Rovalan%20em%C3%A4nt%C3%A4-normal.jpg

Sain eilen haltuuni kopion vanhasta valokuvasta, joka esittää isomummiani, Rovalan tilan emäntä Hilda Josefiina Kaisanlahtea. En koskaan ehtinyt tavata häntä ja olen nähnyt hänestä vain harvoja valokuvia. Ne kuvat on yleensä otettu joissakin perhejuhlissa, joissa Rovalan emäntä on poseerannut juhlapuvussa arvokkain ilmein. Niinpä tallainen epämuodollinen valokuva, jossa hän lepäilee niityllä kesäpäivänä, oli suoranainen aarre.

Kun joskus lukee uutisia, kuinka nuoret ihmiset pelkäävät perustaa perhettä vaikean taloustilanteen takia ja ajatellaan, ettei lapsia voi synnyttää tähän maailmaan, jos ei ole jokaiselle omaa huonetta ja varaa kuskata kymmeniin harrastuksiin, niin ajattelen Rovalan emäntää. Hän oli syrjäisellä paikalla, 30 kilometriä Kemijärven kirkonkylästä Rovaniemelle päin sijaineen Rovalan tilan emäntä. Elanto hankittiin maa-, metsä- ja porotaloudesta, kovalla työllä.

Rovalan emäntä ja hänen miehensä, Rovalan isäntä, saivat kaikkiaan neljätoista lasta. Nuorimman lapsen ollessa alle 2-vuotias, Rovalan emäntä jäi leskeksi. Vaikka elämän olosuhteet olivat monin tavoin ankarat, niin olen kuullut monia kertoja, kuinka ukkini ja hänen sisaruksensa ovat muistelleet lämmöllä äitiään. Hänen elämänsä perusarvot olivat Suomen kansan murtumaton perusta - koti, uskonto ja isänmaa. Tunnen ylpeyttä siitä, että olen hänen lapsenlapsenlapsensa.

Eilen, hautajaisten jälkeen, muistelin sukulaisteni kanssa erästä minulle kerrottua tarinaa Rovalan emännästä. Esimieheni, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala, on myös kuullut tarinan ja viittasi siihen eräässä eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa. Se on mainio kertomus sen puolesta, että järjestelmän on kannustettava ihmisiä ottamaan työtä vastaan kaikissa tilanteissa. Pienenkin työn tekemisen on oltava kannustavampaa kuin vastikkeeton avustus, mikäli henkilö on työkykyinen ja työn vastaan ottaminen on kohtuudella mahdollista.

Tarina, joka ajoittuu ymmärtääkseni 1940-luvun lopulle, meni niin, että kerran Rovalan pirttiin saapui muuan lähistöllä asunut, hyvin köyhän perheen äiti. Hänen perheensä oli ajautunut siihen tilanteeseen, että äiti joutui lähtemään kerjuulle. Se oli varmasti tuntunut nöyryyttävältä, mutta nälkä ja huoli lapsista pakotti siihen eikä yhteiskunnan sosiaalituki ollut sillä tasolla kuin tänään.

Köyhän perheen äiti pyysi, että saisiko hän edes jotain ruokaa lapsilleen hengenpitimiksi. Tähän Rovalan emäntä totesi, että tiedätkös, meillä pitäisi tehdä suursiivous ja voisitkos pestä lattian ja pöydät. Sillä aikaa kun tämä apua pyytämään tullut nainen siivosi pirttiä, täytti Rovalan emäntä naisen repun ruisleivällä ja suurilla poronlihakimpaleilla. Työn jälkeen nainen lähti tyytyväisenä kotiinsa.

Naisen lähdettyä menivät Rovalan emännän lapset äitinsä luokse ja ihmettelivät, mitä sinä tuon pirtin siivouksen hänellä teetit, olisithan sinä voinut muutenkin sen repun täyttää. Tähän Rovalan emäntä oli vastannut, että ehkä olisin, mutta nyt sen perheen äiti ei lähtenyt täältä kerjuureissulta, vaan tehtyään työtä ja saatuaan siitä palkan.

En tietenkään tarkoita tällä sitä, että ns. vastikkeeton avustusten antaminen olisi lähtökohtaisesti väärin. Yhteiskunnan tehtävä ei ole työllistää kaikkia ihmisiä, mutta yhteiskunnan tehtävä on järjestää puitteet sille, että yritykset voivat toimia ja ihmiset saada työtä tai työllistää itsensä. Jos joku on ilman omaa syytään vailla työtä tai taloudellisessa ahdingossa, niin hänen perustoimeentulostaan on yhteiskunnan huolehdittava. Mutta kaikkea lainsäädäntöä luotaessa on pidettävä mielessä, että ihmisiä on aktivoitava työhön eikä toimettomuuteen. Minulle tämä tarina Rovalan emännästä on ollut siitä mainio esimerkki.