The-Times---royal-baby-fr-008-normal.jpg

Illalla 22.7.2013 levisi ympäri maailman tieto, että Britannian ja Brittiläisen kansanyhteisön tuleva päämies on syntynyt. Päivä on muuten myös veljeni syntymäpäivä. Olin itse tuolloin hotellissa Sortavalassa, luovutetun Karjalan alueella, kun eräs ystäväni lähetti siitä tiedon kännykkääni.

Britanniassa prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen esikoisen syntymää on odotettu suurella innolla. Eihän tulee kruununperillistä synny kuin suunnilleen kolmenkymmenen vuoden välein.

Saarivaltakunnassa on jälleen sama tilanne kuin unohtumattoman kuningatar Victorian hallituskauden viimeisinä vuosina. Maassa oli tuolloin neljä kuninkaallista sukupolvea. 

On aika juhlavaa ajatella, että se pieni käärö, jonka kuvat levisivät maailmalle, tulee kerran olemaan Ison-Britannian kuningas George VII, suomalaisittain Yrjö seitsemäs. Uskon, että monarkia kestää sinne asti, jos tulevat hallitsijat kantavat kruununsa yhtä arvokkaasti kuin nykyinen kuningatar.

Me Suomessa elämme tasavallassa ja hyvä niin. Oma puolueeni taisteli aikanaan voimakkaasti Kokoomuksen monarkiapyrkimyksiä vastaan. Suomessa ei ollut luontevaa traditiota oman kuningashuoneen perustamiseksi.

Englannissa ja muissa Britanniaan kuuluvissa alueissa asia on toisin. Siellä kuningasvallalla on pitkät perinteet - samoin sillä, että ylin päätösvalta kuuluu ja on kuulunut jo vuosisatojen ajan, kansan valitsemalle parlamentille. Demokratiakehitys ei edellyttänyt monarkian kaatamista, kun diktaattorin valtaoikeuksin hallitsevaa monarkkia ei maassa ole ollut vuosisatoihin.

Silti kuningashuoneella ja etenkin hallitsijalla on keskeinen rooli Britanniassa. Hän on kansakunnan henkilöitymä ja käyntikortti, kansalaisten isänmaallisten tunteiden kohde ja linkki maan historian ja nykyisyyden välillä. Toisin kuin monissa muissa nykypäin monarkioissa, kuningatar osallistuu myös poliittisen koneiston toimintaan puhumalla parlamentissa, tapaamalla säännöllisesti pääministeriä ja neuvomalla johtavia poliitikkoja.

Kuningattaren historiallisen mahtavasta roolista kertoo jotain sekin sinällään pieni ele, että virallisissa tilaisuuksissa jopa Tony Blairin kaltainen mahtava pääministeri joutui poistumaan kuningattaren luota takaperin kävellen, jottei hän kääntäisi selkäänsä kuningattarelle.

Nykyisen kuningattaren vaikutusvalta perustuu huomattavalta osin myös hänen henkilökohtaiseen kansansuosioonsa. Tehtiinpä taannoin mielipidetutkimus, että mikäli Britannia päättäisi siirtyä tasavaltaan, niin nykyinen kuningatar tultaisiin valitsemaan kansanvaalilla presidentiksi, jos hän olisi ehdokkaana.

Monarkia tulee varmasti muuttumaan ajan mukana. Mutta Britannia on pitänyt arvokkaasti kiinni perinteistään halki vuosisatojen. Se on urhoollisesti halunnut taistella oman saarensa ja oman elämäntapansa puolesta. Se ei päästänyt Napoleonin eikä Hitlerin joukkoja valloittamaan maata. Nykyisen kuningattaren isä, Yrjö VI, jonka mukaan uusi kruununperillinenkin on nimetty, muodostui Hitlerin vastaisen taistelun keulakuvaksi. 

Kerrotaan, että kun Buckinghamin palatsia oli pommitettu, niin raunioiden keskellä nähtiin pieni nainen, joka pui nyrkkiä taivaalle - saksalaisille pommikoneille. Hän oli Yrjö VI:n puoliso, myöhempi kuningataräiti Elisabet. Kuningataräiti organisoi sellaiset kotirintaman naisten ponnistukset sotavoimien hyväksi, että Hitler kuvaili häntä "Euroopan vaarallisimmaksi naiseksi".

Näiden maineikkaiden esivanhempiensa perintöä kunnioittaen myös Yrjö VII:n hallituskaudesta tulee kerran loistava.