Kahden viikon päästä järjestetään Suomessa eduskuntavaalit. Niitä on nimetty juhlavaaleiksi, sillä on kulunut sata vuotta siitä, kun Suomen kansa pääsi ensimmäisen kerran käyttämään äänioikeuttaan ja valitsemaan itselleen kansanedustuslaitoksen. Kahden viikon kuluttua saamme tietää, ketkä kaksisataa ihmistä valitaan edustajiksemme ja erityisen mielenkiinnon kohteenahan meillä on nämä Lapin seitsemän kansanedustajapaikkaa. Kun kaikkemme teemme, ei Keskustan neljäs paikka ole mahdoton. Mutta se vaatii meidän jokaisen ankaraa työpanosta näiden kahden viikon ajalta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tilanne tänään on toinen kuin neljä vuotta sitten. Tuolloin lähdimme oppositiosta haastamaan kahdeksan vuotta istunutta sateenkaarihallitusta suuresti arvostamani Anneli Jäätteenmäen johdolla. Nyt Keskusta on kantanut hallitusvastuuta neljä vuotta. Hyviä tuloksia on saatu aikaan ja pääministeri Vanhanen on huippusuosittu. Kuitenkin on selvää, että kaikki tavoitteemme eivät ole toteutuneet. Olletikin aluepolitiikan osalta on liian paljon tekemätöntä työtä. Keskustan äänen on kuuluttava entistä vahvemmin ja edustajapaikkoja on saatava lisää. Se tapahtuu, kun voitamme myös näiden alueiden ihmisten luottamuksen. Se merkitsee, että emme saa milloinkaan unohtaa köyhän asiaa emmekä unohtaa koko maan tasapuolista kehittämistä.

 

Tiedän, että etelästä löytyy sellaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miksi koko maa tulisi pitää asuttuna. Ajattelevat, että eikö olisi järkevää siirtää ihmiset ruuhka-Suomeen ja tehdä pohjoisesta suuri luonnonpuisto, jossa joululomalla voi käydä kauniita maisemia ja autioutta ihmettelemässä. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan halua elää suurkaupungeissa eikä se ole varmasti kaikille hyväksikään. Kaikkien ihmisten ajaminen suurkaupunkeihin ei ole myöskään ekologisesti kestävää, sillä pienyhteisöissä on asuminen luonnontaloudellisesti kestävämpää. Keskustapuolueen vahvuuksia onkin juuri realistinen luontosuhde. Luonto ei jouda museoon, mutta luonnonvaroja on käytettävä kestävästi. Niin sanottujen asfalttivihreiden sijasta tämän tietävät varmasti paremmin ne maaseudun ihmiset, jotka elävät luonnosta peltojaan viljellen ja metsiään hoidellen.

 

Kun kovasti pohditaan, että miten kunta- ja palvelurakenne saataisiin sopeutettua alueille, joissa väestö yhä vähenee, niin voisipa pohtia enemmän myös sitä, että miten tänne saataisiin ihmisiä, työtä ja toimeentuloa, jotta muuttoliike kääntyisi eikä yhtään kuntaa tarvitsisi pakkoliittää. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että hyvin monet nuoret olisivat valmiita palaamaan kotiseudulleen, jos työtä ja toimeentuloa vain tarjottaisiin.

 

Miten itse näen kotiseutuni tulevaisuuden? Mitä meidän täytyisi tehdä, jotta alueemme ei autioidu? Valtion työpaikkojen hajasijoittaminen, junayhteys Murmanskiin, matkailun kehittäminen ja erityisesti venäläiseen turismiin profiloituminen sekä Suomun lentomäki ja lentokenttä. Siinä muutamia positiivisia asioita, jotka kukin osaltaan edesauttaisivat alueemme elinvoimaisuuden nostamista. Ansiokkaan ohjaaja-näyttelijä Kari Väänäsen ”Taivaan tulet” tv-sarjan ansiosta Kemijärvi on tullut uudella tavalla valtakunnalliseen tietoisuuteen. Monelta taholta on sanottu, että sarja on lisännyt alueen ihmisten tulevaisuudenuskoa ja näin se varmasti on.

 

Siteeraan suuresti arvostettua, nyt 93-vuotiasta kunnallisneuvos Mauno Jankkilaa: ”Jos täällä eläminen, oleminen ja rakentaminen olisi pohjustettu taloudellisiin laskelmiin, kylmiin numeroihin, niin tuskin täällä tänä päivänä olisi yhtään mitään. Ei täällä elämä ole milloinkaan ’kannattanut’, eikä se ’kannata’ nytkään, jos sitä kylmien talousarvioitten perusteella eteenpäin viedään. Mutta usko – usko elämään ja entistä parempaan tulevaisuuteen on täällä ollut se voima, jolla numeroennustelut on aina käännetty nurinpäin. Tuota kaikki vaikeudet voittavaa uskoa täällä on tarvittu, sitä täällä on ollut, ja sen voimalla on vaikeudet voitettu, ja sitä täällä tarvitaan edelleenkin, mikäli aiotaan elämässä eteenpäin mennä.”

 

Olen Kemijärven ensimmäisen kanta-asukkaan, uudisraivaaja ja sotapäällikkö Paavali Halosen jälkeläinen. Syntyperäisenä itälappilaisena voin vakuuttaa, että tämä isänmaamme kolkka on puolustamisen arvoinen. Eri puolilta Suomea kotoisin olevat ystävänikin ihmettelevät, että miten poikkeuksellisen värikkäitä ja persoonallisia ihmisiä täällä asuu ja miten omaleimaista elämänmenomme täällä on. Ei tämän seudun soisi tyhjenevän.

 

Vuosina 1930–1957 eduskunnassa vaikutti kansanedustaja Matti Oskari Lahtela Kemijärveltä. Hän oli mitä selkeimmin aluepoliitikko, jolle ykkösasia poliittisessa toiminnassa oli kotiseudun ja kotimaakunnan olojen kaikinpuolinen edistäminen. Nuoremmalle sukupolvelle Matti Oskari Lahtelan nimi on jo melko tuntematon. Sen vuoksi olen usein käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja kertonut tämän merkittävän miehen elämäntyöstä, vaikka itse olenkin syntynyt yli kaksi vuosikymmentä hänen kuolemansa jälkeen.

 

Vuosisadan alussa Matti Oskari Lahtela oli ensimmäisenä tuomassa tänne autoja ja sähköä. Sittemmin pitkälti hänen ansiostaan Kemijärvelle saatiin osuusmeijeri, emäntäkoulu, oppikoulu, lukio ja opettajainseminaari. Itä-Lapin liikenneolojen parantamiseksi Lahtela teki myös valtavasti työtä, eduskunnassa hän sai ajettua läpi lukuisia tiealoitteita. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että valta ei ollut Lahtelalle itseisarvo, vaan ainoastaan välinearvo hyvien asioiden ajamiseen. Mitähän Matti Oskari Lahtela ajattelee, jos hän joltakin pilvenreunalta katselee ja näkee, että yöjunayhteys on meiltä katkaistu, vaikka kapinalähetystölle oli jokaisen puolueen taholta luvattu, että juna kulkee.

 

Matti Oskari Lahtelasta kerrotaan, että hän pyrki ystävänsä, silloisen pääministeri Urho Kekkosen puheille. Kekkosella ei olisi oikein ollut aikaa ja hän yritti lähteä pois. Tuolloin Lahtela totesi: ”Sinulla on aina aikaa, jos meillä on asiaa. Me sinut tähän virkaan ollaan asetettu.” Todettakoon, että Lahtelan ja Kekkosen yhteistyösuhde oli hyvä ja sen ansioiksi voitaneen laskea myös sellutehtaan perustaminen Kemijärvelle. Siinä ansioita oli kyllä myös Matti Oskari Lahtelan pojalla, isäänsä kansanedustajana seuranneena Olavi Lahtelalla. Matti Oskari Lahtela jäi kuorma-auton alle vuonna 1961 ja hänen poikansa Olavi Lahtela menehtyi vuoden 1968 viimeisinä päivinä saatuaan sydänkohtauksen eduskunnan puhujakorokkeella. Heidän henkinen perintönsä elää yhä.

 

Kemijärvellä on vuosien varrella silloin tällöin herännyt keskustelua jonkinmoisen muistomerkin pystyttämiseksi Matti Oskari Lahtelalle. Olen käynyt viime vuosien aikana keskusteluja eri tahojen kanssa ja saanut poikkeuksetta myönteistä palautetta. Toivottavasti hanke lähtee kerran käyntiin. Sehän edellyttäisi eri tahoista koostuvan toimikunnan kokoamista ja luultavasti myös yhdistyksen perustamista eri tavoin tavoilla suoritettavaa rahankeruuta varten. Hankkeen tulisi olla ehdottomasti puoluepoliittisesti täysin sitoutumaton ja riippumaton, ja se tulisi toteuttaa yksityisellä rahalla kunnan rahojen sijaan.

 

Tietysti joku voi kysyä, että mitä hyödyttää pystyttää kiviä kuolleille ukoille, että eikö olisi katsottava tulevaisuuteen? Uskon kuitenkin vakaasti, että meillä olisi paljon opittavaa menneiden vuosikymmenien tapahtumista. Matti Oskari Lahtela kelpaisi esikuvaksi kenelle tahansa meistä. Hanke hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi olisi omiaan myös lisäämään kotiseutuhistoriamme tuntemusta, herättämään sitä ”Kemppa-henkeä”, kuten kotiseuturakkauttamme on joskus nimitetty.

 

Yhteiskunnallisessa elämässä soisi useammin muistettavan itselleni hyvin tärkeät, presidentti Urho Kekkosen sanat: ”Historiaamme emme voi paeta enempää kuin maantiedettäkään. Menneiden tapahtumien, läheisten ja kaukaisten, vaikutukset elävät meissä ja yhteiskuntamme instituutioissa. Niitä koskevaa tietoa ei pidä torjua, tieto päinvastoin vapauttaa. Ja viisas on se, joka ottaa opin omasta historiastaan oman tulevaisuutensa hyväksi.”