Näin talvisen maanantai-illan keskeltä ajatukseni johtavat ulkomaille. Vaikka minulla ei olekaan nyt oikein aikaa eikä varaakaan suuriin matkoihin, niin suunnittelemistahan ja mielikuvamatkailua ei voi kukaan estää.
 
Matkailu on ollut minulle läheinen harrastus ja sanoisinko, että keskeinen osa koko elämääni. Varhaisimmasta lapsuudestani muistan muutamia junamatkoja Etelä-Suomeen, etupäässä Tampereelle isotätini luokse. Mutta sitten vuodesta 1990, jolloin täytin kuusi vuotta, alkaen kävin eri perheenjäsenteni kanssa kotimaan ja ulkomaan matkoilla melko säännöllisesti.
 
Ensimmäisestä Kyproksen matkastani muistan jo jotakin. Ehkä silloin heräsi ensimmäinen kipinä erilaisiin kulttuureihin ja yhteiskuntiin tutustumiseen. Niin pinnalliselta kulttuuriin tutustumisena kuin nykyään ajateltuna voikin tuntua kävely jonkun turistikaupungin rantakadun rihkamakaupoissa, niin kovin erilaiselta siellä tuntui kotoisiin oloihin verrattuna. Kirkotkin olivat ortodoksikirkkoja, jollaisissa en ollut varmaankaan aiemmin käynyt.
 
Muistan tuolla matkalla käydyn mm. retkellä Kyproksen pääkaupungissa Nikosiassa.  Nikosia oli silloin – kuten edelleenkin – jaettu kahteen osaan, turkkilaisten hallitsemaan Pohjois-Kyprokseen sekä kreikkalaiseen etelään, eli meidän tuntemaamme Kyproksen tasavaltaan. Matkalla puhuttiin, että koskahan tämäkin yhdistyy. Elettiin kylmän sodan loppumisen tunnelmissa ja historian epäkohtien odotettiin korjaantuvan. Berliinin muuri oli murrettu ja virallinen Saksojen yhdistyminen tapahtui muutama kuukausi myöhemmin.
 
Isoäitini oli harrastanut kotimaanmatkailua jo 1950-luvulla ja tullessani kouluikään teimme hänen kanssaan matkoja hiihto- ja syyslomalla. Tiedostan olleeni etuoikeutettu ja tunnen siitä kiitollisuutta. Hänellä on suuri vaikutus siihen, että matkustamisesta tuli luonnollinen osa elämääni.
 
Mielestäni on tärkeätä jo kasvuiässä päästä näkemään erilaisia maita, luonnonoloja ja yhteiskuntia – ja nimenomaan niin, että matkailu käsittää muutakin kuin uima-altaalla makaamisen Rodoksella tai Kanarialla ja illanistumisen paikallisessa suomalaisessa ravintolassa.
 
Tiedän, että kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia reissata jatkuvasti eikä aktiivi-ikää elävillä ihmisillä sellaiseen ole yleensä mahdollisuuttakaan. Nykyään on kuitenkin mahdollista saada joskus esim. melko edullisia tarjouslentoja ja hieman vaatimattomamman majoituspaikan valinnalla säästää jo paljon. Jotkut matkatoimistot järjestävät myös hyvin edullisia ryhmämatkoja. Eikä aina tarvitse lähteä kovin kauas nähdäkseen hyvin erilaista elämänmenoa. Esimerkiksi kotikaupungistani Kemijärveltä on vain 267 kilometrin matka Kantalahteen, Venäjälle. Olen kerännyt muutaman kerran pienen ryhmän tuttavistani, ja siellä on sitten käyty tila-autolla. Kun on monta henkeä jakamassa laskua, niin ei siitä lopulta paljoa tule henkeä kohden.

Laskeskelin tässä joutessani, että olen käynyt tämän maallisen vaellukseni aikana yhteensä 35 eri valtiossa, käymättä on siis vielä noin 160 valtiota. Tosin Omanissa käyntini rajoittui ensimmäisellä kerralla ehkä tuntiin tai pariin kamelimarkkinoilla ja toisella kerralla käytiin vain bussin kanssa juuri rajan toisella puolella ottamassa kuvia, jotta turistit saivat sanoa käyneensä Omanissa.
 
Amerikassa minulla tekisi mieli käydä vielä uudestaan. Se on mahdollisuuksien maa.  Siellä olisi vielä niin paljon näkemättä ja kokematta. Samoin Israel minulla on kokonaan käymättä, kaikki mielenkiintoisine Raamatun historiaan liittyvine paikkoineen.
 
Sanotaan, että joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Oman elämän asioihin tulee joskus suorastaan hämmästyttävästi selkeyttä, kun katsoo sitä kotoista näyttämöä hieman etäämmältä.  Silloin oppii kenties paremmin arvostamaan myös kotoisia olojaan. Varsinkin entiseen itäblokkiin kuuluneissa ja kommunistimaissa matkustaessa oppii arvostamaan sitä työtä, jonka isämme tekivät 1918 sekä 1939-44 vuosien sodissa. Silloin konkreettisesti ymmärtää, miltä kaikelta me säästyimme.