Eilen kävin ystäväni Leenan hautakummun äärellä. Hautausmaalla puhalsi kylmä tuuli. Mutta mieltäni lämmittivät toivon säteet iankaikkisuuden maasta.

Monien kemijärveläisten tuntema Leena Halonen o.s. Isola menehtyi sairaskohtaukseen 15.4.2010 ollessaan 54 vuoden ikäinen. Hän oli tullut aikanaan nuorena naisena Pohjois-Pohjanmaalta, suuresta maanviljelijäperheestä, tänne Kemijärvelle emäntäkouluun, löysi täältä aviomiehen, perusti perheen ja teki työuransa kotikaupunkimme hyväksi. Ehtipä hän kokea viimeisinä vuosinaan vielä isoäitiyden onnea. Suuri on se ystävien ja tuttavien joukko, joka tuntee surua Leenan yllättävän poismenon johdosta.

Minä tutustuin Leenaan tullessani Kemijärven nuorisoneuvoston jäseneksi vuonna 2002. Tämä nuorisoneuvosto kokoontui yleensä Kemijärven Kulttuurikeskuksessa, jossa Leena työskenteli siivoojana ja eräänlaisena talon "yleismiehenä". Kulttuurikeskuksessa Kemijärvellä toimivat nuorisotilat, kirjasto, elokuvateatteri ja siellä pidetään viikoittain useiden eri järjestöjen kokoontumisia. Talon hengettärenä Leena tuli tunnetuksi suurelle joukolle eri-ikäisiä kemijärveläisiä kuluneiden vuosikymmenten aikana.

Kevättalvella 2004 työskentelin Kemijärven nuorisotoimistossa neljän kuukauden ajan. Tuolloin opin tuntemaan Leenaa enemmän. Hän oli ihmisenä hyväntahtoinen, ystävällinen ja auttavainen, kanssaihmisiin lämminhenkisesti ja juurevan kansannaisen elämänviisaudella suhtauva. Eläkeläiset, sotaveteraanit ym. Kulttuurikeskuksessa kokoontunut järjestöväki kääntyivät usein Leenan puoleen apua tarvitessaan. Leena emännöi myös useita järjestämiäni poliittisia tilaisuuksia, keitti kahvit, teki leivät ja kaakut ja huolehti tarjoilusta. Itse hän karttoi julkisuutta eikä pitänyt edes tulla valokuvatuksi, mutta hän seurasi mielellään yhteiskunnallisia asioita ja omasi isänmaallisen maailmankatsomuksen. Usein Leena muisteli lapsuuttaan ja kotiseutuaan. Perhe, yhteiskunnan perusyksikkö, oli hänelle tärkeä. Monesti keskustelimme Leenan äidistä, jonka luona hän vieraili säännöllisesti ja joka kutsuttiin pois tästä maailmasta joitakin aikoja ennen Leenan omaa lähtöä.

Ihmiset muuttuvat usein kehutuiksi kuolemansa jälkeen. Mutta luultavasti monikaan meistä ei jätä ystävilleen niin poikkeuksellisen lämmintä ja myönteistä kuvaa kuin Leenasta meille tämän selkosen ihmisille jäi. Hän ei välittänyt tämän maailman kunniasta, ei kaivannut itsestään kuvia lehtiin eikä välittänyt huomionosoituksista. Kaikkinainen hienostelu ja teeskentely oli hänelle vierasta. Mutta hän teki nurkumatta työnsä ja rakensi kotiseutuaan omalla, horjumattomalla panoksellaan. Tällaisten ihmisten varassa suomalainen yhteiskunta lepää.

Suruadressiin kirjoitin sanat: "Leenan valoisaa olemusta kaivaten, hyvästä yhteistyöstä kiittäen, iäisyysmatkaa siunaten."