Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Ensimmäinen tasavalta -näytelmän. Tuttujakin tapasin lämpiössä.
Näytelmä kertoo Suomen 1900-luvun valtiollista historiaa, keskushenkilönä ensimmäinen presidenttimme K. J. Ståhlberg, jonka elämänvaiheita juoni myötäilee. Näyttelijäsuoritukset olivat ammattimaisia ja näytelmä hyvä muistutus, miten hauras demokratiamme on ollut ja miten se voi sellaiseksi nytkin tulla, jos meillä ei ole kansakuntana yhteisiä tavoitteita. Aikanaan paljon parjattu ja vihattu Ståhlberg on nyt yksi kansallisia suurmiehiämme. Näytelmässä esiintyy myös aatteessaan kiivas Maalaisliiton isä Santeri Alkio. Svinhufvud ja Mannerheim on kuvattu verrattain kielteisesti. Heidän näkökulmastaan näytelmästä olisi saanut kovin toisenlaisen. Heitäkin Suomi tarvitsi vuorollaan.
Ester Ståhlbergia on paljon vähätelty. Näytelmässä hän oli arvokas, viisas, asiallinen ja syvällinen nainen. Aikalaiset ja varsinkaan puolison lapset eivät häntä kyllä aina sellaisena pitäneet. Itse arvostan häntä kirjailijana ja presidentinrouvana. Hän oli mitä ihanteellisin poliitikon puoliso, joka tuki miestään raskaissa taisteluissa, mutta jolla myös oma itsenäinen ura ja elämäntavoitteet. Hän ei ollut millään muotoa mikään pikku edustusrouva. Kypsällä iällä solmittu liitto osoittautui onnistuneeksi, vaikkei se heti alkanutkaan millään rakkauden huumalla.
Ensimmäisen presidenttimme kunniaksi vuosia sitten kirjoittamani pieni runo:
* * *
K. J. Ståhlberg
On lailla rakennettava maa
Sitä kansalleen koetti opettaa
Ja itsekin tahtoi noudattaa
Tuo lain ja järjestyksen mies
Joka pykäläin maailman tarkoin ties
Ei ollut hän suuri puhuja
Ei kansanjoukkojen johtaja
Ei maailman mahtajain tuttava
Koko kansan Kalleksi tiedetty ei
Silti presidentiksi tiensä vei
Hän vapaussodan haavoja hoiti
Ettei se enää toistua voisi
Vaan yhtenä nyt Suomen soisi
Kestävän iskut kohtalon
Joita aina varmasti eessä on
Ei kuningasta vaan tasavalta
Se tuntui hänestä varmimmalta
Pysyä tiellä vakavalla
Ettei koskaan vuotaisi veljesveri
Sen perinnön jätti hän – Ståhlberg
