"Suomi voitti euroviisut." Uutinen on kuin jostakin kotimaisen huumoriohjelman sketsistä, jossa irvaillaan maamme epäonnistumisista. Mutta uutinen ei ole ironiaa, vaan täyttä totta. Tämäkin päivä nähtiin. Enää ei tarvitse itkeä, että Suomi ei voita.

Täytyy iloita, että maamme saa julkisuutta ja varsinkin pohjoinen Suomi. Pienelle maalle julkisuus ja tunnetuksi tuleminen on aina hyväksi. Ja nyt ne laulukilpailut sitten saadaan Suomeen; rahatkin on luvattu järjestää. (Olisipa hallitus yhtä reilusti luvannut järjestää rahat Kemijärvi-Rovaniemi -radan sähköistämiseen!)

Valehtelisin, jos sanoisin pitäväni Suomea edustaneesta yhtyeestä; en pitänyt siitä ennen voittoa enkä ala teeskentelemään nyt toista kantaa. Tietysti on ylilyöntiä väittää yhtyeen edustavan satanismia, se ei varmastikaan ole heidän tarkoituksensa. Kuitenkin monia ihmisiä loukkaa se, että he huutavat hallelujaa paholaista muistuttaviin rooliasuihin pukeutuneena. Ja tupakka ja viinapullo kädessä esiintyminen lehdistötilaisuudessa ei sekään nyt kaikista tunnu mukavalta. Mutta liikaa elämää tästä nyt ei kannata pitää, antaa suomalaisten kerrankin juhlia voittoa ja unohtaa hetkeksi alemmuuskompleksi.

Ensimmäisellä kierroksella äänestin Kyproksen esitystä, joka oli mielestäni onnistunut ja asiallinen, esiintymiseltään selkeä ja sanomaltaan kaunis ja ajankohtainen. Esiintyjänä oli suosittu laulajatar Annet Artani. Mutta se ei saanut tarpeeksi ääniä, mitä ihmettelen suuresti. Toisella kierroksella lähetin peräti kaksi tekstiviestiääntä, naapurimaan Carolalle ja Ukrainan esitykselle.

Ja omalta kohdaltani sanon, että vaikka balladit sun muut on nyt haukuttu maan rakoon ja euroviisuissa on julistettu alkaneeksi uusi aika, niin paljon mieluummin kuuntelen niitä perinteisiä esityksiä. Voittajaesityksemme on aivan liian aggressiivinen, jotta ainakaan minä sitä monta kertaa peräkkäin jaksaisi radiosta kuunnella vaikkapa automatkalla, olkoonkin että tulevan kesän se levy nyt radiosta varmasti soi. Niin että täytynee ostaa lisää Anne Mattilan cd-levyjä...