Israelin vaalitulosten laskenta kesti useamman päivän, mutta on nyt valmistunut. Vaalien todennäköisin lopputulema on se, että Israelin politiikan rikkonaisuus on korjaantumassa vanhan valtiomiehen, Benjamin Netanjahun paluun kautta. Hänen lempinimensä on "Bibi" ja moni puhuu nyt "Bibin paluusta" - BIBI IS BACK!

Perinteinen Israelin vasemmisto, jolla on takanaan loistelias historia ja kiistattomia ansioita Israelin kehittämisessä aina David Ben-Gurionin ja Golda Meirin ajoilta lähtien, on ajautunut nyt täyteen haaksirikkoon. Työväenpuolue sai hädin tuskin neljä kansanedustajaa ja sosialidemokraattinen liberaalipuolue Meretz putosi erillisellä listallaan kokonaan Knessetistä. Vaaliliitto olisi voinut pelastaa muutaman paikan.

Kahden keskusta-oikeistolaisen blokin taistelu sen sijaan päättyi vanhan valtiomiehen, maan pitkäaikaisimman entisen pääministerin Benjamin Netanjahun voittoon ja valtaan paluuseen. Sen sijaan aikanaan kovasti nosteessa ollut sisäministeri Ayeled Shaked ja hänen puolueensa menetti kaikki paikat Knessetissä. Tekisi mieli kysyä tältä entiseltä Netanjahun liittolaiselta, kannattiko hylätä Netanjahu ja Likud ja lähteä omiin puoluevirityksiin? Politiikassa liian nopeat käänteet ovat vaarallisia, äänestäjät eivät aina pysy perässä.

Netanjahun hallitus joutuu nojaamaan laitaoikeiston tukeen, eikä se ole varmasti kaikilta osin ongelmatonta, mutta samoinhan edellinen hallitus joutui nojaamaan islamistien tukeen pitääkseen hauraan enemmistönsä. Israelissa on politiikka ollut jo pitkään umpikujassa. Muutaman vuoden sisällä pidetty viidet vaalit kolmen ja puolen vuoden sisällä. Toivottavasti epävakauden aika nyt päättyy. Lähi-Idän ainoa demokratia tarvitsee vahvaa johtajuutta näitä myrskyisinä aikoina. Netanjahu on poliitikko siinä missä muutkin, ja poliitikot ovat harvoin pyhimyksiä. Monet politiikan ja yksityiselämän skandaalit ovat koetelleet hänen mittavaa uraansa. Mutta voiko kukaan väittää, että Israelista löytyisi Peresin ja Sharonin kuoltua Netanjahun veroista kansainväliset mitat täyttävää valtiomiestä. Rukoillaan hänelle viisautta tulevien viikkojen hallitusneuvotteluihin. Rauhaa Israelille ja Jerusalemille!

🇮🇱🙏