisista. Tv-ruudulta ja tietokoneilta seurasimme ääntenlaskentaa, paikalla oli mm. piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Seurujärvi, toiminnanjohtaja Pekka Lehto sekä toinen piirin EU-ehdokkaista, Keskustanuorten Timo Tapaninen.

Muutama sana päällimmäisistä tunteistani nyt, kun vaalit on käyty.

Vaalit olivat meille tappio. Se on tunnustettava reilusti ja suoraan. Usein puhutaan torjuntavoitoista (niitähän me aina EU-neuvotteluistakin on saatu...), nyt sellaisista ei kannata puhua. Hävisimme jälleen. Lapissa otimme raskaasti turpaan, myös Kemijärvellä. Asia ei selittelyllä kummene.

Kuitenkin tulos on siedettävä. Tappio olisi voinut olla suurempikin. Moni meistä varautui pahimpaan, media rummutti Keskustan suurtappiota kuukausikaupalla. Vaalivalvojaisissamme tunnelma ei ollut epätoivoinen. Varsinkin viimeisinä päivinä huonot kortit pelattiin niin hyvin kuin oli mahdollista. Tämä oli odotettavissa, pahemmalta sentään vältyttiin. Samalla on toki muistettava kylmä tosiasia, tappion putki on katkaistava. Muuten putoamme oppositioon ja sitten maakunnissa tulee todella kylmää.

Eduskuntavaaleihin on kaksi vuotta. Ylimääräiselle puoluekokoukselle ei ole tarvetta. Nyt on mietittävä ennen kaikkea, miten Keskusta voi kirkastaa aluepoliittista linjaansa, miten muuttoliike käännetään. Aluepolitiikka käsittää myös kaupunkipolitiikan. Ei ole Helsinginkään etu, että koko Suomen väestö ahdetaan sinne. Ja miten järjestökoneisto saadaan uudelleen terään. Timo Soinin vaalivoittoa ei voi kuitata vain haukkumalla populistiksi. Peiliin on katsottava. Onko Suomen nykyinen EU-politiikka ollut aina niin oikeata? Mielestäni olemme kulkeneet liiaksi kohti liittovaltiota ja mallioppilaina hyssytelleet kriittistä keskustelua. Lissabonin sopimus on ollut suuri virhe.

Asioita on käytävä nyt läpi, ei henkilöitä. Vielä tässä vaiheessa ei hyödytä keskustella linjalla: "Matti vaihtoon/ Matti jatkamaan". Puoluekokoukseen tulee varmaankin monia hyviä nimiä ehdolle niin puheenjohtajaksi kuin varapuheenjohtajistoon. Keskustan kenttä on ennenkin osannut valita kuhunkin aikaan sopivat johtajat. Kunnon kierrokset sitten, kun niiden aika on!

Olen tyytyväinen tekemäämme vaalityöhön. Lapin Keskustanuoret olivat ahkerasti mukana tilaisuuksissa. Kun entinen toiminnanjohtajamme Matti Lustig siirtyi Seurujärven avustajaksi, mietin, miten piirille käy. Huoleni oli turha. Olemme saaneet fiksun ja osaavan nuoren naisen, Sanna Ruokamon, toiminnanjohtajaksi; hänen johdollaan kävimme hyvän EU-vaalikampanjan.

Sitten itse vaalituloksesta.

Keskustan kolme paikkaa menivät istuville mepeille Anneli Jäätteenmäelle ja Hannu Takkulalle sekä nuorelle Riikka Mannerille.

Anneli on toistamiseen Keskustan äänikuningatar. Se on asia, jota kannattaa iloita. Ihmeellinen nainen, päätään pidempi niin monia! Uskon Annelin roolin vahvistuvan aikanaan myös kotimaan päätöksenteossa. Hän tai Paavo Väyrynen, jommastakummasta on tehtävä Suomen seuraava presidentti. Vähempään älkäämme tyytykö!

Riikka Mannerin valinta oli myös suuri ilon aihe. Me Keskustanuoret jännitimme kovasti hänen valintaansa ja seurasimme pitkin iltaa äänimäärän kehitystä. Vaikka asetelma oli haastava, kun Itä-Suomi ja Keskustan kannatusalueet paljolti nukkuivat, Manner sai vyöryn taakseen. Ei Paavo ketä tahansa tue! Upeata olla puolueessa, jossa on niin paljon upeita naisia! Mannerin valinta on selvä viesti puolueen uudistumisen puolesta. Olin kuulemassa, kun Manner ja Paavo kävivät Kemijärvellä. Mannerin asialistan kärjessä on aluepolitiikka ja koko maan tasapuolinen kehitys, tuollaisissa nuorissa on isänmaan parempi tulevaisuus.

Lapin Keskustanuorten ehdokas Timo Tapaninen kävi näkyvän kampanjan, mutta se ei tuonut kovin hyvää tulosta. Keskustaa rokotettiin Lapissa, ääniä meni Perussuomalaisille, ja Lapista oman Keskustalaisen ehdokkaan valintaa haluavat menivät Takkulan taakse. Idearikkaana ja työteliäänä nuorisopoliitikkona Tapanisella on varmasti tulevaisuus yhteisten asioiden hoidossa.

Kokoomus, tuo nousukiidossa oleva, yhdistetty trendi- ja kykypuolue, hävisi puoli prosenttiyksikköä ja unelmoitu neljäs paikka jäi saamatta. Hymyilyllä ja kiiltokuvilla ei aina vaaleja voiteta. Lapin ehdokas Heikki Auttoa on kunnioitettava, vaikken pitänytkään hänen mainoksestaan, jossa hän sanoi kantavansa vastuuta vielä 30 vuoden kuluttua. Ei meistä kukaan tiedä sen enempää kannatustaan kuin elinpäiviäänkään sinne saakka. Mutta jos ihmeitä ei tapahdu, niin Ulla Karvon eduskuntaura jää yhteen kauteen ja Autto menee 2011 Arkadianmäelle että paukahtaa.

Medialla on suuri valta. Sen osoittaa Isä Mitron valinta. Kuka meistä tietää mitään hänen EU-poliittisesta linjastaan? Mutta veikeästi hymyilevä naama jäi mieleen. Mitenhän SDP:lle olisi käynyt ilman Isä Mitroa, olisiko läpi mennyt vain Äiti Liisa? Ei käy kateeksi Jutta Urpilaisen asema. Sanoin demariystävälleni Lauri Haarahiltuselle aikanaan, että valitkaa Erkki Tuomioja SDP:n puheenjohtajaksi. En ole Tuomiojan kanssa juuri mistään samaa mieltä, mutta arvostan miestä. Hän on politiikan raskasta sarjaa.

Vasemmistoliitolle kävi vielä onnettomammin, meni ainoakin paikka. Se olisi sentään ollut Annika Lapintie, mielestäni puolueen huterasta listasta kuitenkin paras nimi. En ole koskaan tuntenut kovin suurta lämpöä Vasemmistoliittoa kohtaan, sen sisällä kummittelevat vieläkin maanpetturi Otto Wille Kuusisen ja hänen tyttärensä Hertan haamut. Sirpillä ja vasaralla ei valtiolaivan konetta korjata, puolue hiipuu olemattomiin vanhojen kommunistien kuollessa. Silti on sanottava, SKDL-Vasemmistoliitto on tehnyt hyvääkin historiansa aikana. Sen kannattajista monet ovat vilpittömästi köyhän ihmisen asialla, puolue on usein puolustanut Maalaisliitto-Keskustan kanssa perusturvaa SDP:n ja Kokoomuksen muistaessa vain ansiosidonnaista nauttivia. Punainen neilikka Vasemmistoliiton haudalle.

Vihreät ottivat jälleen vaalivoiton. Pääsi rumia sanoja, kun kuulin ääntenlaskun loppuvaiheessa paikkaluvun nousevan kahteen. Anteeksi. Vihreiden nousu selittyy Vasemmistoliiton laskulla. Varsinkin senhenkiset nuoret, jotka olisivat 1960-70-luvuilla hypänneet SKDL:n kelkkaan, suuntaavat nyt Vihreisiin. Toivottavasti Hassi tai Hautala palaa 2011 eduskuntavaaleissa takaisin Suomeen ja Cronberg nousee EU-parlamenttiin. Hän on fiksu nainen ja ymmärtää maakuntienkin asioita, toisin kuin moni muu kyseisessä puolueessa.

RKP säilytti paikkansa, haastava asema aktivoi puolueen äänestäjät. Suhtaudun varmaan RKP:hen ja kaksikielisyyteen myönteisemmin kuin keskivertolappilainen. Tosin Astrid Thorsin nuuskantuonnin ja yltiöliberaalien lausuntojen myötä puolueen kunnioitus on osaltani hieman rapissut.

Perussuomalaisten ja Kristillisten vaaliliitto sai odotetut kaksi paikkaa. Liitto oli kannattava ja järkevä, vaikka niin monet sitä haukkuivat. Mitä on paavi katolisille, sitä Soini Perussuomalaisille. Vaikkei miehen kaikista mielipiteistä ja toimista pitäisi, on pakko ihailla, miten hänen johdollaan konkurssiin joutuneen SMP:n raunioista nousi uusi puolue. Se on varmasti ollut työntakana. KD:n Sari Essayah nousi EU-parlamenttiin Soinin äänillä. Tässä juurettomassa ajassa kristillisiä arvoja on hyvä pitää esillä. En ole aina pitänyt tavasta, jolla uskontoa ja politiikkaa on joskus sekoitettu, varsinkin KD-puolueen piireissä, mutta Essayah on käsittääkseni asiallinen tyyppi. En Keskustasta lähde, ellei minua joskus nakata ulos, mutta KD on puolueista minua seuraavaksi lähinnä. En ole pahoillani sen menestymisestä, vaikka en sille ääntäni antaisikaan.

Eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla meni taas kerran huonosti. Oikein minua säälittää. Tasapuolisuuden nimissä heitäkin pitäisi ottaa vaalitentteihin ja asettaa ennen vaaleja joltisestikin samalle viivalle, olivatpa miten huu-haa porukkaa tahansa. Ei tunnu reilulta.

Mielenkiintoinen havainto on, että enemmän ääniä kuin yksikään pienpuolue sai Liisa Sulkakosken yhden naisen valitsijayhdistys, yli 8400 ääntä. Suomen Kommunistinen Puolue, Köyhien Asialla, Itsenäisyyspuolue, Suomen Työväenpuolue ja Senioripuolue saivat yhteensäkin vain noin 1,5 % äänistä.

Kansa ja Eurooppa ovat puhuneet, tulosta on kunnioitettava. Mieli on iloinen, paremminkin olisi voinut mennä, mutta elämä jatkuu.