Julkinen anteeksipyyntö.
Tänään asetettiin Keskustan listan seurakuntavaaliehdokkaat Kemijärvellä. Olen useita kertoja ilmoittanut, että en ole enää ehdokkaana seurakuntavaaleissa. Tätä koskeva kirjoitus löytyy myös tästä blogistani. Olen koettanut elää aina elämäni niin, että sanani pitää ja siihen voi luottaa. Viime päivien tapahtumien seurauksena olen syönyt sanani ja annoin kunnallisjärjestön kokouksessa vielä kerran ehdokassuostumuksen.
En tiedä, kenelle asiasta olisi sopivaa ripittäytyä, mutta pyydän joka tapauksessa julkisesti anteeksi kaikilta niiltä, jotka asian johdosta pahoittavat mielensä. Sen verran pahalta sanansa syöminen tuntuu myös omassa mielessäni, että tuskinpa alan tätä jatkossa kovin usein harrastaa.
Syitä siihen, miksi jouduin muuttamaan mielipiteeni asiassa, oli kaksi.
Ensinnäkin näytti siltä, että Keskustan ehdokaslistan ehdokasmäärä ei kohoa kovin korkeaksi. Vaikka seurakuntavaalit eivät ole pohjimmiltaan puoluepoliittiset, niin monet listat kuitenkin kerätään puoluetunnuksin. Olen puolueen soturi, kaikesta huolimatta. Listamme kokonaisuuden kannalta tarvittiin lisää ehdokkaita. Nyt meillä on kattava ja monipuolinen ehdokaslista, kun monia uusia ehdokkaita tuli viime metreillä mukaan.
Toiseksi – Kemijärven seurakuntalaisten parissa on voimakkaasti vedottu, että seurakunnan luottamustehtäviin tarvitaan enemmän päättäjiä, jotka suhtautuvat myönteisesti seurakunnan musiikkityöhön ja esim. gospel-kuoron toimintaan. Vuosi sitten edesmennyt kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Timo Kyyhkynen suri kovasti sitä vastustusta, joka musiikkityötä kohtasi, ja tähän liittyneitä tapahtumia. Menneitä kärhämiä ei toki kannata liiaksi kaivella, mutta muistan hyvin viimeiset keskustelut hyvän ystäväni Timon kanssa. Hänen tosikristityn muistonsa velvoittaa.
Myös äitini, joka on toiminut kirkkovaltuutettuna kuluneen vaalikauden, allekirjoitti ehdokassuostumuksen, uskoakseni pitkälti samoista syistä, ja jää siis pois vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä.
En ole millään muotoa esimerkillinen uskovainen eikä toimintani kirkon ja seurakunnan luottamustehtävissä sekään aina ole kovin korkeaa arvosanaa ansainnut. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt tehdä sen puolesta, että luterilainen kansankirkkomme pysyisi Raamatun Sanan perustalla eikä horjuisi opillisissa kysymyksissä ”maailman tuuliin”, mutta että samalla kirkon kynnystä ei pidettäisi liian korkeana tavalliselle ihmiselle. Seurakunta ei ole vain sisäpiiriä varten, ja myös sellaisten ihmisten, jotka eivät ole erityisen uskonnollisia, on voitava kokea seurakunnan toivovan heidätkin tervetulleeksi. Myös eri herätysliikkeille tulee olla tilaa kansankirkossa.
Kemijärvellä olen silloin tällöin kohdannut väittämiä, että olen opillisesti liberaali ja kuullut siihen liittyviä valheellisia juoruja. Jokainen, joka näkee, miten olen toiminut ja äänestänyt esim. kirkolliskokouksessa, voi vetää johtopäätökset siitä, missä leirissä teologisesti seison. Mutta kansankirkon ovien on oltava auki kaikille. Seurakunnan on voitava järjestää myös erilaista matalan kynnyksen toimintaa ilman, että se automaattisesti leimataan jotenkin huonoksi tai maalliseksi.
Kannustan kaikkia Suomen ev. lut. kirkon äänioikeutettuja jäseniä, joita oman seurakunnan asiat kiinnostavat, käymään äänestämässä marraskuussa.
