uh2.jpg

Rovaniemellä pidettiin tänä viikonloppuna Uusheräyksen kesäseurat, joka on herätysliikkeen vuosittainen valtakunnallinen päätapahtuma. Minulla oli kunnia toimia kesäseurojen päätoimikunnan puheenjohtajana.

En kuulu jäsenenä mihinkään herätysliikkeeseen, mutta kotiseutuni Kemijärven perinteinen herätyssuunta, joka näkyy myös omissa sukujuurissani, on lestadiolainen uusheräys. Se vaalii Lapin suuren herättäjän ja raittiusmiehen Lars Levi Laestadiuksen hengellistä perintöä.

Todettakoon, että uusheräyksessä on aina tunnustettu se perusajatus, että uskovaisia kristittyjä voi olla muuallakin kuin ”omassa pilttuussa”. Tämähän oli myös Lars Levi Laestadiuksen käsitys asiasta. Uusheräyksen näköala maailmanlaajuista kristittyjen yhteyttä kohtaan on ollut avara luullakseni sen tekemän lähetystyön ja siitä saatujen kokemusten johdosta. Arvokysymyksissä uusheräys edustaa perinteisiä kristillisiä arvoja eikä hyväksy ”tämän maailman menoon” mukautumista.

Pidin seuroissa muutamia puheenvuoroja. Julkaisen ne tässä.

* * *

PUHEENI AVAJAISSEUROISSA

Hyvä seuraväki!

Näiden kesäseurojen järjestelystä vastanneen päätoimikunnan puheenjohtajan ominaisuudessa haluan toivottaa teidät tervetulleiksi Rovaniemelle. On ollut suuri etuoikeus saada olla mukana valmistelemassa tämän upean herätysliikkeen vuosittaista valtakunnallista päätapahtumaa.

Haluan päätoimikunnan puolesta kiittää kaikkia näiden kesäseurojen ohjelman eri tehtävissä sekä talkoolaisina palvelevia henkilöitä. Te mahdollistatte näiden kesäseurojen pitämisen.

Toivotin teidät äsken tervetulleiksi tänne Rovaniemelle, mutta samalla haluan toivottaa teidät tervetulleiksi myös yleensä ottaen Lappiin – herätysliikkeen alkujuurien ja Pohjolan profeetan, Lars Levi Laestadiuksen kotimaakuntaan!

Täältä se kaikki alkoi, tai tarkalleen ottaen hieman tuolta lännempää, Tornionjokilaaksosta 173 vuotta sitten, mutta levisi aikanaan kulovalkean lailla koko maakuntamme halki. Viinavirrat tyrehtyivät, käräjäriidat loppuivat. Siellä missä ennen oli ollut juoppoutta, tappeluita ja monin tavoin kurjaa elämää, nousi tilalle nyt raittius, sopusointu ja kristillinen lähimmäisenrakkaus.

Ja kun Pyhän Hengen tuli syttyy, niin sitä ei kukaan saa sammuttaa. Sammuttajia on kyllä riittänyt – niitä oli Laestadiuksen aikana ja niitä on tänäkin päivänä – mutta silti on väärentämätön Jeesuksen veren evankeliumi saanut kuulua tässä maassamme, ja se ilosanoma on totta tänäänkin! Niin kuin esivanhemmillemme, niin myös meille ainoa pelastuksen ja iankaikkisen elämän toivo on armo ja syntien anteeksisaaminen Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Olen itse kotoisin Kemijärveltä, joka aikanaan lestadiolaisuuden ensimmäisessä hajaannuksessa päätyi nimenomaan uusheräyksen kannalle. Myös oman kotiseutuni ja sukuhistoriani vaiheissa olen nähnyt uusheräyksen vaikutuksen, joka on ollut suureksi siunaukseksi niin yksityisille ihmisille, perheille, suvuille kuin koko seutukunnalle. Itseäni on erityisesti puhutellut opetus Jumalan Sanasta kaksiteräisenä miekkana – on laki ja on evankeliumi. Ja toinen on turhaa ilman toista.

Minä ehdin tutustua isomummiini, joka oli syntynyt vuonna 1915 ja kuoli vuonna 2009. Hän oli nuorena tuntenut oman isoisänsä, joka oli syntynyt vuonna 1845. Tämä isoisä oli niitä ensimmäisen lestadiolaisen herätyksen aikana uskoon tulleita. Oli aika huikea sukupolvien ketju ajatella, että vielä 2000-luvun alussa sain kuulla omakohtaisia tarinoita tuon ensimmäisen herätysaallon kokeneesta ihmisestä.

Mutta olen tuolla kotiseudullani nähnyt myös sen, miten uusherännyt identiteetti on monilla alueilla ja monissa suvuissa vähitellen heikentynyt. Yhtenä syynä tähän on ollut ehkä se sinällään toki hyvä asia, ettei uusheräyksen parissa ole tehty liian tiukkoja rajoja muihin kristittyihin, vaan on tunnustettu toiset kristityt myös uskonveljiksi ja -sisariksi. Tämä on oikein ja raamatullista. Uusheränneen identiteetin tilalle on kuitenkin vähitellen monilla alueilla muodostunut vuosikymmenien kuluessa eräänlainen yleiskirkollisuus.

Näinä aikoina, jolloin maallistuminen ja uuspakanuus valtaavat alaa tässä maassamme, on vankkumattomasti Raamatun perustalla toimivilla herätysliikkeillä äärimmäisen tärkeä tehtävä – niin evankelis-luterilaisen kirkon sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Luulenpa kyllä, ettei meillä Suomessa enää edes olisi tätä luterilaista kansankirkkoa, jos perinteisten kristillisten arvojen nojalta toimivat herätysliikkeet olisivat sieltä pois lähteneet. Toivon, että niille on luterilaisessa kirkossa tilaa jatkossakin.

Lars Levi Laestadius itse muuten ennusti ja varoitti ajasta, jolloin kirkko näkee tehtävänsä ensisijaisesti maallisten tehtävien kautta, ja kansankirkon oppi määräytyy sen mukaan kuin kulloisetkin poliittiset valtavirrat ja radikaali sanomalehdistö tulevat vaatimaan. Ei tämä uhka taida tänäänkään ihan olematon olla. (Niin että se Laestadius taisi olla aika fiksu mies, eikö totta?)

Haluankin rohkaista myös teitä, hyvät uusheräyksen parissa toimivat ihmiset, siis tunnustamaan reilusti väriä ja pitämään lestadiolaisen uusheräyksen lippua korkealla liehumassa. Se on herätys, jonka hyvät hedelmät ovat olleet suureksi siunaukseksi niin tälle kotimaakunnalleni kuin koko Suomelle ja etenkin lähetystyön kautta myös koko maailmanlaajuiselle kristilliselle yhteisölle. Sillä lopultahan ei ole olemassa kuin yksi kirkko – se, joka muodostuu kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet ottaa Jeesuksen sydämeensä.

Kerron lopuksi muutaman välähdyksen uusheräyksen historiasta omassa kotikylässäni Kemijärven Levärannalla. Minulla on ollut kunnia haastatella isänpuoleisen sukuni vanhinta, pian 99-vuotiasta sotaveteraania Sauli Kaisamattia. Hänen isänsä Kaarle Edvard Kaisamatti oli Kemijärven uusheräyksen keskeisiä hahmoja tehtyään parannuksen vuoden 1915 vaiheilla. Tämä hänen poikansa on kauniisti muistellut, että vaikka isä olikin ankara maatilan isäntä ja tiukka perheenpää, niin uskonasioissa ei koskaan käytetty pakkoa. Perheen lapsia ei esimerkiksi koskaan pakotettu seuroihin, vaan jokainen sai tulla tai olla tulematta. Eihän Jeesuskaan pakota ketään.

Jos elämä olikin muutoin joskus kovaa, niin kristillisyys ja toiminta sen puitteissa, oli virvoittavaa. Suuria seuroja pidettiin siellä minunkin pienessä kotikylässäni, joskus jopa kaksipäiväisiä seuroja – ja naapuritalot piti ottaa mukaan ruokailun järjestämispaikoiksi seuratalon lisäksi. Väheksyä ei sovi myöskään seuratoiminnan tarjoamaa sosiaalista toimintaa ja sen merkitystä pienelle maaseutuyhteisölle. Näistä ajoista meillä on varmasti paljon opittavaa myös urbaaneissa ympäristöissä.

Ja vielä yksi muisto täältä Rovaniemeltä. Kirjoitin talvella rovaniemeläisen valtiopäivämiehen Iisakki Hoikan elämäkerran. Sitä tehdessäni sain haltuuni Hoikan vuonna 1914 veljelleen Amerikkaan lähettämänsä kirjeen. Siinä hän kirjoittaa, että Rovaniemen kirkkoherra Aatu Laitinen ”on hyvissä voimissa, hän on jättänyt vanhemman suunnan lestadiolaisuuden ja mennyt uuvesti heränneitten joukkoon.” [Aatu Laitista koskeva symposium pidettiin aikaisemmin osana seurojen ohjelmaa.]

Näillä sanoilla, hyvä seuraväki, olkaa lämpimästi tervetulleet tänne kesäseuroille ja Lapinmaalle!

* * *

KYÖSTI KALLION RUKOUS/ SUOMI 100

Juonsin ohjelmanumeron, jossa juhlapuheen käytti everstiluutnantti Niilo Hakala ja ylimerivartija Ossi Kuntola luki presidentti Kyösti Kallion tunnetun rukouksen isänmaan puolesta. Veli Ainali säesti ja aloitti isänmaallisen ohjelman Finlandia-hymnillä. Julkaisen tässä tiivistetysti tässä yhteydessä käyttämäni puheenvuoroni:

Saamme tänä vuonna kiittää 100-vuotiaasta itsenäisestä Suoesta ja siitä, että on ainakin toistaiseksi saatu tämä vapaus pitää. Kohta meille tullaan esittelemään tämä presidentti Kyösti Kallion rukous. Sitä ennen haluan jakaa muutaman oman ajatukseni tähän aihepiiriin liittyen.

Olen töissä eduskunnassa eduskunta-avustajana ja minun työhuoneessani on kaapin ovessa tämä Kyösti Kallion rukous. En ole sitä itse tulostanut. En muista, kuka sen on lähettänyt, mutta joskus uskovaiset ihmiset ja hengellisen järjestöt lähettävät eduskunnan väelle postia ja kerran tuli näitä Kallion rukouksia pieninä kortteina.

On tärkeää, että esivallan puolesta rukoillaan ja että myös kristittyjä päättäjiä rohkaistaan tunnustamaan uskoaan avoimesti ja edistämään kristillisten arvojen mukaisia päätöksiä. Päätös mennä sinne toiseen suuntaan on kova. Luulen, että moni arkailee kannanottoja tehdessään, että mitähän tästä nyt sanotaan ja kuinka maallinen meda tästä suuttuu. Mutta kun tämän maailman menoon ei kristityn tulisi mukautua.

Tälle kansalle on ollut suuri siunaus, että meillä on ollut avoimesti kristinuskoa tunnustavia päättäjiä.

Kun talvisota syttyi, Marsalkka Mannerheim sanoi ensimmäisessä päiväkäskyssään: ”Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.”

Se oli luonnollista silloin. Nyt kun presidentti toivottaa Jumalan siunausta uudenvuoden puheessaan, niin alkaa aina joku kohu, että loukkaako tämä ateisteja ja loukkaako tämä muslimeja ja ketä ties tämä nyt loukkaa. Mutta on ollut hyvä, että meillä on kristinuskoa pidetty esillä tässä kristityssä maassa.

Presidentti Paasikivi ei ollut poliittiselta profiililtaan erityisen uskonnollinen, mutta ainakin vaimonsa todistuksen mukaan hän luki Raamattua joka päivä. Erityisesti hän luki Jesajan kirjaa ja häntä koskettivat ne kohdat, joissa Jumalaa kuvattiin kansojen kohtalon ja historian ohjaajana. Paasikivi lopetti usein puheensa lausahdukseen: ”Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän asti, neuvon Jumala huomiseen pitää.”

Myös Urho Kekkonen päätti erään uudenvuodenpuheensa ajatelmaan: ”Katso taaksepäin – kiitä. Katso eteenpäin – luota. Katso ylöspäin – usko.”

Tuosta Kyösti Kallion rukouksesta mieleeni tulevat myös hänen tyttärensä, niin ikään kansanedustajana ja ministerinä toimineen opetusneuvos Kerttu Saalastin sanat: ”Ilo on elämässä suuri rikkaus. Kun tavoittelet sitä, älä eksy luulemaan, että nautiskeleva elämä sitä tarjoaisi. Todellinen ilo on kytketty elämän syvimpiin kysymyksiin elämästä ja iankaikkisuudesta. Kokemamme ilon häivät ovat heijastusta sieluumme, että heräisimme tavoittelemaan sitä, mikä on todellista iloa.”

Näin sanoi siis Kerttu Saalasti, jonka elämäntyö oli – kuten hänen suuren isänsäkin elämäntyö – suureksi siunaukseksi maallemme.

* * *

PUHEENVUORONI SEUROJEN LOPUSSA PIDETYSSÄ LÄHETYSJUHLASSA ”MINÄ SÄÄDÄN OIKEUTENI KANSOJEN VALOKSI”

Hyvä seuraväki!

Kesäseurat täällä Rovaniemellä alkavat olla lopuillaan. Kiitän seurojen päätoimikunnan sekä Rovaniemen seurakunnan puolesta kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet näiden seurojen järjestämisen – puhujia, musiikin esittäjiä, talkoolaisia, kaikkia jotka olette olleet mukana eri tehtävissä. Olemme saaneet nauttia monipuolisesta ohjelmasta täällä lappilaisen luonnon ja maisemien keskellä.

Jos Herran paluu viipyy, niin toivottavasti vielä joskus täällä Lars Levi Laestadiuksen kotimaakunnassa jälleen pidetään Uusheräyksen kesäseuroja.

Haluan toivottaa Jumalan siunausta niin uusien ensi kesän kesäseurojen järjestelyihin kuin kaikkeen tämän mahtavan herätysliikkeen toimintaan. Niin kauan kuin tämä liike pitää kiinni Raamatun muuttumattomasta Sanasta, niin sillä on toivo ja tulevaisuus.

Vielä henkilökohtaisesti omasta puolestani haluan kiittää teitä kaikista kohtaamisista ja siitä lämmöstä, jolla olette ottaneet minut vastaan. Olen täällä Uusheräyksen parissa esivanhempieni hengellisillä juurilla – ja olo on kuin olisi kotiin tullut! Kiitos.

uh1.jpg

uh3.jpg