katri%20kantalahti.jpg

Keskustan puoluekokous käydään ensi viikonloppuna – poikkeuksellisesti hajautettuna eri puolille Suomea, jotta koronaepidemian leviämisen riskiä voidaan näin pienentää.

Epäilemättä kokouksen mielenkiintoisin kysymys on puolueen puheenjohtajavaali. Minä en näe syytä puheenjohtajan vaihtamiseen.

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa. Keskusta meni raskaan vaalitappion jälkeen hallitukseen. Katri suhtautui tähän kriittisesti, mutta hyväksyi päätöksen, kun Keskusta oli saanut kynnyskysymyksensä hallitusohjelmaan. Katri on tinkimättä puolustanut Keskustan tavoitteita. Maanvaivaksikin on kuulemma kutsuttu, mutta näissä olosuhteissa se on hänelle kunniaksi. Jos meillä on vain yhteistyökykyä ja muilla on tahtoa, niin miten keskustalaisille tavoitteille silloin käy?

Viime syksynä koettiin hallituskriisi, joka johti Rinteen hallitukseen eroon. Kevättalvella maahamme saapui koronaepidemia. Olemme eläneet todella poikkeuksellisia aikoja. On henkistä laiskuutta ja suorastaan epä-älyllistä, jos Keskustan alavireinen kannatus laitetaan tällaisen vuoden jälkeen uuden puheenjohtajan viaksi. Keskusta on hävinnyt nyt peräkkäin neljät vaalit – mutta Katri ei ollut puheenjohtaja niistä yhdessäkään. Syyt kumpuavat pitkältä ajalta.

Valtamedia on toki tehnyt kantansa selväksi. Jo kesäkuussa iltapäivälehtien ja Ylen ”puolueettomien” toimittajien suosikki kävi hyvin selväksi. Se ei ole Katri Kulmuni. Muutama päivä sitten tuli uutinen, jonka mukaan demareiden piirijohtajat toivovat Katrin kaatamista Keskustan puheenjohtajan paikalta.

Tämä tuskin ketään yllätti. Mutta kysymys kuuluu – kannattaako meidän ottaa neuvoja vastaan sellaisilta tahoilta, jotka eivät ole ennenkään toivoneet meille menestystä?

Puheenjohtajavaalin ympärillä on käyty muutenkin hyvin omituista keskustelua. On höpisty kaikenlaista tähtipölystä ja lavasäteilystä. On haluttu esittää, että Keskustan puheenjohtajavaali olisi ensisijaisesti henkilövaali. Eli että kuka on kivoin? Mutta asia ei ole niin – ennen kaikkea tämä vaali on linjavaali.

Korostan, että minulla ei ole mitään puolueemme istuvan puheenjohtajan haastanutta Annika Saarikkoa vastaan ihmisenä. Olen tuntenut hänet pitkään, olen kahdesti äänestänyt ja julkisesti tukenut häntä Keskustan varapuheenjohtajaksi. Ne kirjoitukset, joissa olen monia Annikan hyviä ominaisuuksia kuvaillut, löytyvät yhä blogistani, eikä minulla ole niistä mitään pois otettavaa. Olen ainakin kolme kertaa takavuosina järjestänyt Annikalle puhujakierroksen eri puolille Lappia. Keskusta kyllä tarvitsee Annikaa jatkossakin.

Nyt on kuitenkin tarkasteltava valintatilannetta kokonaisuutena. Millaisen puheenjohtajan juuri tässä ajassa, tällaisessa hallitusyhteistyössä toimiva ja tällaisessa Suomessa luottamuksen palautumiseen pyrkivä keskustalainen kansanliike tarvitsee?

Minä tunnen Katri Kulmunin lähes 13 vuoden ajalta, ja olemme tehneet erittäin tiivistä yhteistyötä pitkään. Tunnen hänet varmasti paremmin kuin yksikään niistä ihmisistä, jotka häntä arvostelevat.

Jotkut ovat kuulemma sanoneet, että Katri on ylpeä luonteeltaan. No kieltämättä Katrilla – kuten minullakin – on joskus aika toinen perusilme, joka voi antaa tällaisen väärän vaikutelman. Ja kun Katri on aito ihminen eikä hän ole kauhean hyvä teeskentelemään, niin kasvonilmeetkin joskus syviä tuntoja kuvastavat.

Kuten moni muukin, niin Katri osaa toki olla myös sydämellinen, mutta hän osaa olla myös hyvin tiukka asioiden niin vaatiessa. Katri on vaativa johtaja, joka vaatii itseltään ja myös muilta paljon. Valtiollisia vaikuttajia ei tulekaan valita ensisijaisesti sillä perusteella, että hän on mukava ihminen. Tuleeko meillä ensimmäisenä mieleen vaikkapa Mannerheimista, Paasikivestä tai Kekkosesta, että olipa siinä sitten mukavia setiä? Mukavat ihmiset harvoin maailmaa muuttavat.

Jos Katrin persoonaa minun pitäisi jotenkin kuvata, niin hän on tavattoman sinnikäs ja ahkera. Puolueen puheenjohtajana hän on kiertänyt ympäri maata todella esimerkillisesti, ja on luvannut tehdä niin jatkossakin. Tämä on etenkin kuntavaalien menestymistä tarkastellen voimavara, jota meillä ei ole varaa jättää käyttämättä.

Katri sai ensimmäisissä kunnallisvaaleissaan 39 ääntä, ei päässyt edes varavaltuutetuksi. Moni olisi jättänyt hommat siihen. Katri ei jättänyt. Sitkeällä työllä hänestä tuli lopulta oman vaalipiirinsä eduskuntavaalien ääniharava, kahteenkin kertaan. Annetaan, hyvät ihmiset, hänen tehdä se sama myös tälle puolueelle – yhteistyössä meidän kaikkien kanssa.

Mutta kuten sanottua, tämä vaali on nyt ennen kaikkea linjavaali.

Katrin poliittisen linjan perustana on vahva aluepolitiikka, realistinen luontosuhde ja ymmärrys Keskustasta sivistysliikkeenä. Hän on mm. erittäin ansiokkaissa kahdessa julkaisussaan, pamfletissaan ja investointiohjelmassaan, osoittanut olevansa myös vahva talouspoliitikko ja hän ymmärtää ulkopolitiikan merkityksen. Hänen kielitaitoaan on ihailtu jopa kansainvälisessä mediassa.

Meillä ei ole nyt varaa ottaa tarpeettomia riskejä eikä perustaa päätöksiä mielikuvapolitiikan varaan. Puolueen istuvan puheenjohtajan vaihtaminen on raskas teko, joka vaatii kovat perusteet.

Katri kunnioittaa myös järjestöväkeämme. Toisin kuin moni muu tämän puolueen johtohahmo, niin Katri on aina johdonmukaisesti vastustanut sääntömuutosesityksiä, joilla on haluttu kaventaa järjestödemokratiaa, viemällä puoluesihteerin valinnan pois puoluekokoukselta. Moni Keskustan johtohahmo on näin halunnut toimia, Katri ei. Katri luottaa puoluekokousedustajiin eikä halua kaventaa heidän valtaansa. Katrille Keskusta on kansanliike, ei samanmielisten kaverikerho! Aito vuorovaikutus Keskustan jäsenistön kanssa ylipäätään on Katrin puheenjohtajuuden kivijalka.

Lopuksi haluan sanoa vielä jotain. Vaikka minua on neuvottu, että ei saisi perustella Katrin valintaa sanomalla, että työ on kesken. Koska aina pitää valita paras. Ja niin pitääkin. Mutta jouduin aika läheltä seuraamaan viime kesänä sitä, miten Katri joutui ilman omaa syytään koulutuspalvelulaskuista joutuneen kohun keskelle.

Jottei Keskusta joutuisi mediaryöpytyksen kohteeksi, Katri erosi ministerin tehtävästä. Vieläpä hän maksoi omista rahoistaan, henkilökohtaisella pankkilainalla, tuon koulutuksen summan ministeriöille, vaikka mitään juridista pakkoa tähän ei olisi ollut – ja vaikka Keskustan puoluesihteeri tarjosi mahdollisuutta, että puolue olisi tuon summan hänen puolestaan maksanut. Kuinka moni muu poliitikko olisi näin tehnyt? Uhrannut itsensä, oman asemansa puolueen, meidän kaikkien puolesta.

Ja jos sitä, että Katri joutui tällaisen sotkun kohteeksi, käytetään nyt verukkeena hänen syrjäyttämisekseen Keskustan puheenjohtajan paikalta – sen sijaan, että puolustamme omaa puheenjohtajaamme – niin mitä se kertoo meistä puolueena ja ihmisinä? Onko sellainen menettely omiaan esim. houkuttelemaan uusia ja nuoria ihmisiä mukaan poliittiseen toimintaan?

Nyt ei ole vaihdon aika. Nyt on Keskustan yhtenäisyyden ja uuden nousun rakentamisen aika. Puheenjohtaja ei ole ihmeidentekijä emmekä tarvitse henkilökultteja. Mutta tarvitsemme puheenjohtajan, jolla on vahvaa aatteellisuutta ja lujaa luonnetta, ja jolla on mahdollisuus nyt omistautua ennen kaikkea kuntavaaleihin valmistautumiseen, koska seuraavat kuntavaalit ovat Keskustan kohtalonvaalit.

Katri jatkoon.