Raskas suruviesti on tavoittanut kaikki maapallon kolkat muutamassa minuutissa nykyajan tiedonvälityksen keinoin. Se ei voi jättää koskettamatta ketään ajattelevaa ihmistä, sen vastaanottaminen pysäyttää meidät kaikki ajallisen elämän rajallisuuden ääreen. Ison-Britannian, Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ym. maiden pitkäaikainen hallitsija, aikakautemme mahtavin monarkki, kuningatar Elisabet II on kuollut.

Tuntuu ahdistavalta, epätodelliselta kirjoittaa näitä sanoja. Kuningattarista suurin on poissa. Kuolema, joka ei säästä ylhäisiä eikä alhaisia, on tullut nyt myös maailman tunnetuimman ihmisen osaksi. Paitsi kuninkaallisen perheen parissa, tunnetaan nyt ympäri maailmaa suurta surua ja kaipausta, mutta varmasti myös kiitollisuutta upeasta elämäntyöstä, joka on saavuttanut päätöksensä.

Tänä kesänä vietettiin kuningattaren 70-vuotista hallitsijajuhlaa. Jo pienokaisena 1920-luvulla lehdet eri maanosissa kirjoittivat hänen kuulumisiaan ja viittasivat häneen ”maailman rakastetuimpana tyttönä”. Vain 25-vuotiaana hän sai hallitsijan raskaan vastuun harteilleen kunnioitetun isänsä, kuningas Yrjö VI:en kuoltua. Vaikka hän ei ollut samanlainen monarkki kuin menneiden vuosisatojen itsevaltiaat, oli hänen vastuunsa Ison-Britannian ja brittiläisen kansainyhteisön päänä raskas. Maailma muuttui, presidentit ja paavit vaihtuivat, Elisabet pysyi, brittimonarkia kesti. Hallituksiaan hän tuki, neuvoi, ohjasi ja varoitti uskollisesti. Hänen harkitut ja viisaat puheensa puhuttelivat ja koskettivat niin valtioiden johtajia kuin miljoonia tavallisia kansalaisia. Hän edusti ihmiskunnan parhaita arvoja, korkeaa moraalia, itsekuria, vastuuta ja velvollisuutta. Aikaa, jolloin tässä maailmassa oli vielä tyyliä, arvokkuutta ja ryhtiä. Vaikeuksien läpi hän kulki rauhallisesti, vähäeleisesti, mutta pystypäin omaa tietään. Never complain, never explain.

Kuningatar näytti elämällään esikuvan myös meille tavallisille ihmisille. Olivatpa tehtävät, mitä meille uskotaan, isoja tai pieniä, ne on hoidettava vakavasti ja velvollisuus tuntien. Koko elämäni, olipa se lyhyt tai pitkä, tulee olemaan omistettu teidän palvelemiseenne, hän vannoi 21-vuotiaana. Tämän lupauksensa hän piti voimiaan säästämättä. Eläkepäiviä hän ei ehtinyt viettää. Vielä toissailtana hän hoiti korkeita virkatehtäviään, nimitti Britannialle uuden pääministerin ja keskusteli pitkään väistyvän pääministerin kanssa. Vaikka hän oli iäkäs ja sairasteli, niin hänen kuolemansa tuli sittenkin yllättäen.

Tulee mieleen edellisen kuningattaren, kuningatar Victorian kuolemasta aikanaan suomalaisessa lehdessä julkaistu uutinen vuodelta 1901: "Maailman historian lehdille eilinen päivä kirjoitetaan huomattavana merkkipäivänä, sillä silloin k:lo puoli 7 illalla ummisti silmänsä ikuiseen lepoon Englannin vanha kuningatar Victoria, mahtavan kansansa äiti ja nykyajan hallitsijoista kunnioitetuin. Juuri ehdimme päästä uuteen vuosisataan ja kuningatar Victoria seurasi mukana. Kansansa ja koko ihmiskunta oli melkein unhottanut, että tämä ihmeellinen hallitsijatarkin on luonnon lakien alainen, hänen mahdollista kuolemaansa harva lienee ajatellut. Mutta Luojan lait ovat horjumattomat. Niiden alle täytyy taipua maailman mahtavimpienkin. Lyhyt sairaus vaan, äkillinen aivotoiminnan hervastuminen katkaisi mitä vaikutusrikkaimman elämän."

Nämä ajatukset sopivat varmasti nyt yli 120 vuotta myöhemmin myös kuningatar Elisabetin poismenon äärelle.

Lohtuna niille, jotka kuningatarta surevat, voisi kuitenkin lausua: eivät ihmiskunnan historian suuret hahmot koskaan lopullisesti kuole. Aiempien mahtavien kuningattarien, Glorianaksi kutsutun ensimmäisen Elisabetin, ja suuren Victorian rinnalla hän on löytävä paikkansa maailmanhistoriasta. Tutkijat perehtyvät hänen ajatuksiinsa ja valtiotekoihinsa ja kirjoittavat niistä satoja kirjoja, sukupolvet sukupolvien jälkeen lumoutuvat ja inspiroituvat hänen ihmeellisestä elämästään, joka tulee loistamaan kaikkien aikakausien halki yhtenä ihmiskunnan upeimmista kertomuksista. Miljoonat, jotka elävät omaa elämäänsä eri puolilla maailmaa, saavat ehkä jonkun lohdun ja rohkaisun ajatuksen oman arkisen elämänsä haasteisiin lukemalla hänen puheitaan, tutustumalla hänen elämäntyöhönsä ja muistelemalla hänen esikuvaansa.

Maan päällä kuningatar Elisabet oli mahtava hallitsija, joka eli vallan, loiston, maineen ja suunnattoman aineellisen vaurauden keskellä. Mutta kaikesta tästä huolimatta hän ymmärsi, ettei mikään näistä auta viimeisellä rajalla. Koko elämänsä, pienestä tytöstä saakka, hän uskoi Jumalaan, luki iltarukouksensa ja turvasi Jeesukseen nimeen ja vereen syntiensä sovittajana. Rohkeasti ja horjumatta hän toi julki henkilökohtaisen uskonsa myös näinä aikoina, jolloin yhä ankarammat puhurit käyvät kristillisyyttä vastaan.

Ja viimein, tänään iltapäivällä, hän astui sen rajan yli, jossa eivät maallisen ansiot ja arvonimet auta. Siellä ei ole enää kuningatarta, siellä on vain sisaremme Elisabet, joka oli meidän muiden tavoin syntinen ja armoa tarvitseva ihminen. Mutta hän lähti tästä maailmasta niin kuin elänyt ja uskonut, arvokkaasti, levollisesti ja luottavaisin mielin, tarttuen Jeesuksen käteen.

Myös me suomalaiset voimme yhtyä Britannian asukkaiden ja muiden kansanyhteisömaiden kansalaisten rinnalle vilpittömästi sydämistämme käyvään rukoukseen – Kiitos Jumalalle kaikesta siitä hyvästä, mitä annoit tälle maailmalle palvelijattaresi Elisabetin kautta! Ota hänet omiesi joukkoon ja anna ikuisen valosi loistaa hänelle!

Ja lausuttakoon vielä nämä historialliset sanat: Kuningatar on kuollut! Kauan eläköön kuningas!