Eduskunnassa käyty keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista, jonka arvoliberaali media on markkinoinut "tasa-arvoisen avioliittolain" nimellä, on herättänyt paljon huomiota viime päivinä maamme julkisessa keskustelussa. Saman aihepiirin tiimoilta eilen mediassa käytiin pohjoista kotiseutuani ja maakuntamme suurinta seurakuntaa Rovaniemeä käsittelevä erikoinen keskustelu.

Rovaniemen Seta järjestää tänä viikonloppuna Arctic Pride -tapahtuman, jossa homoliitoille epäilemättä vaaditaan avioliiton asemaa. Eilen iltapäivällä huomasin Internetissä ns. sosiaalisessa mediassa linkkejä uutiseen, jossa vilahti Mari Mäki -nimisen henkilön nimi. Olen hurjan väsynyt ja kyllästynyt tähän homoliittovouhotukseen, jota tulee medissa joka tuutista ja jätin mm. eilisiltaisen tv-keskustelun asian tiimoilta katsomatta. Tuttu nimi uutisvirrassa herätti huomioni ja luin uutisen. Olenhan ollut Mari Mäen kanssa tekemisissä aikanaan Keskustanuorten toiminnassa eri yhteyksissä. Mari Mäki on pyrkinyt Rovaniemellä myös kunnallispolitiikkaan, mutta ei päässyt viime kunnallisvaaleissa edes varavaltuutetuksi. Uutisen mukaan hän toimii nykyään Arctic Pride -tapahtuman tuottajana.

Lukemassani uutisessa kerrottiin, että Rovaniemen seurakunta olisi ensin luvannut Arctic Pride -tapahtuman järjestäjille tilat "sateenkaarihartauden" pitämiseen kirkon kryptassa ja sitten evännyt tämän luvan. Ilmeisesti Artic Pride -tapahtuman järjestäjät tai ainakin Mari Mäki olivat antaneet julkisuuteen tiedotteen, jossa kirkkoa paheksuttiin voimakkain sanankääntein. Liberaali ja kirkkomme perinteistä oppia mielellään lyövä media antoi tietysti kyseiselle uutiselle näyttävästi huomiota.

Tiedotteessa luki mm. seuraavasti: "Olemme pettyneitä Rovaniemen kirkon toimintaan tässä asiassa. Mielestämme tämä ei ole osoitus siitä lähimmäisenrakkaudesta, jota kirkon tulisi viestittää. Kirkko vetää itseltään mattoa jalkojen alta, kommentoi tuottaja Mari Mäki Arctic Pride -tiimin puolesta."

Muutama tunti myöhemmin kyseinen uutinen poistettiin niin eri viestimistä kuin Arctic Pride -tapahtuman sivuiltakin. Sen jälkeen kerrottiin, että oikeasti "sateenkaarihartautta" järjestämään tullut pappi oli päättänyt, että tilaisuus pidetäänkin muualla kuin kirkon kryptassa!

Mari Mäen ja Arctic Pride -tapahtuman järjestäjien julkisuuteen antama vuodatus oli siis paikkansapitämätön. No, yhtä kaikki, julkisuutta saatiin asialle ja kirkko haukuttua.

Sinällään voi kyllä kysyä, minkä takia tällainen "sateenkaarihartaus" ylipäänsä pitäisi järjestää? Ymmärtääkseni tämä Arctic Pride -porukka olisi oikein tervetullut tavalliseen jumalanpalvelukseen ensi sunnuntaina, kuten joka sunnuntaina. Ei ovella kysytä kenenkään seksuaalista suuntautumista. Mutta miksi kirkon tiloissa pitäisi järjestää selkeästi poliittisia tilaisuuksia?

Kehityshän menee epäoikeudenmukaiseen suuntaan. Konservatiivikristityiltä suljetaan kirkon ovia. Perinteinen kristillinen käsitys joutuu omassakin kirkossamme yhä ahtaammalle. Etenkin pääkaupunkiseudulla suuntaus on hirvittävä. Suvaitsevaisuuttaan ja liberaaliuttaan julistavat Helsingin seurakunnat ovat evänneet lähetyskannatuksen perinteistä kristinuskoa levittäviltä lähetysjärjestöiltä ja antaneet porttikiellon evankelista Pirkko Jalovaaralle. Ääriliberaalia teologiaa edustavia tilaisuuksia ja teologisia linjoja kyllä sallitaan, jopa ruokitaan.

On erikoinen ajan ilmiö, että henkilöt, jotka muuten eivät yleensä osoita minkäänlaista mielenkiintoa kirkon toimintaa kohtaan, vaativat kiihkeästi kirkkoa luopumaan keskeisistä perusopeistaan. Olen usein sanonut heille, että käykää tasapuolisuuden nimissä sitten vaatimassa myös muslimeja vihkimään homopareja ja kokeilkaapa saada sateenkaarimessu johonkin moskeijaan.

Arctic Pride -tapahtumaan liittyy vielä muuan erikoinen piirre. Kyseisen tapahtuman "yhteistyökumppaniksi" on merkitty Lapin Keskustanuoret -niminen järjestö sekä useita muita poliittisia järjestöjä.

Tietojeni mukaan jo kahtena vuonna peräkkäin Lapin Keskustanuoret ovat myös rahallisesti avustaneet Arctic Pride -tapahtumaa.

Silloin kun minä olin Lapin Keskustanuorten puheenjohtaja, tai vaikka silloin kuin luotettu ystäväni Susanna Junttila (silloinen Viitala) toimi piirin puheenjohtajana, tuskin kukaan olisi voinut kuvitellakaan Lapin Keskustanuorten lähtevän moiseen toimintaan, saati vielä antamaan sinne omia vähiä varojaan! Polvet ruvella keräsimme rahoja, jotta edes jonkinlaista omaa, keskustalaista järjestötoimintaa oli mahdollista järjestää.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun Teppo Säkkinen valittiin Lapin Keskustanuorten puheenjohtajaksi minun luovuttua tehtävästä. Sittemmin Säkkinen on valittu koko Suomen Keskustanuorten puheenjohtajaksi, mm. edellä mainitun Mari Mäen tuella. Lähes ensi töikseen Lapin nuorissa hän ajoi läpi kannan, että tällaiseen tapahtumaan on osallistuttava ja sitä on myös tuettava pienellä rahallisella avustuksella.

Olin itse aikanaan omalla ajalla, täysin vapaaehtoisesti ja ilman korvauksia, mm. kirjoittamassa kahta kirjaa, joiden myyntituloja on käytetty Lapin Keskustanuorten hyväksi. Nämäkin tulot, kuten kaikki muutkin piirin varat, tulisi tietysti käyttää piirin oman toiminnan pyörittämiseen. Enpä olisi silloin arvannut, mihin keräämiäni varoja tullaan käyttämään.

Jos Lapin Keskustanuorilla on jakaa ylimääräisiä varoja oman toimintansa ulkopuolelle, niin ehkäpä se sitten suhtautuu myönteisesti myös muihin mahdollisten oman toimintansa ulkopuolisten tapahtumien avustuksien myöntämisiin, jos niitä siltä anotaan. Vai ovatko "sateenkaariväen" tapahtumat jonkinlaisessa erityisasemassa kaikkiin muihin järjestömaailman tapahtumiin nähden?

Kun olin piirin puheenjohtaja, meillä oli johtokunnassa selkeän arvokonservatiivinen enemmistö. Olisimme saaneet läpi hyvinkin perinteisiin linjoihin perustuvia kannanottoja ns. moraalikysymyksissä. Linjasin kuitenkin selkeästi, ettemme ota piirinä kantaa ns. omantunnon kysymyksiin. Pidin tärkeänä, että jokainen nuori voi hyvällä omallatunnolla olla mukana toiminnassamme, ajattelipa sukupuolimoraaliin ja perhekäsityksiin liittyvistä asioista mitä tahansa.

Sain tästä linjauksestani jopa kiitosta liberaaleilta. Vastaavanlaista suvaitsevaisuutta on heiltä kuitenkin saanut yleensä turhaan odottaa. Kun he saavat enemmistön, ei vähemmistön vakaumuksen kunnioituksella ole paljon väliä. Kannanotot moraalikysymyksiin jyrätään läpi ja tehdäänpä vielä samoista asioista monta kannanottoa, jotta liberaalit näkemykset eivät varmasti jää kenellekään epäselväksi. Perinteisten arvojen kannattajat kokevat itsensä ei-toivotuiksi. Keskustan nuorisojärjestöissäkin alkaa olla vallalla valitettavasti tämän ajan arvoliberaali henki. Yhä useampi perinteisesti ajatteleva nuori on tästä minulle kertonut. Pitkässä juoksussa tällä voi olla jopa dramaattiset seuraukset. Ymmärrän, että monet nuoret kokevat avioliittokysymyksen ihmisoikeuskysymykseksi, mutta kaikessa kiihkossa ja nuoruuden innossa soisi edes hieman malttia tutustua vastapuolen näkemyksiin asiassa. Jos ne kristillisiin perusarvoihin elämänsä rakentavat nuoret - jotka edustavat samaa ajattelua kuin vaikkapa Kyösti Kallio tai Kerttu Saalasti - menettävät motivaationsa poliittista toimintaa kohtaa, niin se merkitsee liikkeemme perustan romuttumista.

Vaikka oltaisiinkin moraalikysymyksistä eri mieltä, niin pitäisi muistaa kuitenkin, mikä meidän liikkeessämme on keskeistä. Keskustan eikä edes sen nuorisojärjestöjen tule alkaa muistuttaa liikaa Vihreitä ja sen poliittisia järjestöjä.

Minulle ei ole ongelma se, että puolueessa on arvoliberaaleja ihmisiä. Heille tulee olla sijaa siinä missä arvokonservatiiveillekin. Olen itsekin ollut tukemassa joissakin tilanteissa erilaisten itseäni huomattavasti liberaalimpien henkilöiden valintoja eri poliittisiin tehtäviin. Keskustan toiminnassa moraalikysymysten tulee olla omantunnon kysymyksiä. Mutta koen, että omalletunnolle aletaan antaa yhä vähemmän tilaa. Perinteisesti ajattelevat eivät enää uskalla puhua kaiken tämän rummutuksen keskellä. Nämä asiat eivät ole liikkeemme ykkösasioita - niitä ovat koko Suomen asuttuna pitäminen, maakuntien elinvoimaisuuden tasapuolinen kehittäminen, kotimaisen elintarviketuotannon varmistaminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja luotettava, liittoutumattomuuteen ja Suomen kansallisia etuja perustanaan pitämä ulkopolitiikka. Jos näitä korostettaisiin enemmän ja näihin viitsittäisiin enemmän syventyä, niin arvokysymyksistä aiheutuvat erimielisyydetkin kestettäisiin paljon helpommin.

Omaa suvaitsevaisuuttaan korostavilta löytyy joskus häkellyttävän vähän tai ei ollenkaan ymmärtämystä niitä kohtaan, jotka eivät jaa heidän suvaitsevaisuuskäsityksiään. Tästä minulle on kertynyt jo paljon kokemusta. Muistelmissani, jos ne joskus kirjoitan, voin kertoa näistä kohtaamisista yksityiskohtaisempia esimerkkejä. Olen pitänyt melko säännöllisesti päiväkirjaa ja sieltä löytyy sangen värikkäitä tapahtumia.

Ajan iskulause - "tarvitseeko suvaitsemattomuutta suvaita" - rinnastuu hyvin Orwellin kirjan järjettömiin, mutta tuossa mielikuvitusyhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin iskulauseisiin: "Sota on rauhaa. Orjuus on vapautta. Tietämättömyys on voimaa."