Kuningattaren poismenosta tulee tänään vuosi. Seitsemänkymmenen mahtavan hallitusvuoden, kansakunnilleen, brittiläiselle kansanyhteisölle ja koko maailmalle omistetun tunnollisen elämäntyönsä jälkeen hän nukkui pois Skotlannissa, Balmoralin linnassa 96 vuoden iässä. Pian kuolinviestin tultua julkisesti nousi kaksoissateenkaari Buckinghamin palatsin yläpuolelle. Ehkä se oli vain satunnainen luonnonilmiö, mutta moni piti sitä merkkinä - kuningatar on saapunut taivaaseen.
Kun suuri valtiomies Abraham Lincoln kuoli, lausui hänen kuolinvuoteellaan valvonut Yhdysvaltain puolustusministeri: "Now he belongs to the ages". (Nyt hän kuuluu ikuisuudelle/ aikakausille.) Nämä sanat voisi osoittaa myös kuningatar Elisabetille.
Hänen elämäntarinsa tulee säilymään yhtenä ihmiskunnan suurista kertomuksista ja inspiroimaan sukupolvia vuosisatojen halki muinaisen edeltäjänsä, ensimmäisen kuningatar Elisabetin tavoin. Elisabet toisen valta ei ollut ensisijaisesti poliittista, vaikka hallitustensa tukijana, neuvojana ja varoittajana, hänen vaikutustaan Britannian politiikkaan ei sitäkään kannata vähätellä. Historioitsijat ovat siitäkin paljon kertoneet ja tulevat lisää kertomaan. Mutta ennen kaikkea hän antoi vaikutuksen omalla esimerkillään, arvovallallaan, käytöksellään ja omistautumisellaan. Hän edusti aikakautta, jolloin velvollisuudentunto oli hyveistä suurin ja ihmiseltä odotettiin arvokkuutta niin pienessä kuin suuressa. Duty first, self second. Viimeisen kansakunnilleen osoitetun kirjeensä hän allekirjoitti: "teidän palvelijanne Elisabet". Ei ole ihme, että kaikkien maailmanajan tapahtumien keskellä monet ihmiset eri kansakunnista ja maanosista kaipasivat pysyvyyttä, ja viimeisinä elinvuosinaan yhä useammin Elisabetiin viitattiin ilmaisulla Queen of the World, Maailman kuningatar.
Suurelle kuningattarelle luonteenomainen on hänen hautamuistomerkkinsä. Hänelle olisi voitu rakentaa vaikka millainen mausoleumi, jota miljoonat turistit olisivat vuosittain käyneet katsomassa. Mutta hän ei halunnut edes omaa hautakappelia, kuten aiemmat hallitsijat, vaan hänen arkkunsa laskettiin hänen isänsä, kuningas Yrjö VI:en hautakappeliin ja lattiassa olevaan pieneen, koruttomaan hautalaattaan kirjoitettiin vain sanat "ELISABET II 1926-2022".
Kuningattaren poismenon hengellinen ulottuvuus on sekin hyvä muistaa. Halki elämänsä kuningatar tunnusti tämän myrskyävän maailman ja kaiken maallistumisen keskellä loppuun saakka julkisesti henkilökohtaisen kristillisen uskonsa. Viimeisinä elinpäivinään hän oli puhunut papille ylösnousemuksesta ja varmasta luottamuksestaan iankaikkiseen elämään. Myös hänen hautajaisissaan keskiössä oli hänen oman tahtonsa mukaan Golgatan sovitustyö, eivät hänen omat maalliset aikaansaannoksensa. Näin hän vielä viimeisinä hetkinään elämällään saarnasi meille muille. Hän oli 15 maan kuningatar, maailman kuuluisin ihminen ja suurten omaisuuksien hallitsija. Mutta kuten hautajaisissa hänen keppinsä katkaistiin, kruunu ja valtikka nostettiin pois arkulta - tuolla viimeisellä rajalla oli vain syntinen sisaremme Elisabet, joka meidän kaikkien tavoin tarvitsi armoa ja anteeksiantoa. Ja uskossa Jeesukseen hän lähti tästä ajasta luottavaisin mielin.
"Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään." (2. Tim. 4:7-8)
