Reilut pari viikkoa sitten sain kuulla suruviestin, aatesisar Sari Jurva Pellosta oli menehtynyt äkillisen sairaskohtauksen seurauksena 53 vuoden iässä. Tänään hänen maalliset jäännöksensä on laskettu haudan lepoon kotiseutunsa multaan. Kävin iltamessussa tuomiokirkossa ja muistelin Saria kohdaltani.

Sari oli Peräpohjolan Keskustan kantavia voimia. Hän kuului nytkin piirihallitukseen sekä Suomen Keskustan puoluevaltuustoon. Sari toimi myös kotikuntansa kuntapäättäjänä ja Pellon kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Minä muistan hänet viimeistä tapaamistamme myöten iloisena ja energisenä Lapin naisena, joka oli aina valmis tekemään työtä aatteemme hyväksi ja puolustamaan maakuntien Suomea.

Kun eduskuntavaalien alla menin kovassa lumisateessa Pellon markkinoille, niin soitin matkalta Sarille kysyäkseni, onko teltta huonosta säästä huolimatta paikoillaan. Tiesin, että jos kukaan, niin hän siellä kyllä olisi. Ja niin olikin. Suurella lämmöllä muistan myös Sarin henkilökohtaista tukea EU-vaalikampanjassani vuonna 2019.

Joitakin vuosia sitten menehtyi myös viisikymppisenä toinen Sari, enontekiöläinen Sari Keskitalo, joka oli hyvin energinen puolueemme ja aatteemme vahva nainen ja lappilainen päättäjä. Miksi meiltä otetaan liian varhain näitä ihmisiä, jotka olisivat vielä voineet tehdä työtä paljon kärsineen kotimaakuntamme ja sen ihmisten hyväksi.

Muistan lapsuudestani Impi-tädin hautajaisista värssyn: "Hyvän, iloisen ihmisen muisto / miten mieltä se lämmittää. / Miten aina sen soinnusta sieluun / sävel pieni soimaan jää."

Nämä sanat tulevat mieleen myös Sarin poismenon äärellä. Otan osaa ja toivon voimia omaisille ja kaikille hänen läheisilleen.