Viime kesänä Katri Kulmuni lähti kesälomamatkalle jonnekin Kreikan saaristoon. Ennen matkalle lähtöään hän kysyi, olisiko minulla lainata hänelle jotakin aatteellista kirjallisuutta matkalukemiseksi. Annoin muutamia Santeri Alkion ja Paavo Väyrysen teoksia mukaan. Kun hän palasi Suomeen ja tapasimme, en minä edes kysynyt miten hänen matkansa oli sujunut eikä hän siitä itsekään isommin kertonut. Sen sijaan aloimme heti keskustella hänen lukemiensa kirjojen sisällöstä – miten esimerkiksi jotkin Santeri Alkion opetukset ovat sovellettavissa tämän päivän oloihin.

Äskeinen kuvaa hyvin minun ja Katri Kulmunin yhteistyötä. Olemme poliittisia yhteistyötovereita ja, tekisi mieli sanoa, poliittisia ystäviä. Meillä molemmilla on toki elämässä paljon muutakin kuin politiikkaa, mutta minä ja Katri emme ole tainneet koskaan edes tavata ilman, että tapaamisen syynä olisi ollut jotakin poliittiseen toimintaan liittyvää. Mutta niissä puitteissa onkin sitten koettu yhdessä paljon, vaikka ikävuosia ei meillä kummallakaan ole vielä liiemmin kertynyt.

Tapasin Katri Kulmunin ensimmäisen kerran Suomen Keskustanuorten liittokokouksessa Kajaanissa lokakuussa 2007. Tiesin, että hän oli tullut Torniosta opiskelemaan Rovaniemelle Lapin yliopistoon. Seuraavan vuoden alusta lähtien kuuluimme Lapin Keskustanuorten johtokuntaan. Ensi alkuun en noteerannut häntä isommin. Hän oli yksi monista toimijoistamme ja minulle syntyi kuva hieman taka-alalle vetäytyvästä ja hiljaisesta tytöstä. Vaikka Katrissa on aimo annos peräpohjalaisen talonpoikaisnaisen sisua ja omanarvontuntoa, ei hänen pohjimmaiseen luonteeseensa sovi oma-aloitteinen itsensä esiintuominen. Opimme luottamaan häneen hyvänä järjestöihmisenä. Jos oli sovittu, että hän vaikkapa hoitaa kahvituksen johonkin tapahtumaan, ei tarvinnut pelätä yleisön jäävän kahveja vaille.

Alkukesällä 2009, jolloin Katri oli opiskelemassa Pietarissa, otin häneen yhteyttä ja kysyin olisiko hän kiinnostunut lähtemään lappilaisten ehdokkaaksi Keskustanuorten liittohallituksen kokoukseen. Jonkun aikaa mietittyään ja keskusteluja käytyään hän katsoi voivansa suostua. Tiesin hänen olevan kiinnostunut ulkopoliittisista kysymyksistä, mitä pidin merkittävänä seikkana. Monet poliittisten nuorisojärjestöjenkään aktiivit eivät ymmärrä ulkopoliittisen harrastuneisuuden merkitystä. Ajatellaan, että kyllä se EU meidän ulkopolitiikan hoitaa ja naureskellaan Kekkosen aikaa, jolloin piti välittää, mitä itänaapurissa meistä ajatellaan. Huomasin, että Katri ymmärsi maantieteellisen asemamme todellisuuden suurvallan kyljessä.

Suomen Keskustanuorten liittokokous on suurehko tapahtuma ja sen henkilövaaleja varten käydään jonkin verran kampanjaa. Koska olin ensimmäisenä tehnyt esityksen Katrista, niin tuppasin hänen kampanjapäällikökseen. Katri oli tuolloin vielä melko kokematon käymään vaalikampanjoita, mutta huomasin, että kun hän oli leikkiin lähtenyt, niin hän halusi tehdä sen kunnolla. Katri osoittautui varsin oppivaiseksi ja luotettavaksi. Mistä sovittiin, siitä pidettiin kiinni.

Ennen liittokokousta Katri kiersi tapaamassa eri puolilta Suomea kotoisin olevia keskustanuoria. Esiintymisestä huokui vahva aatteellisuus ja se teki vaikutuksen. Liittokokouspaikalla Kalajoella nuorkeskustalainen kenttäväki kuunteli poikkeuksellisen hiljaisena ja keskittyneenä Katrin puhetta. Sen keskeinen sanoma oli kaunistelematon, mutta tosi: "Olemme hukanneet elinehtomme – aatteen". Puheen jälkeen saatoin jo aistia, millainen vaalin lopputulos olisi.

Liittohallitukseen valittiin viisi henkilöä ja ehdokkaita oli kymmenen. Äänestyslippuihin kirjoitettiin siis viisi nimeä. Mitenpä muita nimiä sitten kirjoiteltiinkin, niin valtaosa keskustanuorista kirjoitti yhdeksi nimistä Katri Kulmuni – "se sympaattinen tyttö Lapista", kuten eräs kokousedustaja sanoi toiselle. Katri tuli hallitusvaalin ääniharavaksi 185 äänellä. Kun hyväksyttyjä äänestyslippuja annettiin kaikkiaan 231 kappaletta, voitiin todeta, että Katrin nimi löytyi 80,1 %:sta äänestyslippuja. Etelä-Suomen piirien edustajistakin yli puolet oli äänestänyt häntä, pohjoisesta lähes kaikki. Näin suurta kannatusta ei lappilainen ehdokas ole tietääkseni koskaan saanut.

Paluumatkalla liittokokouksesta pohdin mielessäni, että Katrilla on kaksi menestyksekkäälle poliitikolle välttämätöntä edellytystä: halu hoitaa yhteisiä asioita vahvasti aatteelliselta pohjalta ja kyky kerätä kannatusta äänestäjiltä. Toisaalta aloin syksyn kääntyessä talveksi vaistota, että Katrilta puuttui jotain, mitä poliitikoilta usein odotetaan – poliittinen kunnianhimo ja halu poliittisen uran luomiseen. Omasta halustaan Katri oli toki liittynyt puolueeseen ja asettunut nuorena ehdokkaaksi kotikaupunkinsa kunnallisvaaleihin. Mutta motiivina oli halu parantaa kanssaihmisten elinolosuhteita edes omalta pieneltä, vaatimattomalta osaltaan. Toisin kuin monilla nuorilla poliitikoilla, silmissä ei välkkynyt kiihkeä halu ryhtyä ammattipoliitikoksi, nauttia julkisuudesta ja tehdä ura kansanedustajana. Uskon, että hän ei nauti kuullessaan ylisanoja itsestään, vaan kokee ne pikemminkin kiusallisiksi. Silti – tai ehkä juuri sen vuoksi – aloin keskusteluissamme ottaa esille vaihtoehdon, että Katri lähtisi itse ehdokkaaksi. Useammin kuin yhden tai kahden kerran toistin Katrille lauseen: "Sinä et ehkä valinnut tietä, mutta jospa tie valitsee sinut."

Talvella 2010 näytti siltä, että Keskustan ehdokaslistalle olisi tulossa jopa neljä nuorta. Pohdimme, kannattaako niin monta nuorta asettaa ehdokkaaksi, moni voi ajatella, että äänten hajaantuessa kenelläkään ei ole todellisia läpimenomahdollisuuksia. Oma mielipiteeni oli, että vaikka ehdokaslistalle olisi päätynyt nuoria ehdokkaita enemmänkin kuin neljä kappaletta, tulisi Katrin löytyä heidän joukostaan. Olin oppinut, että Katri on ainutlaatuinen. Jos äänestäjät huomaavat kaikki hänen hyvät ominaisuutensa, tulee vaalityö onnistumaan muusta ehdokaslistasta riippumatta.

Nyt kun kaikki vaalipiirimme nuoret ehdokkaat eri listoilta ovat selvillä, olen voinut todeta Katrin olevan todennäköisimpiä nuoria läpimenijöitä. Vaalitaisteluun toki käydään haastavassa tilanteessa. Puolueen kannatuksen on povattu laskevan vaalipiirissä. Katrin valinta on kuitenkin täysin mahdollista järjestöväen tiiviillä yhteistyöllä ja onnistuneella kampanjalla. Onhan ehdokas raikas, rehellinen ja linjaltaan aidosti keskellä.

Erityisesti minua on ilahduttanut havaita, miten aitoa Katrin huoli, suuttumus ja suoranainen viha maakuntamme alasajoa kohtaan on. Olen useita kertoja nähnyt Katrin ilmeen kiristyvän ja kuullut kiivaita sanoja, kun jokin Lapin kannalta ikävä uutinen on tullut hänen tietoonsa. Vaikkapa silloin, kun on esitetty kannanottoja haja-asutusalueiden rakentamista vastaan, puhuttu metropolipolitiikan välttämättömyydestä maakuntien kustannuksella tai puhuttu halveksuvasti elämisen edellytyksistä maaseudulla.

Toinen piirre, jolle Katrissa annan suurta arvoa, on hänen selkärankaisuutensa poliittisen elämän kiemuroissa. Yhteiskunnalliseen toimintaan ajautuu valitettavan usein sellaisia ihmisiä, jotka haluavat aina olla voittajan ja kulloisenkin enemmistön puolella – kansansuosiota ja henkilökohtaisia etuja tähyillen. Varsinkin moni nuori poliitikonalku joutuu tällaisiin kiusauksiin. Esimerkiksi viime kesän puoluekokouksen alla Katri sattui seurueeseen, jossa lähes kaikki muut olivat eri kannalla eräässä henkilövaalissa. Henkilövaaleihin latautui melko voimakkaita tunteita, mutta Katri toi silti ilmi rehellisesti oman mielipiteensä. Olen läheltä nähnyt, miten helposti takit kääntyvät, kun henkilökohtaista suosiota haetaan sosiaalisen paineen ajamana. Ryhdikäs menettely ansaitsee hatunnoston.

Tapanani ei ole piirtää itsestäni kiiltokuvaa enkä tee sitä Katristakaan. Yhteistyössä olemme vaatineet toisiltamme paljon. Emme ole aina olleet samaa mieltä kaikesta ja kun meillä molemmilla on vielä vahva tahto ja taipumus puhua ajatuksemme suoraan, niin olemme joskus ajautuneet vastatusten. Molemminpuolinen luottamus on silti kestänyt eikä sitä ole kukaan onnistunut murtamaan. Uskoakseni yhteistyömme politiikan pyörteissä on kasvattanut meitä molempia myös ihmisinä.

Viimeistään silloin, kun Katri Kulmuni kiersi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen mukana vaalikampanjansa aluksi, hän alkoi tulla tutuksi suurelle yleisölle Lapissa. Myönteistä ja innostunutta palautetta kuuluu eri puolilta kotimaakuntaamme. Tie, jota Katri ei itse alun perin valinnut, on valitsemassa Katrin. Minne se tie vie, sitä on mahdotonta vielä sanoa. Mutta johtipa se kuinka suuriin saleihin tahansa, minä tulen aina pitämään Katria sellaisena kuin hän perusolemukseltaan on ja käsittääkseni tulee aina olemaan – juurensa tuntevana ja lappilaisuudestaan ylpeänä maalaistyttönä.

KATRI KULMUNIN BLOGISTA KIRJOITUS VAIKEITA KYSYMYKSIÄ

Koska tämä asia on herättänyt keskustelua, niin julkaisen tässä Katrin kannanoton omilta kotisivuiltaan koskien ns. homoparien vihkimisiä. Voin myöntää, että minä ja ehdokas kävimme aika kipakan keskustelun asiasta, kun vaalikoneesta huomasin, että hän oli merkinnyt vaativansa kirkkoa vihkimään samaa sukupuolta olevat parit. Oma kantanihan on, että kaikki ihmiset tarvitsevat rukousta ja siunausta seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, mutta kirkko ei tietenkään voi siunata muita parisuhteita kuin avioliiton, koska se olisi Raamatun opetusten vastaista. Myös Katri Kulmuni on kertonut minulle ennen vaaleja useita kertoja kantansa olevan, että kirkon opin tulee pohjautua Raamattuun eikä eduskunnan ja maallisen vallan kuuluisi edes sekaantua siihen. Ruotsin kirkossahan tästä on nähtäville esimerkkejä, kun poliittiset päättäjät ohjaavat kirkkoa maallisen yhteiskunnan käsitysten mukaisesti.

Minun ja Katri Kulmunin - sinällään varsin kiivassävyisessä :) - keskustelussa hän toi esiin, että tämä on tietysti hänen kantansa edelleen. Kun asiaa tarkasteltiin, niin huomattiin, että hän oli vastannut vaalikonekysymyksiä kiireessä ja raksinut yhden kysymyksen vastauksen vahingossa väärin. On inhimillistä, että jokainen meistä tekee joskus virheitä. Asiasta syntyneiden väärinkäsitysten johdosta julkaisen myös tässä Katrin oikaisun asiasta. En ole Katri Kulmunin kanssa samaa mieltä kaikista samaa sukupuolta olevien parien asemaa koskevista kysymyksistä, mutta iloitsen siitä, että hän kunnioittaa kirkon oikeutta pitäytyä Raamatussa ja tuo esille, että se on myös kirkon velvollisuus. Mihin muuhun kirkko voisi oppinsa edes perustaa?

Toivon kaikilta kristityiltä esirukouksia ehdokkaitten puolesta.

---

Katri Kulmuni:

Näissä vaaleissa eräs keskustelunalainen kysymys on ollut samaa sukupuolta olevien parien oikeudellinen asema. Se ei ole missään nimessä vaalien ykköskysymyksiä, mutta siihen sisältyy vahvoja arvolatauksia ja asiaan suhtaudutaan usein hyvin tunnepitoisesti.

Kysymys on vaikea, ja eri maailmankatsomukset suhtautuvat samaa sukupuolta olevien tilanteeseen eritavoilla. Olen tarkastellut asiaa paljon ihmisoikeuksien kannalta. Ketään ihmistä ei saa syrjiä yhteiskunnassa seksuaalisen suuntautumisen perusteella, koska suuntautuminen ei ole oma valinta. Tasa-arvo kuuluu kaikille.

Maallisen lainsäädännön puolella on pohdittu erilaisia vaihtoehtoja samaa sukupuolta olevien parien oikeudellisten olojen järjestämiseksi. Sukupuolineutraali avioliittolaki on yksi vaihtoehto ja olen joissakin yhteyksissä kertonut olevani valmis harkitsemaan sitäkin vaihtoehtoa. Mutta olen avoin eri vaihtoehdoille, mitä keskusteluun tulee. Myönnän, että tämä kysymys on hankala.

Iltalehden vaalikoneessa on kysytty kirkon velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevat parit. Katsoin, että siinä kysyttiin maallisen lainsäädännön alaan kuuluvaa parisuhteen virallistamista. Pahoittelen tästä syntyneitä väärinkäsityksiä. Kirkon ei mielestäni tule soveltaa oppejaan tietyn ihmisryhmän vaatimusten mukaan, jos ne eivät jostain syystä sen uskonkäsitykseen sovi.

Olen kaikissa yhteyksissä, joissa asiaa on minulta kysytty, tuonut esiin, että kirkolla on oikeus ja velvollisuuskin omaan käsitykseensä avioliitosta Raamatun pohjalta. Riippumatta maallisesta lainsäädännöstä kirkon tulee ehdottomasti voida toimia oman oppinsa ja tunnustuskirjojen nojalla kokematta syrjintää, kuten muillakin uskonnollisilla yhdyskunnilla uskonnonvapauden turvin. En todellakaan halua, että oma kirkkomme, sen enempää kuin mikään muukaan uskonnollinen yhteisö joutuisi toimimaan vastoin niitä arvoja, joita se itse pitää pyhinä.

Kuulun kirkkoon, mutta en pyri kirkolliskokoukseen vaan eduskuntaan.