Maanantaina, 20.2., tv:ssä käsiteltiin ns. Kemijärven Massaliikkeen toimintaa muutamia vuosia sitten. Koska asian käsittelyssä jätettiin muutamia olennaisia asioita kertomatta, niin tartuin kynään, tai pikemminkin näppäimistöön, ja naputtelin seuraavanlaisen kirjoituksen. Kirjoitukseni julkaistiin Koillis-Lapissa ja Lapin Kansassa.

---

Massaliikkeen vastuusta

A-Studion lähetyksessä maanantai-iltana (20.2.) käsiteltiin Arktosin tehtaan tilannetta ja ns. Kemijärven Massaliikkeen vaikutusta elettyihin tapahtumiin. Massaliikkeen johtajana esiintyvä henkilö kiisti tv-esiintymisessään jyrkästi, että liikkeen toiminnalla olisi ollut mitään kielteistä vaikutusta.

Massaliike ei tietenkään suoraan voi olla vastuussa mistään pakkolunastus- ja suojeluhakemuksista, sillä Massaliike ei ollut eikä ole tietääkseni edelleenkään edes rekisteröity yhdistys. Massaliikkeen edustus oli kuitenkin hyvin vahva tuolloin Kemijärven kunnallishallinnossa. Massaliikkeen puheenjohtaja mm. ajoi tuolloisena kaupunginhallituksen puheenjohtajana kaupungin hakemaan käsittämätöntä pakkolunastusta. Uuden työllisyyden tuloa hanke hidasti, mutta kenellekään siitä ei ollut mitään hyötyä.

Alueelle tulevien uusien investointien ja korvaavien työpaikkojen vastustaminen ei edistänyt mitenkään tehtaan pelastamisen tavoitetta. Työ- ja elinkeinoministeriön rakennemuutosjohtaja Anssi Paasivirta kertoi A-Studiossa, että useat yritykset olivat olleet kiinnostuneita Kemijärvestä sellutehtaan loppumisen jälkeen, mutta Massaliike-ilmiön kestettyä pari viikkoa, olivat yritykset ilmoittaneet kiinnostuksen loppuvan. Kun muistan, millainen vihan ilmapiiri tuolloin paikkakunnalla vallitsi, niin voin hyvin uskoa tämän väitteen paikkansapitäväksi.

Inhimillisesti katkeruus sellutehtaan loppumisesta oli ymmärrettävää. Mutta sitä minun on vaikeata unohtaa, että sitä käytettiin niin häikäilemättömän paikallispoliittisen pelin välineenä. Ne valtuutetut, jotka asiallisesti totesivat, että pakkolunastushanke on täysin hyödytön, leimattiin maanpettureiksi ja joutuivat ihmisten vihan kohteeksi. Massaliikkeen parista luvattiin jopa käynnistää osakeanti ja rakentaa uusi sellutehdas. Vastuullisuus ja kylmä harkinta polkeutuivat mielenosoitusmarssien jalkoihin.

Massaliikkeen tavoite, sellutehtaan pelastaminen ja kylmän, ahneen kvartaalikapitalismin vastustaminen oli tietysti oikein. Itsekin olin tehdasrakennusta valtaamassa. Mutta se, että tavoite on oikea, ei oikeuta mitä tahansa toimenpiteitä. Tunnekuohuissa tämä valitettavasti unohdettiin – kenties kohtalokkain seurauksin.

Janne Kaisanlahti
kaupunginvaltuutettu, Kemijärvi

---

Kirjoitukseni sisällöstä voi tietysti olla eri mieltä, mutta minä itse koen asian näin. Massaliikkeen toiminnassa oli aluksi paljon hyvää ja tavoite oli oikea, mutta se sortui sitten sellaisiin operaatioihin, joita en voinut hyväksyä - eikä voinut hyväksyä joukko kaupunginvaltuutettuja. Näillä ihmisillä ei kuitenkaan olisi saanut olla omantunnonvapautta. Heistä - jotka varmasti kokivat tehtaan loppumisen yhtä kauheana asiana, mutta eivät halunneet lähteä toimiin, joilla ei edistetty tosiasiallisesti tehtaan pelastamista - tehtiin luopiota ja Kemijärven pettureita. Selkosen ihmisten kokema, sinänsä oikeutettu, viha ja katkeruus kanavoitiin kohdistumaan kasvottoman ja kylmän kapitalismin sijaan joukkoon kemijärveläisiä ihmisiä. Niistä kaupunginvaltuutetuista, jotka eivät tätä täysin älytöntä ja jo etukäteen tuhoon tuomittua sellutehtaan kiinteistön ja rakennusten pakkolunastushakemusta voineet kannattaa, leimattiin maan hallituksen tahdottomia juoksupoikia. Kunnallisvaaleissa tämä toimi ja luottamuspaikkajaoista tuli sen mukaiset. Kuinka paljon siitä on ollut kemijärveläisille hyötyä, voi jokainen arvioida kuluneen kauden menoa seuratessaan.

Ymmärrän sen, että jos jonkun mielestä se pakkolunastusoperaatio piti käydä ja hakea sillä tavoin julkisuutta asialle. Mutta kun sillä mielestäni vain heikennettiin Kemijärven mainetta yrittäjäystävällisenä kaupunkina ja peloteltiin mahdollisia alueelle tulemista harkitsevia uusia yrittäjiä, niin en voinut sitä hyväksyä. Tällä kannalla oli myös joukko kemijärveläisiä valtuutettuja, mutta ei läheskään valtuuston enemmistö. Enemmistö päätti hakea lunastusta, joka tietenkin ilman laillista pohjaa tuli hylätyksi.

Sitä sen sijaan en voi ymmärtää, että tätä mieltä ei olisi saanut olla. Lehdet olivat tuolloin täynnä kirjoituksia, miten käsittämätöntä on "Keskustan opposition" toiminta jne. - Kari Väänäsen auktoriteetilla pakkolunastusta vastustaneita valtuutettuja mollattiin ankarasti. Ja mikäs siinä, mollaamisen minä ymmärrän ja toiminnan arvostelun. Mutta sitä en voi ymmärtää enkä sietää, että pitäisi olla hiljaa ja kielletään yhteiskunnallisen keskustelun käyminen joistakin aiheista. Jos uskoo, että toinen on väärässä, niin antaa hänen puhua ja sitten kumotkoon vahvemmilla argumenteilla tämän mielipiteet. Minua on todella suututtanut kuluneiden vuosien aikana muutamien vanhojen setien ja tätien neuvot, että älä tuo asioita julkisuuteen, kuntalaisten tietoon, vaan hoidetaan "omalla porukalla". Tietyt tahot saavat kyllä kertoa omaa totuuttaan, mutta jos itse koen asiat eri tavalla, ja kerron sen julki, niin se on sitten riitelyä ja Kemijärven maineen pilaamista. Kemijärvellä on jo pitkään ollut vallalla kaksoisstandardi: joillekin hyväksytään tietyt toimintatavat ja toisille ei.

Kerran - kun kaupunginjohtajavalinta läheni ja eräät tahot tuntuivat haluavan päästä pikaisesti eroon pidetystä kaupunginjohtaja Arto Ojalasta - muuan poliitikko koetti vedota minuun, etten kirjoittaisi asiasta lehtiin. No pistin tietysti heti kannanoton julkisuuteen asiasta. Sitten jonkin ajan kuluttua, erään toisen asian tiimoilta, alkoi sama vetoaminen, että ei nyt tuoda asioita julkisuuteen. Sanoin silloin, että kuule, älä enää anna minulle jutun aiheita. En olisi viimeksikään kirjoittanut, mutta kun kielsit, niin minun oli pakko :)

En olisi tätä enää alkanut isommin käydä läpi blogissani, mutta kun aamulla Lapin Kansassa julkaistiin Tauno Mularin kirjoitus asiaan liittyen, niin se herätti vanhoja muistoja taas mieleen. En tunne Tauno Mularia henkilökohtaisesti, ymmärtääkseni hän on kuitenkin ainakin sikäli poliittinen henkilö, että hän on ollut useita kertoja Vasemmistoliiton ehdokkaana kunnallisvaaleissa tulematta valituksi. Mularin kirjoitus oli seuraavanlainen:

Itse asiasta ei tässä yhteydessä sen enempää, mutta todettakoon vain, että tässä on mitä osuvimpia piirteitä kemijärveläisestä julkisesta keskustelusta.

Ensinnäkin - vaikka kirjoituksen terä on otsikkoa myöten minua kohti - siinä ei vastata aikaisempaan kirjoitukseeni, vaan ammutaan tarkoituksella ohi. En ole puhunut tehtaan kannattavuudesta mitään. Olen arvostellut etukäteen tuhoon tuomittua pakkolunastushakemusta. Mitä hyötyä tästä pakkolunastuksen hakemisesta oli, siihen ei kirjoituksessa vastata. Eikä sellutehtaan puolustaminen tietenkään ole vihan ilmapiiriä luonut, vaan se, että kunnalliselämässä toimivien vaadittiin olevan yksimielisiä kaikista Massaliikkeen toimista, silloinkin, kun kylmä harkinta osoitti, etteivät ne - ainakaan meidän mielestämme - olleet enää loppuvaiheessa kaupunkilaisten edun mukaisia. Valehdellut en ole missään kohti. Olen kertonut oman kokemukseni asiasta. Se, että pakkolunastusta haettiin ja kauanko se prosessi kesti, niin se löytyy kyllä asiakirjoista, joista kiistattomasti nähdään, että olen puhunut totta. Pakkolunastushakemuksen päättämistä koskeva pöytäkirja löytyy Kemijärven kaupungin arkistosta ja on sieltä kaikkien vapaasti saatavilla.

Toiseksi - kirjoituksellaan Mulari todistaa juurikin hyvin tämän vihan ilmapiirin luomisen taktiikan. Sen sijaan, että keskusteltaisiin asiasta, tuodaan keskusteluun mukaan henkilökohtaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä itse kysymyksen kanssa. Minun valintani kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi ja kirkolliskokousedustajaksi (jotka sitä paitsi ovat tapahtuneet paljon sellutehtaan pakkolunastushakemusprosessin jälkeen) on otettu mukaan kirjoitukseen. Sitten viitataan hengelliseen vakaumukseeni ivalliseen sävyyn - vähän samalla tavalla kuin eräs demarivaltuutettu teki taannoin kaupunginvaltuustossa.

Samaa on harjoitettu myös hengellisellä puolella. Kun aikanaan toin esiin erään seurakunnan virantäyttöön liittyvän puutteellisen hakuilmoituksen ja kysyin sen yhteydessä, että pyritäänkö tällä siihen, että seurakunnassa ei tietyissä viroissa saisi toimia naisen pappina hyväksyviä henkilöitä, niin jopahan räjähti. Sen sijaan, että itse asiasta olisi keskusteltu, niin alettiin keskustella julkisesti minun hengellisestä tilastani. Eräissä piireissä laskettiin käyntejäni kirkossa ja ehtoollisella pyrkien osoittamaan, miten huono seurakuntalainen olen. Kaiken huippu oli, kun kirkkovaltuuston edellinen puheenjohtaja salli julkisessa kirkkovaltuuston kokouksessa minun kuulustelemiseni, kun olin kuulemma rohjennut Oulun tuomiokapitulin seurakuntavaalikoulutuksessa arvostella Kemijärven seurakunnan hallinnon toimintaa. Asian toi esille kiihkeään sävyyn eräs kirkkovaltuuttu, ja samainen kirkkovaltuutettu julisti, että seurakunnasta saa kertoa vain positiivisia asioita ulospäin. Tämä ryöpytys kyllä sitten toimi lopulta ainakin sillä tavoin edukseni, että nämä arvostelijani tekivät minulle mitä parhainta vaalityötä. Ilman heidän menettelyään ei ihmisten kiinnostus näitä asioita kohtaan olisi kasvanut enkä olisi saanut niin suurta äänimäärää viime seurakuntavaaleissa.

Onhan tätä palautetta saanut matkan varrella paljonkin. "Sinulla ei ole poika poliittista tulevaisuutta", huusi eräs Keskustan kunnallisjärjestön entinen puheenjohtaja minulle ollessani 18-vuotias keskustanuori - ja kieltäydyttyäni tukemasta paikallista, tuikituntematonta ehdokasta eduskuntavaaleissa. Silloin se tuntui pahalta, mutta enää nämä arvostelut eivät minua loukkaa. Ehkä olikin hyväkin joutua niin nuorena pyöritykseen ja koviin paikkoihin, se on kasvattanut myöhempiin julkisten tehtävien hoitamiseen. Kun olen tehnyt virheen ja saan palautetta, niin koetan ottaa opikseni. Mutta tämänkaltaiset kirjoitukset, niin eivät ne rehellisesti sanottuna kyllä minua kasvata eivätkä opeta.