Olen lueskellut joutessani Maalaisliitto-Keskustan henkisen isän, kirjailija Santeri Alkion päiväkirjoja, joiden kolmiosainen laitos on nyt toimitettu. Erittäin, erittäin mielenkiintoista tekstiä ja avaa kokonaan uuden ikkunan Alkion ajatteluun.

Kovien poliittisten melskeiden keskellä, toimiessaan kansanedustajana vapaussodan jälkeen ja oltuaan kahteen otteeseen sosiaaliministerinä, kirjoitti Alkio 20.10.1920:

"On se merkillistä tämä elämä minullakin: Poliittiset vastustajani luulevat, että minä mielelläni taistelen, voin tässä hyvin ja nautin elämästä! Ja kuitenkin vain pakko, kova, velvoittava pakko pidättää minua poliittisessa ja julkisuuden rintamassa. Jollei velvollisuudentunto minua tässä pidättäisi, minä pakenisin täältä takanasilmin: istuisin talvet kirjoituspöytäni ääressä ja suvet penkoisin multaa! En riitelisi kenenkään kanssa, paitsi mikäli kirjaini aatteellinen sisältö sen aiheuttaisi."

Vaikka omat toimeni poliittisessa elämässä ovat olleet niin mitättömän pieniä Alkion tehtäviin verrattuna, että lähestulkoon hävettää verrata itseäni häneen missään yhteydessä, niin joskus pienen kotipaikkakuntani kunnalliselämän ikävimpiä piirteitä kokiessani olen kieltämättä ollut taipuvainen ajattelemaan samalla tavoin kuin Alkio tuossa edellisessa lainauksessa. Onko minua pitänyt mukana velvollisuudentunto vai ahneus ja vallanhimo - sen arvioimisen jätän kernaasti muiden tehtäväksi.