Perussuomalaisten kannatuksen nousu gallupeissa on varmasti ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun alamme pohtia tulevia eduskuntavaaleja. Tästä suuri kunnia on annettu Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille. Paljossa se onkin hänen ansiotaan. Mutta suurempi kiitos kuuluu sentään kolmelle suurimmalle puolueelle. Jos me, vanhojen puolueiden toimijat, olisimme onnistuneet säilyttämään kansan luottamuksen, ei tässä tilanteessa nyt oltaisi. 

On selvää, että hallitusvastuu vaikeana aikana painaa. Ja me keskustalaiset olemme epäonnistuneet siinä, ettemme ole saaneet tarpeeksi hyvin vietyä viestiä niistä monista hyvistä päätöksistä, joita keskustalaisten hallitusten aikana on tehty Suomen kansan parhaaksi. Mutta samalla on tunnustettava, että kaikki omat tekomme eivät ole olleet niin onnistuneita. Emme ole onnistuneet puhumaan kansan kielellä, vanhat puolueet koetaan liian vieraantuneiksi tavallisesta kansasta, eikä tämä tunne ole aina aivan perusteeton.
 
Keskustan perusongelma tällä hetkellä on mielestäni se, että emme ole erottuneet tarpeeksi paljon Kokoomuksen ja SDP:n keskittämispolitiikasta. Olemme jopa alkaneet kasvattaa pääkaupunkiseudusta metropolia – maakuntien kustannuksella. Kuntademokratian vastainen Sipoon kunnan pilkkominen oli tästä räikeä esimerkki. Muita asioita, jotka ovat heikentäneet luottamusta meihin ja joilla Timo Soini tulee epäilemättä ratsastamaan, ovat mm. liian myöntyväinen EU-politiikka, liian lepsu maahanmuuttopolitiikka, maalaisjärjen vastainen arvoliberalismi eri yhteyksissä sekä vaikkapa tuo sangen surullinen jätevesiasetus eli niin sanottu paskalaki.
 
Hupaisaa on myös se, että samalla kun Kokoomukseen linjoille on annettu liikaa myöten, olemme hyökänneet vahvasti Perussuomalaisia vastaan. Kuitenkin – niin pahalta kuin sen sanominen joillekin cityliberaaleille voikin tuntua – Perussuomalaiset ovat ideologisesti Keskustaa lähimpänä oleva puolue. Se on syntynyt monia hyviä tekoja isänmaalle tehneen, Maalaisliitosta toki puhtaasti valtapoliittisista syistä lähteneen Veikko Vennamon, perustaman SMP:n raunioille. Molemmat puolueet ovat suomalaisia liikkeitä, joiden tehtävänä on puolustaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
 
Se on toki totta, että Perussuomalaisten joukoissa on varsin monenkirjavaa ainesta. Sama pätee myös Kristillisdemokraatteihin. Uskonto ja isänmaallisuus ovat oman elämäni tärkeimpiä asioita. En ole koskaan salannut sitä, että oman puolueeni jälkeen nuo kaksi em. puoluetta ovat minulle läheisimpiä. Mutta tiedostan myös sen, että uskonto ja isänmaallisuus ovat asioita, joiden varjolla on kautta historian tehty monenlaisia ylilyöntejä ja hirveyksiä. Siksi piilee vaara, että kun joku yhteiskunnallinen liike rakentaa kovin vahvasti teologisen tai nationalistisen oppijärjestelmän varaan, se sortuu vääränlaiseen kiihkeyteen ja fundamentalismiin.
 
Valtamedia on toistellut kyllästymiseen asti sitä, että Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla. Se on toki totta, mutta ei Perussuomalaisten vaalivoitto siihen kaadu. Monessa vaalipiirissä heillä on varsin iskukykyinen ehdokasjoukko. On itsensä pettämistä uskotella, että Perussuomalaiset eivät menesty muualla kuin missä Soini on ehdokkaana. Viime kunnallisvaalit osoittivat sen. Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-Aho on käsitellyt asiaa blogissaan:
 
 
Lapissa kylläkin tilanne on kannaltamme sikäli hyvä, että Perussuomalaisten ehdokaslista on melko köykäinen ja ehdokkaat ovat vieläpä alkaneet julkisesti riidellä keskenään jo ennen kuin vaalikampanja on kunnolla käynnistynyt. Keskustan ehdokaslista puolestaan on melko onnistunut. Ainoa pettymys itselleni oli se, että maanviljelijä Ari Ruotsalainen hävisi muutamalla äänellä piirikokouksen äänestyksen. Vahvalle maaseudun miehelle on kyllä käyttöä jatkossakin ja uskon, että jos hänellä itsellään riittää mielenkiintoa, tulee hän olemaan vahva nimi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
 
Istuvista kansanedustajista Lapin vaalipiirissä jatkoon pyrkii ainoastaan Janne Seurujärvi, Suomen pohjoisin kansanedustaja. Ministeri Paavo Väyrynen siirtyi Uudellemaalle ja Hannes Manninen päätti vetäytyä eläkepäivien viettoon. Pidän todennäköisenä, että istuva kansanedustaja uusii paikkansa. Ilman ääniä ei Seurujärvikään tietenkään tule valituksi, tämä on syytä muistaa. Maltillista asialinjaa edustanut Seurujärvi olisi mielestäni ansainnut jatkokauden. Ensimmäinen kausi on kuitenkin aina uuden opettelua. Jos mandaatti uusitaan, pidän varsin todennäköisenä, että Seurujärvi on seuraava lappilainen ministeri, mikäli Keskusta pysyy hallituksessa. Kun sitten vielä Paavo Väyrynen valittaisiin Uudeltamaalta ministeriksi, olisi meillä hallituksessa todella vahva lappilainen edustus. Todettakoon, että Seurujärvi nousi politiikkaan Keskustanuorten riveistä. Hän toimi 2000–04 Lapin Keskustanuorten puheenjohtajana. Kolmas kerta eduskuntavaaleissa sanoi toden. Edellisissä vaaleissa paikka Arkadianmäeltä oli jäänyt muutaman äänen päähän.
 
Omalta alueeltani, Itä-Lapista, on nousemassa ensimmäistä kertaa eduskuntaan naispuolinen kansanedustaja. Naisehdokkaita tältä alueelta on toki ollut ennenkin eri puolueiden riveistä, mutta nyt ensimmäistä kertaa näiden yli sadan vuoden aikana meillä on todella aito mahdollisuus siihen, jos vain äänet keskitetään tehokkaasti. Pelkillä Itä-Lapin äänillä ei tietenkään tulla valituksi, mutta tietojeni mukaan Eeva-Maria on saamassa vahvasti tukea myös Rovaniemeltä, Posiolta ja kauempaakin Lapista.
 
Agrologi, varatuomari, neljän lapsen äiti Eeva-Maria Maijala on ”uusi kasvo”; hän ei ole juuri toiminut puoluepolitiikassa, mutta hän omaa vahvasti keskustalaisen, maaseutuhenkisen arvomaailman. Itsekin petovahingot kokeneena hän epäilemättä tiedostaa, miten järjettömän vihreää petopolitiikkaa tässä maassa harjoitetaan. Lapin Kansa kirjoitti 6.3.1987 tuolloin ehdokkaana olleesta, nyt jo edesmenneestä Eeva-Maria Maijalan isästä: ”Aimo Maijala on harvinainen Keskustapuolueen ehdokas. Maijala ei ole oikeusoppinut, valtiotieteilijä, sosionomi tai opettaja. Hänen ei tarvitse katsoa tilastoista, miten lappilainen keskimäärin jaksaa. On kokenut ja kokee lappilaisuuden ilot ja surut nahoissaan. Tietää kokemuksestaan, mitä on olla poronomistaja, lampaankasvattaja, metsänkasvattaja tai matkailuyrittäjä.” – Eeva-Maria on oikeusoppinut, mutta muutoin tuo isästä tehty kuvaus sopinee aika hyvin myös tyttäreen.
 
Mahdollisia läpimenijoitä pohdittaessa varsin usein mainitaan myös rovaniemeläisen lakiasiainjohtaja Markus Lohen nimi. Eräissä arveluissa hänestä on ennustettu jopa koko vaalipiirin ääniharavaa. Itse olin erittäin iloinen saatuani tiedon Markus Lohen suostumuksesta ehdokkaaksi. Tällaisesta hyviin kristillisiin perusarvoihin maailmankatsomuksensa rakentavasta miehestä voimme tietää, ettei hän lähde kulloistenkin hetkellisten virtausten mukaan keräämään kansansuosiota, vaan pysyttelee kestävillä linjoilla. Myös Markus Lohen poliittinen toiminta alkoi Keskustanuorten parista. Maijalan tavoin Markus Lohi on juristi, mistä on varmasti hyötyä eduskuntatyössä, sillä juuri lainsäädäntötyöhän on sitä eduskunnan työtä. Viime kunnallisvaaleissa Lohi jäi vapaaehtoisesti pois valtuustotyöstä keskittyen perhe- ja työelämään, mutta kun kotiseudun ja isänmaan etu vaati ehdokkuutta, hän lähti mukaan pitkällisen suostuttelun jälkeen.
 
Näistä vaaleista on povattu uusien ja erioten nuorten ehdokkaiden läpimurtoa. Se, että ehdokaslistoille otetaan ympäri maata runsaasti nuorta väkeä, ei kuitenkaan merkitse automaattisesti sitä, että nuoria tulisi valituksi yhtään sen enempää kuin viimeksi. Meillä Lapissa on kuitenkin sikäli hyvä tilanne, että meillä on aito mahdollisuus saada nuori ehdokas valituksi. Torniolainen, Rovaniemellä Lapin yliopistosta yhteiskuntatieteen kandidaatiksi valmistunut Katri Kulmuni on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt moneen mukaan. En käy luettelemaan tässä hänen ansioitaan, totean vain, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen valitsi hänet avustajakseen muutama viikko sitten ulkoministeriöön. Tästä valinnasta olin vilpittömän iloinen ja myönnänpä tunteneeni hieman ylpeyttäkin – olinhan minä aikanaan se henkilö, joka ensimmäisenä tein esityksen Katrin valinnasta Suomen Keskustanuorten liittohallitukseen ja olin näin käynnistämässä Katrin valtakunnallista uraa.
 
Olemme Katri Kulmunin kanssa erilaisia ihmisiä, emme ole kaikista asioista samaa mieltä ja kun molemmilla on vahva tahto ja taipumus sanoa rehellisesti ääneen omat mielipiteet, olemme joskus ajautuneet asioissa vastakkainkin. Mutta luottamuksellista yhteistyötä se ei ole murtanut. Eniten arvostan Katri Kulmunissa sitä, että hän ei ole tullut poliittiseen toimintaan luodakseen omaa uraansa tai saadakseen julkisuutta, vaan edistääkseen aidosti pohjoisen ihmisten elinolosuhteita. Hän ei ole laskelmoinut, millä operaatiolla milloinkin saa hetkellistä kannatusta. Olenpa läheltä seurannut esim. sellaista käyttäytymistä, että puoluekokouksen henkilövaaleissa pelataan kaksilla korteilla. Katri Kulmuni ei ole tähän sortunut. Hän oli julkisesti esimerkiksi Jarmo Korhosen takana Keskustan puoluesihteerivaalissa loppuun saakka, vaikka tappio oli selvästi nähtävissä eikä hän varmasti kerännyt sillä tempulla suosiota kaikkien ”poliittisten broilereiden” parissa. Katri Kulmunilla ei muuten ollut vielä viime talven alussa, jolloin monet rakensivat jo kiihkeästi kampanjaansa, mitään halua lähteä ehdokkaaksi. Mutta yleispoliittinen tilanne ja ehdokasasettelun aukot vetosivat hänen velvollisuudentuntoonsa.
 
Vielä totean sen, että vaikka minulla on paljon tuttavia tässä liikkeessä, niin en muista, että yksikään olisi pyytänyt minulta lainaksi Santeri Alkion teoksia matkalukemiseksi ulkomaanmatkalle. Katri Kulmunin vilpitön halu perehtyä aatteeseemme tulee viitoittamaan tien vielä hyvin korkealle tässä yhteiskunnassamme, jos ja kun hän vain pitää kiinni tästä murtumattomasta pohjasta.
 
Näiden neljän ehdokkaan lisäksi Keskustalla on Lapissa kymmenen muuta ehdokasta, joista usealla on mahdollisuus kerätä hyvin kannusta, mikäli vaalikampanja onnistuu. Useimmin mainitaan kirkkoherra Simo Rundgrenin nimi. Hän toimi kansanedustajana vuosina 2003–07, putosi viime vaaleissa ensimmäiselle varasijalle, ja yrittää nyt paluuta. Keskustan Peräpohjolan piirin jäsenvaalissa hän sai eniten ääniä, mikä luonnollisesti ennustaa sitä, että kannatusta löytyy edelleen. Länsirajalaiset ovat yleensä muuten onnistuneet meitä itäkairalaisia paremmin keskittämään äänensä.
 
Näillä ajatuksissa menen siis tulevia eduskuntavaaleja kohti! Mielenkiinnolla seuraan ehdokasasettelun valmistumista myös muissa vaalipiireissä. Otan niihin kantaa myöhemmin.