Vaalien lähestyessä äänestäjiä voi kiinnostaa, millaisen elämän ehdokkaat, joiden keskuudesta he tekevät oman valintansa, ovat eläneet. Ehdokkaiden poliittiset linjat, tavoitteet ja toimintatavat ovat tietysti äänestyspäätöstä punnittaessa tärkeämpi asia kuin ehdokkaiden henkilöhistoria. Kuitenkin huomaan, että monet ehdokkaat ovat kertoneet oman tarinansa, ja ehkä se joitaki ihmisiä kiinnostaa. Luulen kyllä, että monet blogini lukijat ja sometilieni seuraajat ovat lukeneet täältä kyllästymiseen asti kertomuksiani itsestäni ja sukuhistoriasta. Koska minulla on ehkä myös uusia seuraajia, niin kokoan tähän nyt tiiviisti tähänastiset vaiheeni.

Synnyin Kemijärven aluesairaalassa 22.10.1984. (Silloin ei tiedetty vielä keskittämisasetuksista ja Itä-Lapissakin oli toki paljon enemmän synnyttäjiä kuin nykyään.) Synnyin räntäisen ensilumen mukana, maanantai-aamuna klo 9.15. Samoihin aikoihin kirjailija Annikki Kariniemi, tarunhohtoisen Lapinmaan väkevä tulkitsija, kaatui hellansa ääreen Ylitornion Törmäsjärvellä. Samana päivänä käytiin myös kunnallisvaalit, joissa Kemijärvellä mm. myöhemmät hyvät yhteistyötoverini, Irma Kortelainen ja Ahti Majava, tulivat ensi kerran valituksi valtuustoon. Tuntuu hauskalta ajatella, että sekä kirjallisuus että politiikka olivat tuolla tavalla läsnä syntymäni hetkellä.

Polveudun vanhoista lappilaisista alkuperäissuvuista sekä tänne tulleista uudisraivaajasuvuista. Pieni osa sukujuuriani menee vanhoihin säätyläis- ja aatelissukuihin, mutta ehdoton valtaosa on ollut tavallisia lappilaisia korvenraivaajia, maanviljelijöitä, eränkävijöitä ja poronhoitajia. Sukutaustassani porotalous oli keskeinen elinkeinonlähde. Minusta ei tullut koskaan poromiestä, mutta olen huojentanut siitä aiheutunutta huonoa omaatuntoa sillä, että olen saanut myöhemmin hoitaa tehtäviä, joissa olen voinut edistää porotalouden asiaa.

En ole kasvanut ydinperheessä. Vanhempieni yhteiselämä päättyi varhaislapsuudessani. Äitini on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja toimi aikanaan yli 20 v. Kemijärvellä kaupunginvaltuutettuna. Äidinvanhemmat ovat edelleen yli 90-vuotiaina hyvin tiiviisti elämässäni. Else-mummini kanssa matkustelin paljon jo lapsena ja olemme käyneet 40 maassa. Lapsena olin monta kesää Heino-ukin matkamuistokaupassa auttelemassa. Äidinäidin vanhemmat olivat rovaniemeläisiä, äidinisä on kotoisin Kemijärven Alakylästä. Ukin Matti-veli asui Los Angelesissa, vierailin useasti hänen luonaan ja sain hänen kauttaan näköalan amerikkalaiseen elämänmenoon.

Isäni suvun kotikylä on Kemijärven Leväranta Kemijoen varrella. Levärantalainen maaseutuyhteisö on minulle edelleen hyvin tärkeä. Isäni vanhemmat asuvat edelleen Levärannalla Kiherin tilalla, joka on isänisäni kotitila. Olen iloinen, että myös isänvanhempani ovat olleet mukana elämänvaiheissani. Isänäiti on kotoisin Ranualta. Isäni isoäiti Hulda Kaisamatti oli minulle läheinen ja olin mukana hänen elämänsä viimeisissä vaiheissa. Hän, vanha maalaisemäntä ja entinen lotta, kannusti minua osaltaan yhteiskunnallisten asioiden pariin. Isällä ja äitipuolella on kaksi poikaa, veljiäni, jotka asuvat molemmat perheineen Rovaniemellä. Olen perintöprinsessani Viljan kummisetä ja kolmen muun veljenlapsen tavallinen setä.

Minulta vaadittiin hyvää koulumenestystä. Äidinäitini isä oli jo edellyttänyt, että lasten pitää kouluttautua, vaikka hän oli alkujaan itse köyhän mökin poika ja käynyt vain kansakoulun. Hyvin varhain minulle alettiin puhua, että ”meidän pojasta tulee tuomari”. Oikeustiedettä arvostettiin meillä jostain syystä, mummini veli on myös juristi. Ajattelin kyllä, että ei ainakaan lakimieheksi, lapsena haaveilin nakkikioskin pitämisestä. Mutta käytyäni peruskoulun ja lukion Kemijärvellä, oli Lapin yliopisto ”geopoliittinen” vaihtoehto. Olisin halunnut valtiotieteelliseen, mutta en halunnut Helsinkiin. Hain oikeustieteelliseen ja tulin valituksi. Välissä kävin armeijan Jääkäriprikaatissa. Isäni on kapteeni evp. ja veljeni on hävittäjälentäjä, mutta minulle riitti yksi korpraalin natsa.

Lapsena olin muutaman vuoden seurakunnan kerhossa ja partiossa. Kansalaisopistossa suoritin 7-vuotisen taiteen perusopetuksen oppimäärän. Keskustan jäseneksi liityin 15-vuotiaana 9.5.2000. Keskeinen syy tähän oli suuttumus keskittämispolitiikkaa kohtaan. Koin myös, että Keskustan perinteinen alkiolainen aate ja ihmiskuva vastasivat omaani. Olin myös lapsena kuullut, kuinka Lapin Keskustapiirin puheenjohtaja Hannes Viiri sanoi ukilleni: ”Kyllähän Kokoomus meidän asioita oikeastaan parhaiten ajaisi, mutta – kun pitää ajatella heitäkin, joilla ei mene yhtä hyvin.”

Politiikassa olen ollut monenlaisissa tehtävissä mukana. En käy niitä nyt tässä luettelemaan. Järjestötoiminta oli jossain välissä lähestulkoon elämäni pääsisältö. Mutta puolue ei saa olla itseisarvo, vaan väline, työssä paremman yhteiskunnan puolesta. Poliittiset aikaansaannokseni eivät ole maailmaa mullistavia. Mutta kun on voinut johonkin pieneen asiaankin vaikuttaa ja nähdä, että jälki jää, niin se antaa tyydytyksen tunteen. Kemijärven kuntapolitiikassa oli aikanaan vaikeata, ilmapiiri oli riitaisa. Puutuin väärinkäytöksiin, mutta nuorena olin varmaankin liian ehdoton monissa asioissa. Koen, että olen voinut tehdä kotiseutuni hyväksi enemmän muissa rooleissa. Olen pitänyt kovasti paikallisesta kulttuuritoiminnasta, olen kirjoittanut useita kirjoja Lapin historiasta sekä joitakin näytelmiä paikallisteatterille.

Asiat, joista olen poliittisessa toiminnassani eniten ylpeä, on ensinnäkin toimintani Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana yli 7,5 vuoden ajan. Seurasin läheltä, miten Eeva-Maria teki työtä itseään säästämättä Lapin ja etenkin peruselinkeinojemme hyväksi. Persoonina olemme hyvin erilaisia, mutta yhteistyömme sujui hyvin. Koen etuoikeudeksi, että sain seurata eduskunnan työskentelyä sisältäpäin. Toinen suuri tehtäväni on ollut toiminta Katri Kulmunin vaikuttamistyön hyväksi, mm. eri vaalikampanjoissa, alkiolaisen Keskusta-aatteen pohjalta. Hyvä yhteistyökumppani minulle on pian 20 v. ajan ollut myös Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja rouva Susanna Junttila.

Kun sanotaan, että politiikasta ei saa ystäviä, niin se ei ole totta. Monista puoluekavereista on tullut lähimpiä, luotetuimpia ystäviäni. Olen siitä syvästi kiitollinen. Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itse. Omaa perhettä en ole saanut perustettua, joitakin heikkoja yrityksiä on ollut. Aikaisemmin asia vaivasi minua, nyt se tuntuu vaivaavan enää joitakin sukulaisia. Uskon, että sekin menee niin kuin menee. Jotkut sanovat, että olen ollut liian kranttu, ehkäpä niinkin.

Elämässäni on, kuten useimmilla meistä, tietysti ollut myös monia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Eräät politiikan takaiskut ja omassa puolueessani tapahtuneet asiat ovat olleet myös henkilökohtaisesti raskaita kokemuksia. Uskon kuitenkin, että perinteinen Keskusta-aate on suomalaisille hyvä. Siksi en ole puoluetta vaihtanut. Toinen pettymyksen aihe on se, että väitöskirjan tekeminen on aina siirtynyt eteenpäin, vaikka olen itselleni luvannut, että nyt alan siihen keskittyä. Yleensä on tullut joku vaalikampanja siihen väliin. Taloudelliset haasteet yksityisyrittäjänä sekä omaisteni sairaudet ovat viime vuosina myös vieneet voimavaroja.

En ole lähtöisin kovin uskonnollisesta taustasta, mutta kuuluimme kirkkoon ja mummi opetti minulle iltarukouksen. Jo lapsena luin omasta halustani paljon uskonnollista kirjallisuutta. Kuitenkin rippikoulu oli minulle vaikea kokemus, päätin erota kirkosta, kun tulisin täysi-ikäiseksi. Lukioaikana tutustuin erääseen opettajaan, joka todisti minulle Jeesuksesta ja kertoi Raamatun ja kristinuskon perusolemuksen tavalla, joka kolahti. Sain tunnustaa Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi 10.1.2001 ja uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Uskoni perusta ei ole minussa, vaan Kristuksessa. En ole esimerkillinen uskovainen, mutta armon varassa mennään päivä kerrallaan. En kuulu mihinkään muuhun uskonnolliseen liikkeeseen kuin luterilaiseen kansankirkkoon. Kotiseutuni vanha herätysliike, lestadiolainen uusheräys, kuitenkin lienee opillisesti melko lähellä minua, ja kunnioitan sen perinnettä. Olen saanut edustaa pohjoisen seurakuntia ev. lut. kirkon kirkolliskokouksessa ja kirkon lakivaliokunnassa reilut 10 vuotta. Olen toiminut kirkkovaltuuston puheenjohtajana Kemijärvellä ja Rovaniemellä.

Alkiolaisessa hengessä olen pyrkinyt noudattamaan säntillisiä elämäntapoja. Olen ollut Johannes Virolaisen tavoin koko elämäni ehdottoman raitis niin alkoholin kuin tupakan suhteen. En juo myöskään kahvia. Arvelen, että myös migreenisairauteni takia tämä on ollut hyvä valinta. En ole muiden yksityiselämiä moralisoinut, mutta uskon, että on hyvä valinta kokea jokainen päivä kirkkain aistein. Luonteeni on koleerinen, siitä on hyvät ja huonot puolensa. Puutun asioihin herkästi ja sanon joskus pahemmin kuin tarvitsisi. Olen varttunut Itä-Lapissa, jossa asiat sanotaan suoraan ja karusti. Minua on koskettanut Armi Ratian armoton luonnekuvaus itsestään: "Taistellessani jonkun asian puolesta minä olen raivokas ja tuhoisa ja toisia rankaiseva ja sangen karmea. Onneksi tämä ikä on aivan pikkuisen pehmittänyt näitä kynsiä ja sarvia. ... Minun on jopa vaikea pyytää anteeksi, mutta kyllä minä olen sitäkin oppinut tekemään."

Olen saanut elää tähän asti varsin mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän. Vaikka se ei ole useinkaan mennyt niin kuin olisin halunnut, niin paljon on syytä myös kiitokseen. Monenlaisia ristiriitoja on toki ollut. Olen varttunut ja elänyt ympäristössä, jossa on paljon vahvoja ihmisiä ja mielipiteitä. Kaikkia ei ole voinut miellyttää, koska minuun kohdistuvat odotukset, toiveet ja pettymykset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Perisuomalaiseen tapaan myös omassa taustaympäristössäni on ollut tapana kätkeä ja vaieta vaikeista asioista. Se on oirehtinut monella tavalla. Ehkä sen takia olen kasvanut liiankin suorapuheiseksi. Kaikki eivät pidä siitä, mutta kaikkia en osaa miellyttää. Joka on kaikkien kaveri ei ole lopulta kenenkään kaveri. Jos havaitsen ilmapiiriä, jossa joitakin asioita määrätietoisesti salataan, niin puutun asioihin tai kävelen pois. En viihdy valheessa.

Jotkut luulevat ja ovat tulleet päin naamaa sanomaankin, että elämäni on ollut kovin helppoa. Menemättä enempää henkilökohtaisen elämäni vaiheisiin voin vain todeta, että ei tämä aina ole Wiener-valssia ollut. Taistelua se on ollut joka ikinen päivä. Joskus on ollut pettymyksiä enemmän kuin jaksaisi kantaa. Mutta paljon on ollut myös onnistumisia ja parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun on saanut jotain, edes pientä, oikeasti aikaan. Ja kaiken läpi olen saanut, ilman omaa ansiotani, ajatella virren sanoin: ”Kiitos, että rukoukset monet, monet kuulit Sä. Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä.”

Eduskuntavaaleihin lähteminen ei ole koskaan ollut suuri haaveeni tai joku poliittisen urani päämäärä. Ei niin, että haluaisin teeskennellä vaatimatonta – sellainen en totisesti ole! Minulla on kunnianhimoa monenkin asian suhteen. Haluan jättää jälkeni tähän maailmaan ennen kuin täältä lähden. Mutta kansanedustajuus ei ole koskaan ollut suuri haaveeni. Olen nähnyt, että taustalta voi vaikuttaa (usein jopa paremmin), ja samalla välttää ne ikävät asiat, mitä jatkuvaan esillä olemiseen liittyy. Keskustapuolueen tilanne niin valtakunnallisesti kuin kotimaakunnassani osaltaan kuitenkin vaikutti siihen, että annoin suostumukseni tällä kertaa, ensimmäistä kertaa, olla itse ehdolla vaaleissa.

Jos tulen valituksi, niin teen kaikkeni ja käytän kaiken energiani ja tarmoni lappilaisten asioiden hyväksi siltä arvopohjalta, jonka olen omaksunut. Demokratiassa kansanedustajan tehtävä on mitä arvokkain tehtävä, ja se on hoidettava vastuullisesti. Mutta jos en tule valituksi, niin jatkan elämääni sangen tyytyväisenä, ja luultavasti paljon seesteisemmissä merkeissä. Tulevien vuosien kohtaloni on, jos Jumala suo, lappilaisten äänestäjien käsissä.