Perjantai-iltana Suomen yli kiiri suruviesti. Presidentti Mauno Koivisto on kuollut. Rauha hänen muistolleen ja voimia omaisille. Jokainen meistä joutuu kerran astumaan tuon rajan ylitse.

Taloudellisesti köyhistä oloista elämäntaipaleelle lähtenyt ja puoliorvoksi 10-vuotiaana jäänyt Mauno Koivisto osoitti elämäntarinallaan, että Suomessa voi todella sosiaalisesta taustasta riippumatta nousta korkeimpiin mahdollisiin tehtäviin. Koivisto oli myös sotaveteraani, ja siis viimeisiä Suomen elossa olleita johtavia poliitikkoja, jotka olivat omakohtaisesti mukana viime sodissamme.

Minun lapsuuteni sankari oli tietysti presidentti Urho Kekkonen, hänestä minulle kerrottujen tarinoiden perusteella, vaikka en hänen presidenttiaikaansa elänytkään. Lapsuuteni ajan presidentti oli Mauno Koivisto. Minun lapsuusperheessäni tuskin äänestettiin häntä, mutta hänestä puhuttiin paljon ja noihin aikoihin presidenttiin suhtauduttiin vielä kunnioittavasti, tärkeänä isänmaallisena instituutiona. Opettelin piirtämään hänen kuvansa, tuuheine kulmakarvoineen, Kari Suomalaisen pilakuvien perusteella.

Viime päivinä Mauno Koiviston muistosanoissa on Suomessa korostettu laajasti sitä, että hän vahvisti parlamentaarista demokratiaa ja vei Suomen länteen. Näin omalla tavallaan onkin, mutta se on kuitenkin vain yksi näkökulma asiaan.

Sanotaan, että Koivisto jollakin tavalla vahvisti tai jopa palautti demokratian Urho Kekkosen itsevaltaisen presidenttikauden jälkeen. Ja vei meidän länteen ummehtuneelta neuvostoajalta. Kuitenkin Mauno Koivisto käytti presidentin valtaoikeuksia melko vahvasti, erityisesti vuoden 1987 hallitusratkaisun yhteydessä. Ulkopolitiikassa hän puolestaan jatkoi Paasikiven-Kekkosen ulkopolitiikkaa, kunnes olosuhteet muuttuivat. Koivisto johdatti Suomen toki EU-jäsenyyteen, mutta hän korosti sen jälkeenkin hyvien Venäjä-suhteiden merkitystä. Koivisto vastusti myös jyrkästi Suomen Nato-jäsenyyttä.

Presidenttikautensa jälkeen Koivisto oli hyvin huolissaan EU:n kehityksestä. Joskus tuli mieleen hänen lausuntojaan lukiessaan, että katuikohan hän toimintaansa Suomen liittämiseksi EU:hun?

Historian lahjomaton vaaka punnitsee myös Mauno Koiviston elämäntyön arvon. Oma käsitykseni on se, että hän oli karismaattinen valtiomies ja vilpitön isänmaanystävä, vaikka en kannatakaan kaikkia niitä toimia, joita hän presidenttinä teki ja joista hän kantaa vastuun. Hänen kannatuksensa kansan parissa oli kuitenkin hyvin suurta, ns. Manu-ilmiö oli erittäin taitavan poliittisen pelin tulosta. Yksityiskohtana mainittakoon, että myös Vennamon SMP tuki kaksissa presidentinvaaleissa hänen valintaansa - olkoonkin, että motiivina taisi olla enemmänkin Keskustan ehdokkaan vastustaminen.

Meille suomalaisille presidentti on yhtä tärkeä instituutio. Kaipaamme vahvaa johtajaa, "isäntää taloon". Presidentin kuolema on suuri tapaus maassamme. Myös presidentin puolisoilla on tärkeä merkitys. Hyvin monilla suomalaisilla on mielipide Tellervo Koivistosta. Eläkepäivinään rouva Koivisto on tehnyt arvokasta mielenterveystyötä puhumalla rohkeasti masennuksestaan. Avioliitto, jota mitkään skandaalit eivät varjostaneet, kesti 65 vuotta.

Mauno Koiviston mittava elämäntyö jää suomalaiseen historiaan. Nyt hän kuitenkin on astunut sen rajan ylitse, jolla omat ansiot eivät auta. Koivisto oli uskova kristitty ja vaikka hän ei poliitikkona tuonut uskonasioita laajemmin esiin, tunnusti hän kysyttäessä avoimesti uskonsa Jumalaan ja kertoi vastustavansa ateisteja. Hyvää iäisyysmatkaa Suomen yhdeksännelle presidentille.