canth.jpg

Tänään 19.3. vietämme kirjailijan, liikenaisen ja kansalaisoikeustaistelijan, Minna Canthin päivää. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi 176 vuotta. Tästä ajasta Minna Canth oli elossa ainoastaan 53 vuotta, mutta niin syvä on hänen kynänsä piirtämä jälki, että edelleen liput liehuvat ja hänen muistonsa elää. Näinä vaikeina aikoina, mitä nyt elämme, Minna Canthin elämäntarina antaa meille uskoa ja sinnikkyyttä – etenkin yhteiskunnan kaikkein heikompiosaisten puolustamiseen.

J. H. Erkon muistorunoa lainaten:

Missä voittaa valistuksen valta,
Missä ihmis-oikeus on pyhä,
Siellä heikot nousee painon alta,
Siellä elää Minnan muisto yhä.

Vuoteeni vieressä Helsingin asunnollani on ollut jo vuosien ajan paksu kirja, joka sisältää 508 Minna Canthin kirjettä. Kirjastoneuvos Helle Kannila teki mittavan työn kootessaan kirjeitä vastaanottajien jäämistöistä vuosien ajan. Olen joskus sanonut, että tämä kirja on minulle yksi Raamatun jälkeen merkittävimpiä kirjoja.

Joku voi kysyä, miksi minä, lappilainen, maalaisliittolainen konservatiivi, kunnioitan niin suuresti tätä kuopiolaista, poliittisesti vasemmalle kallellaan ollutta feministiä? Tähän voisi vastata pitkästikin. Mutta sanon vain, että jokaisen Minnasta kiinnostuneen kannattaa tutustua hänen omiin tuotoksiinsa. Kirjoihin, näytelmiin, kirjeisiin. Ei niinkään lukea toisten tulkintoja hänestä, vaan perehtyä siihen, mitä Minna itse sanoi ja kirjoitti.

Niille, jotka ovat karanteenissa kotioloissa, voin suositella tutustuttavaksi esim. verkkosivustoa, jonne Minnaa koskevaa materiaalia on runsaasti talletettu: http://www.minnansalonki.fi/

Vuosia sitten kirjoitin blogiini pitkän kirjoituksen Minnan elämäntarinasta:
https://jkaisanl.vuodatus.net/lue/2011/11/minna-canthin-haudalla

Sen jälkeen näkemykseni Minnan elämäntyöstä on syventynyt ja kirjoittaisin ehkä joitakin kohtia toisin. Mutta edelleen pidän tuota yhtenä parhaista blogikirjoituksistani. Minnan elämäntarina, josta ei vaikeuksia puuttunut, inspiroi ja koskettaa. Antakoon se meille voimaa vielä haudankin takaa.

* * *

Minna kirjoitti kirjailijatoverilleen, Kauppis-Heikille, 15.11.1888 lohdutuksen sanoja tämän vaikeuksissa:

”Ja ne kestää, kun lapsen mielellä luottaa ja turvaa Jumalaan. Kun viimeiseen asti taistelee epätoivoa vastaa, kun pyhän uskon väkevillä käsivarsilla riippuu kiinni siinä Jumalassa, jota emme vielä kykene koko suuruudessaan käsittämään, koska olemme, raukat, niin pieniä ja rajoitettuja. Ettäkö rangaistus olisi suurempi kuin synti? Miksi ottaa se vain rangaistuksena? Se on tarpeellinen sielunkuri. Minä uskon, että moni ihminen pääsee elämän helpommalla läpi, kuin esim. minä olen päässyt, varsinkin katsoen sisällisiin kokemuksiini. Mutta minä en tahtoisi vaihtaa edellisten kanssa. Minä uskon myöskin, että me, jotka tässä köyhässä Suomessa olemme kirjailija toimeen kutsutut, saamme myöskin kestää ja kantaa enemmän kuin muut. Se on tarpeellista, sillä meidän henkinen ja siveellinen kehityksemme ei ole merkityksestä ainoastaan meille itsellemme, vaan koko kansalle. Sentähden rukoilemme: ’Elä anna rikkautta, loistoa, maailman iloa, koska voisivat ne meitä houkutella pois oikealta tieltä. Anna ristiä, kärsimystä, taistelua, mutta katso, ettemme vaivu niiden alle, tule avuksi, kun hätä on korkeimmillaan.”

Ja aikanaan, kun Minna oli päässyt tästä varjojen maasta kirkkauden maahan, kirjoitti tuon kirjeen vastaanottaja Kauppis-Heikki eräässä julkaisussa, käytyään Minnan haudalla Kuopiossa:

”… eipä olekaan täällä enään rouva Minna Canth. Hänen hautakumpunsa siellä kyllä löytää, mutta sen alta ei kuulu enään hänen ystävällinen äänensä. Palkitkoon jälkeesi jättämät lauseet kielesi äänettömyyden ja opettakoot sitä mitä tahdoit: rakastamaan sorretuita ja köyhiä, ja kaivamaan ihmissydämen kultaa sieltäkin, missä ei ulkokuori ole kiiltävä.”