Sauli%20100.jpg

Kunnioitettu sukumme vanhin,
talvi- ja jatkosodan veteraani,
maanviljelijä Sauli Kaisamatti!

On harvinainen kunnia ja etuoikeus saada lausua muutama sana tällaisessa juhlatilaisuudessa. Koen, ettemme juhli yksinomaan Teidän mittavaa elämäntyötänne, vaan myös sitä aikakautta, jota tämä sadan vuoden kaari edustaa. Sillä niin kiinteästi Teidän elämänne vaiheet ovat liittyneet niin kotiseutumme kuin koko isänmaamme keskeisiin tapahtumiin ja kehityskulkuihin.

Elämänne alkoi äiti-Esterin kohdussa kapinatalvena 1918. Juuri itsenäistynyt Suomi taisteli valtiollisesta suunnastaan – kansanvaltainen, demokraattinen Suomi, vai sosialistinen järjestelmä, joka oli jo entisessä emämaassa Venäjällä ottanut vallan?

Isänne Kalle, setänne Risto ja Alpi sekä veljenne Yrjö olivat mukana suojeluskuntien ponnistuksissa. Alpin kohtaloksi tuli antaa henkensä kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Sauli-poika sai syntyä vapaaseen Suomeen lokakuussa 1918. Lapsuuskoti Levärannan kylässä, Kemijoen rannalla, oli perinteisten suomalaisten arvojen, työnteon ja ahkeruuden ihanteiden elähdyttämä. Teidät lapset opetettiin tekemään kovasti työtä. Jo varhain Sauliinkin heräsi maahenki. Erityisen mieluisaksi jo poikavuosina muodostui hevosten hoito, ja hevostalouden parissa tekemistä riittikin vuosikymmenten ajan.

Lapsuuskotinne oli myös uskova koti, jossa isä luki Raamattua perheelleen ja johon Lars Levi Laestadiuksen kautta syttynyt pohjoisen kristillisyys oli saanut tulla. Suuret kaksipäiväiset seurat monisatapäisine vieraineen olivat usein koettu tapahtuma kotitalossanne. Kristillinen henki näkyi myös siinä, kuinka äitinne kohteli piiat, rengit ja huutolaislapset samanarvoisina talon oman väen kanssa – mikä ei totisesti näihin aikoihin ollut itsestäänselvyys.

Vartuitte nuorukaiseksi itsenäisen Suomen ensi vuosikymmeninä. Suomi rakensi aamuaan kovalla työllä, samoin kuin sitä täällä Levärannalla rakennettiin.

Isänne teki pitkän uran politiikassa ja kotitilanne ideologinen vakaumus oli maalaisliittolainen aate. Se torjui Suomesta vuorollaan niin ulkomaalaisen monarkian, fasismin kuin kommunisminkin. Jäljelle jäi terve kansanvaltainen aate, joka perustuu vapaan talonpojan ihanteeseen. Sellaiseen, jolla on vapaus elää tahtonsa mukaan omilla maillaan – kunhan kunnioittaa Jumalaa ja lakia.

Vuonna 1938 menitte naimisiin koulutoverinne, joen toiselta puolelta Kostamon Laurilasta kotoisin olleen Reeta Kostamovaaran kanssa. Kun sukumme ja Laurilan väen kesken on solmittu kolme avioliittoa, ovat sukusiteet Kostamoon edelleen hyvin vahvat.

Reetan kanssa täytitte esimerkillisellä tavalla jo Raamatun alkulehdillä ihmisille annettuja tehtäviä: ”Lisääntykää ja täyttäkää maa!” sekä ”Viljelkää ja varjelkaa maata!” – Uurastamanne pitkä päivätyö maa- ja metsätalouden parissa sekä tekemänne ja kasvattamanne yhdeksän lasta tämän kyllä todistavat.

Kun Suomi joutui maailmansotien myrskyihin ja taisteli olemassaolostaan, oli taisteluissa mukana myös Sauli. Osallistuitte talvi- ja jatkosotaan puolustaessanne isänmaan vapautta ja kotiseutunne koskemattomuutta. Ei horjunut vapautemme vartija. Ei tullut mieleen paeta, kun meille vieras ja väkivaltainen järjestelmä hyökkäsi maahamme. Ette jättäneet kotiseutua, naisia, lapsia ja vanhuksia oman onnensa nojaan, vaan taistelitte miehuullisesti.

Selvisitte sodasta hengissä, mutta moni sukulainen ja tuttu kylänmies koki sankarikuoleman. Myös Leväranta on verellä lunastettua, pyhää maata.

Jälleenrakennus oli kovaa työtä, mutta Suomi selvisi. Viljelitte kotitilaa, jonka isännyys nyt tuli harteillenne, ja kuljitte myös savotoilla metsätöissä. Luottamustehtäviäkin tuli hoidettua.

Monet raskaat elämänkoettelemukset ovat tiellenne sattuneet, mutta olette aina jatkaneet matkaanne pystypäin. Kuten tämä kansakin.

Kotiseuturakkaudestanne kertoo, että olette halunneet jäädä asumaan Levärannalle myös eläkepäiviksenne. Tämä henki lienee lapsiinkin juurrutettu, kun niin suuri osa jälkeläisistänne asuu edelleen Kemijärvellä, huomattavan moni vieläpä kotikylässä – jonka vanhimpana asukkaana, kaikkien kunnioittamana, leppoisasti myhäilevänä tervaskantona kaikki Saulin tuntevat.

Nämä sata vuottanne ovat myös Suomen itsenäisyyden ensimmäiset sata vuotta. Olette nähneet Suomen nousun halki pula- ja sota-aikojen jälkiteolliseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Mutta ilman tällaisia Sauleja se ei olisi onnistunut. Ei ilman heitä, jotka niin sodan kuin rauhan töissä olivat valmiit antamaan kaikkensa, ja sen ylikin!

Suokoon Iankaikkinen Jumala, joka kansojen kohtaloita johtaa, ettei tämä kansa milloinkaan luopuisi siitä arvoperinnöstä, jonka se on Teidän sukupolveltanne saanut.

Henkilökohtaisesti minulla on ollut suuri ilo ja kunnia saada haastatella Teitä useita kertoja kootessani kotikylämme historiaa. Mikä etuoikeus onkaan voida keskustella vuonna 2018 sellaisen miehen kanssa, jolla on omakohtaisia muistoja vuonna 1830 syntyneestä yhteisestä esi-isästämme! Mikä sukupolvien ketju siinä onkaan!

Isomummini Hulda Kaisamatti – Saulin serkun vaimo ja vaimon sisar samalla kertaa – puhui Saulista minulle usein myönteiseen sävyyn. Hän arveli Saulin elinvoimaisena miehenä viihtyvän täällä pitkään. Mummikin eli lähes 94-vuotiaaksi, mutta sadan vuoden merkkipaalu on jäänyt tietääkseni tätä ennen täällä Levärannalla saavuttamatta.

Näiden sadan vuoden aikana kulkijat tällä rannalla ja soutajat Kemijoella ovat vaihtuneet. Mutta maa pysyy.

Niin kauan kuin sukumme, Leväranta ja Kemijärvi ovat olemassa, tulee Teidän elämäntarinanne innoittamaan aina uusia sukupolvia työhön kotiseudun ja isänmaan hyväksi! Toivotan Teille paljon onnea, siunausta ja hyvää terveyttä aloittaessanne toista vuosisataanne.

Vanhan toivotuksen sanoin haluan lausua: ”Olkoon sata vuotta vain murto-osa päivienne määrästä!”

Paljon Onnea!