Tänään, Ruotsin kansallispäivänä, tuli 500 vuotta siitä, kun Kustaa Vaasa valittiin Ruotsin kuninkaaksi. Kalmarin unionin raunioista rakennettiin se, minkä nyt käsitämme Ruotsin valtakunnaksi.

Kuningas Kustaa jätti jäljen, jota vain harva on pystynyt tekemään kansansa historiassa. Kukistettuaan vapaussodassa tanskalaisvallan ja selvittyään hengissä tapahtumista, jotka vaativat hänen molempien vanhempiensa hengen, nousi hän 25-vuotiaana valtionhoitajaksi ja kahta vuotta myöhemmin kuninkaaksi. Nelikymmenvuotisen hallituskautensa aikana hän loi, rakensi ja pysytti historian sekavista liittoumista ja ulkomaalaisen vaikutuksen alta modernin kansallisvaltion, vaihtoi sille uuden uskonnon ja rakensi maan hallintokoneiston ja armeijan. Kuin maatilan isäntä, joka haluaa tietää kaiken, mitä hänen tiluksillaan tapahtuu, valvoi kuningas sitä, mitä maassa tapahtuu.

Vaikka hän ehti olla kolmesti naimisissa ja viettää värikästä perhe-elämää ja sukuriitoja, täytti työ valtion hyväksi hänen arkensa ja juhlansa. Suuria huvituksia hänen elämäänsä ei kuulunut.
Sellaista tarmoa ja työkykyä, mistä historian dokumentit kertovat, on harvoin nähty yhdessä ihmisessä. Vaikka hänestä tehtiin myöhemmin legendaa, jossa osa on liioittelua, niin täydellä syyllä voi sanoa, että hän muovasi Ruotsista haluamansa ja vei valtiota ja kansaa ajoittain kovinkin ottein eteenpäin. Kapinoitsijoita tai juuri muutenkaan eri mieltä olijoita hän ei sietänyt. Ja päätös muuttaa vaalikuninkuus perinnölliseksi oli kohtalokas päätös tuleville sukupolville, kun suvussa kulki myös ilmeinen perinnöllinen mielisairaus.

Mutta itse ainakin ajattelen, että Kustaa Vaasan elämäntyön saldo jää reilusti plussan puolelle. Myös meille suomalaisille, luotiinhan uskonpuhdistuksen perusta maassamme ja vaikkapa Agricolan työ suomen kirjakielen aloittamiseksi juuri Kustaan hallitustoimien ansiosta. Hän teki myös kaksi pitkää vierailua Suomeen, halusi kehittää Suomen elinkeinoelämää ja mm. perusti Helsingin kaupungin vastapainoksi Tallinnalle. Suomen asutusta hän pyrki levittämään itään ja pohjoiseen, vaikka saikin joskus huomata, ettei tätä uppiniskaista kansaa voinut johtaa yhtä helposti kuin ruotsalaisia. Eräässä kirjeessään savolaisille talonpojille hän murahti: "Teidän pitää tietää, että sitä varten me olemme teidän oikea herranne ja esivaltanne, että me hallitsemme teitä ettekä te meitä."

Luonteeltaan kuningas Kustaa oli temperamenttinen ja historia muistaa tapauksen, jossa hän vielä vanhana ja pian syöpään kuolevana miehenä pieksi aikuisia tyttäriään, kun muuan mies löytyi piileksimästä heidän makuuhuoneestaan. Mutta harvemmin muistetaan sitä, että pitkän kuolinkamppailunsa aikana hän ehti tehdä tiliä elämästään ja kääntyä Jumalan puoleen. Viimeisiä kokonaisia lauseita hänen suustaan oli: "En ole käyttänyt kuninkaallista valtaani niin kuin olisi pitänyt. Herra Jeesus Kristus, sinä joka olet kaikkivaltias, ole minulle syntiselle armollinen!" Ja kun paikalla ollut kirkkoherra kysyi, uskooko kuningas Jeesukseen Kristukseen, huusi hän kovalla äänellä: "Kyllä!" Se oli hänen viimeinen sanansa.

Tulee mieleen jostain ruotsalaisesta lastenkirjasta muistamani runonpätkä:
"Kungen Gustav Vasa är
För oss alla mycket kär
Ty han haver Sverige byggt
Så att vi bor här lungt och tryggt"