Palasin sunnuntaina viikon lomalta Kanarialta, Playa del Inglesistä. Olin siellä isoäitini kanssa. Matka oli onnistunut. Mikään kulttuurikohde se ei tietenkään ole, mutta kun malttaa lähteä turistirysien ulkopuolelle, on alkuperäistä kanarialaista elämänmenoa vielä löydettävissä. Itse Ingleshän on tunnettu eurooppalaisten nuorten biletyspaikkana, mutta omalta kohdaltani sen sortin iltaelämä sattui jälleen kerran jäämään väliin, ellei iltariennoksi sitten lasketa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen osallistumistani.

Matkani aikana sain englantilaisesta iltapäivälehdestä lukea, että Chilen entisen tyranni Augusto Pinochetin maallinen vaellus on päättynyt. Tuhannet ihmiset olivat juhlineet Santiagon kaduilla kuultuaan hirmuhallitsijan poismenosta. En tiedä, onko kristityn sopivaa juhlia kenenkään kuolemaa, mutta olisin tekopyhä, jos väittäisin etten ole riemuinnut pahan miehen poismenosta. Olen seurannut hänen oikeudenkäyntifarssiaan vuosikausia ja jonkun verran tutustunut hänen valtakauttaan käsitteleviin dokumentteihin.

Kenraali Pinochet nousi valtaan tekemällä sotilasvallankaappauksen ja syrjäyttämällä ystävänsä, kansan valitseman presidentti Salvador Allenden. Allende oli sosialisti, en olisi äänestänyt häntä, mutta hän oli kansan demokraattisesti valitsema presidentti ja köyhän kansan suuri suosikki. Pinochetin kannattajat väittävät vanhan kenraalin pelastaneen maan ajautumisen kommunismiin. Onko sitten oikein korvata yksi diktatuuri toisella - olletikin kun pitää mielessä, että Allende ei tietääkseni tappanut ketään.

Täyttäessään muutama viikko sitten 91 vuotta, Pinochet antoi viimeisen lausuntonsa maailmalle, jossa hän otti vastuun kaikesta valtakaudellaan tapahtuneesta. Kaiken hän sanoi tehneensä rakkaudesta kansaansa kohtaan, katumuksesta ei ollut jälkeäkään. Pinochetin kaudella tapettiin tuhansia ihmisiä ja kymmeniä tuhansia kidutettiin. Yksityiskohdat kidutuksista ovat karmaisevia, perheenjäsenet saatettiin pakottaa katsomaan toistensa kiduttamista. Kunnon perheenisänä ja kommunismin kukistajana ylistetty Pinochet sekaantui myös huumekauppaan ja rahankavalluksiin. Tuntuu kuvottavalta ajatella, että monessa mielessä arvostamani Margaret Thatcher piti Pinochetia loppuun saakka ystävänään.

Olisi ollut parempi, että Augusto Pinochet olisi kuollut yksinäisessä vankilasellissään. Mutta jo aloitettu oikeudenkäynti kaikkine vaiheineen on osoittanut, että tyrannit eivät voi enää kuvitella voivansa elää rauhassa ilman vastuuta teoistaan. Ja saipa vanha tyranni nähdä vielä sen päivän, kun maaliskuussa Chilen presidentiksi nousi rouva Michelle Bachelet, jota nuorena naisena kidutettiin Pinochetin vankiloissa ja jonka isä Alberto kidutettiin kuoliaaksi vuonna 1974.

Maailma on parempi paikka ilman Augusto Pinochetia.