Kemijärvellä oli tänään kappalaisen ja kanttorin virkaanasettajaiset. Toimin kirkkovaltuuston puheenjohtajan roolissa kirkossa avustajana ja pidin juhlassa seurakuntatalolla puheen:

Hyvä kirkkokansa, sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa!

Tänään olemme asettaneet virkaan kappalaisen Markku Kanniaisen ja kanttorin Timo Perkkiön perinteisin kristillisen kirkon menoin.

Olette samalla liittyneet siihen pitkään kemijärveläisten palvelijoiden joukkoon, joiden ketju alkaa aina Jaakko Lapodiuksesta ja Esaias Fellmanista lähes 400 vuoden takaa.

Me kovasti toivomme, että nämä tänään virkaanasetetut henkilöt voisivat pitkään palvella Kemijärven seurakuntaa, kuten monet edeltäjänsäkin ovat tehneet. – Toki osalla historiallisista edeltäjistä pitkä palvelusaika johtui siitä, että sinnikkäistä yrityksistä huolimatta heitä ei enää muihin seurakuntiin valittu, mutta toivokaamme, että tämä ei ole teidän kohtalonne.

Uudisasutuksen vakiintumisen myötä Kemijärvelle määrättiin ensimmäinen pappi vuonna 1648, toimintakenttänään Kemijärven uudistalollisten lisäksi laajan Kemin-Lapin lapinkylät. Tietysti nämä varhaisimmat papit olivat virkanimitykseltään kappalaisia. Kuitenkin nykyisessä mielessä kappalaisen virka perustettiin tänne vasta vuonna 1949. Sitä ennen Kemijärveä, kappeliseurakuntana ja itsenäisenä seurakuntana hoiti vuosisatojen ajan vain yksi pappi kerrallaan tai korkeintaan kirkkoherran apulaisen kera.

Kappalaisen viran perustaminen sotien jälkeen johtui ilmeisesti ennen kaikkea seurakunnan väkimäärän ja myös tehtäväkentän voimakkaasta kasvusta. Vaikka vanha kirkkoherra Lauri Lanjala ei mieluusti toimivaltaansa jakanut, niin hänkin suhtautui myönteisesti uuden viran perustamiseen, ilmeisesti käytännön pakosta. Ensin kappalaisen virkaa hoiti määräaikaisena reilun vuoden ajan Ilpo Sirkka, joka tunnettiin myöhemmin sotilaspastorina. Vuonna 1951 virasta käytiin ajan tavan mukaan kansanvaali, jossa Heikki Rosma tuli valituksi ensimmäiseksi vakituiseksi kappalaiseksi.

Minulle soitti kerran vihainen vanhempi nainen, joka monen muun asian ohella moitti minua siitä, että olin jossakin käyttänyt sanaa ”vaalitaistelu”. Se oli osoitus riidanhaluisesta ja politiikan syövyttämästä väärän kristityn hengestä. Mutta rohkenenpa sanoa, että tuo kappalaisenvaali piti sekin ympärillään monenlaista vaalitaistelua – samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin käyty kirkkoherranvaali, jonka pääehdokkaatkin olivat samat.

Perusrakenne – kuten pian julkaistavassa kirjassani tarkemmin kerron – tässä vaalissa oli se, että tuolloinen seurakunta-aktiivien enemmistö vastusti oman piirin ulkopuolelta tulleen Heikki Rosman valintaa ja teki todella kaiken voitavansa sen estämiseksi. Kun Rosma tuli valituksi, kauhisteltiin, miksi sellaiset ihmiset, jotka eivät yleensä käy kirkossa, lähtivät nyt äänestämään. Sanottin, että Rosma valittiin ”uskottomien” äänillä, tai olen jopa kuullut sanottavan, että ”huorien ja varkaiden” äänillä.

Vaikka nykyaikaa paljon, ja syystäkin, paheksutaan, niin kyllä meillä pappien valinnat ovat viime vuosina menneet huomattavasti sopuisammissa merkeissä. Tosin hyvä on muistaa sekin, että moni Rosman vastustaja ylitti korkean kynnyksen ja kävi pyytämässä häneltä anteeksi pahoja sanojaan ja perättömiä puheitaan, ja hänestä tuli todella laajasti seurakuntalaistensa kunnioittama pappi yli erilaisten opillisten rajojen. Kun tietää Rosman syvästi nöyrän, kristillisen elämänasenteen, niin voi uskoa noiden anteeksipyyntökäyntien olleen myös hänelle varsin koskettavia hetkiä.

Ensimmäiset kirkkoherravuotensa Rosma joutui käytännössä hoitamaan myös kappalaisen tehtävät. Vasta syyskuussa 1955 Kemijärvelle saapui kappalaiseksi Lauri Oravainen. Häntä seurasivat vakinaisina viranhoitajina Yrjö Mäki, Veli Paasipohja, Toivo Kulpakko ja Heimo Kajasviita. Vuonna 1977 Kemijärvelle perustettiin toisen kappalaisen virka. Vakinaisesti kappalaisen virkoja ovat tämän jälkeen täällä hoitaneet ainakin Arto Seppänen, Matti Suomela, Jorma Puhakka, Pauli Huhtinen ja Aki Lautamo.

Markku – olet liittynyt tähän monin tavoin muistettavien kappalaisten joukkoon. Kun tulit valituksi tänne jo aiemmin, mutta jäitkin Sodankylästä katsottuna tuohon puoliväliin, Pelkosenniemelle, niin pelkäsimme, tuletko tänne enää ollenkaan. Mutta kiitos, kun tulit. Toivomme menestystä ja siunausta työllesi.

Sitten jokunen välähdys seurakuntamme musiikkityön vaiheisiin.

Varhaisempina vuosisatoina virsilaulun on kuvailtu olleen heikkoa. Lukkarin päätyönäkin oli lasten opettaminen, eihän Kemijärvellä ollut muuta koulua kuin mitä seurakunnan puitteissa koitettiin järjestää. Ensimmäinen lukkari, Kemistä tullut Juho Simonpoika Heckman kuoli vuonna 1703. Hänen toiminta-aikaansa on Kemijärven seurakunnan historiassa muisteltu mm. seuraavasti:

”Kemijärven veisuu tuskin oli kuitenkaan mitenkään korviahivelevän kaunista, sillä virsikirjoja oli vähänlaisesti, lukutaito heikkoa ja laulutaito varsin kehittymätöntä. Kun vielä 1700-luvun rovastintarkastuksissa valitellaan, ettei kansa oikein osannut veisata, niin siitä voidaan päätellä, että Kemijärven ensimmäinen Heckman-lukkari sai aika rauhassa esittää yksinlaulua, kenties papin laulun ja seurakunnan epämääräisten örähdysten säestämänä. Mitä tuli järjestyksenpitoon, niin siinä oli lähinnä ongelmana se, että juhlapyhinä kirkolle runsaslukuisesti saapunut kansa humalapäissään saattoi tulla häiritsemään jumalanpalvelusten hartautta.”

Kirkkoveisuun heikkoutta jouduttiin todistelemaan aikanaan käräjilläkin. Vanha kunnankirjuri Abram Planting veisasi kirkossa virret sellaisella ölinällä ja mörinällä, että uusi nimismies nosti kanteen Plantingia vastaan syyttäen häntä juopumuksesta kirkonmenoissa. Elettiin vuotta 1843. Tuolloiset lukkari ja suntio kuitenkin todistivat, että Planting lauloi aina nuotin vierestä, kompensoiden heikkoa sävelkorvaansa laulamalla sitäkin kovemmalla äänellä, eikä sen tarvinnut johtua juopumuksesta. Kovin paljon korkeammalle tasolle ei sitä paitsi muukaan seurakunta yltänyt.

Näistä historian välähdyksistä huolimatta emme saa vähätellä virsilaulun merkitystä. Vuosisatojen ajan kristillistä sanomaa on välitetty myös täällä tuttujen laulujen kautta sukupolvesta toiseen. Viimeistään lestadiolaisen herätyksen myötä yleistyi täälläkin seuratoiminta kylissä, ihmisten kotipirteissä. Arjen töissä, aitanpolkua astellessa hyräiltiin rakkaiksi käyneitä sävelmiä. Sodat, vainot, katovuodet ja kulkutaudit kestettiin vanhojen virsien antaessa turvaa, lohtua ja iankaikkisuuden toivoa.

Tänäkään päivänä emme saa vähätellä musiikkityön merkitystä kristillisen sanoman julistamisessa. Monia niistä, joita saarna ei tavoita, musiikki voi tavoittaa. Tunsin aikanaan erään miehen, jota ainakin moni hänen sukulaisensa piti ateistina. Mutta elämänsä viimeisinä tunteina hän alkoi siitä kuolinvuoteeltaan laulaa vanhoja hengellisiä lauluja Jeesuksesta ja Golgatan verestä, mitkä hänen uskovainen äitinsä oli hänelle aikanaan opettanut.

Eräs muistettavimpia lukkareita tai kanttoreita Kemijärvellä on ollut Juho Luttinen, joka palveli seurakuntaa vuodesta 1891 vuonna 1928 tapahtuneen kuolemaansa saakka. Hän oli ensimmäinen kemijärveläisyhteistön ulkopuolelta ja avoimella haulla tehtäväänsä valittu. Paikkakunnan perimätieto kertoo monenlaisia kaskuja tuolloisen kirkkoherran, lestadiolaisen ja ankaran raittiusmiehen Matti Heikinheimon sekä hänen viinaanmenevän ja työhönsä hieman kevyellä otteella suhtautuneen kanttorinsa yhteenotoista. Työ kuitenkin kasvatti tekijäänsä, ja lopulta Heikinheimo salli jopa Luttisen pitää hartaustilaisuuksia kirkossa silloin, kun Heikinheimo oli itse matkoilla.

1900-luvulla pitkäaikaisia ja mieliinjääneitä kanttoreita, jotka olivat eräänlaisia seurakunnan käyntikortteja kylänraitillakin, olivat ainakin Juho Ritoniemi vuosina 1931–47 ja Paavo Pihanperä, peräti 30 vuoden ajan 1947–77. Myös kirkkokuorojen toiminnalla on seurakunnassa pitkät ja ansiokkaat perinteet, ja kanttoreilla on tietysti suuri merkitys, millaiseksi kuorotoiminta muodostuu.

Timo – Sinun tiesi tänne Kemijärvelle on ollut monivaiheinen estejuoksu. Se, että kaikesta huolimatta olet edelleenkin halunnut tulla tänne palvelemaan kemijärveläisiä, kertoo syvästä sitoutumisesta seurakuntaan ja kemijärveläisiin ihmisiin. Tästä meidän on syytä olla kiitollisia. Huikean ammattitaitosi tunnemme, sitä minun ei tarvitse tässä edes kuvailla.

Hyvät seurakuntalaiset! Liittäkäämme tänään tehtäviinsä asetetut seurakunnan palvelijat kuten muutkin seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat rukouksiimme. Suokoon Jumala, että kuten vuosisatojen ja sukupolvien ajan, niin myös meidän aikanamme voisi Kemijärven seurakunta julistaa evankeliumia puhtaasti ja raittiisti – sanoin, sävelin ja laupeudentöin. Aamen.