Kiitos kirkkoherralle ja kaikille paikalla oleville seurakunnan viranhaltijoille ja työntekijöille, että tämä tilaisuus on saatu järjestettyä.

Toivon, että tästä muodostuu perinne, ja – jos Herran paluu viipyy – jatkossa aina vaalikauden alussa voitaisiin yhden kerran pitää tällainen luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteinen kokoontuminen.

Uskon, että tällainen koulutus on meille luottamushenkilöille tarpeellinen. Paitsi sen vuoksi, että seurakuntatyön ja hallinnon perusasiat on hyvä itse kunkin kerrata, niin yhteisten keskusteluiden kautta voi syntyä uusia ajatuksia ja samalla saamme kuulla suoraan työntekijöiden näkemyksiä seurakunnan ajankohtaisesta tilanteesta.

Tiedätte, että kirjoitan parhaillaan kirjaa kunnioitetusta entisestä kirkkoherrasta, rovasti Heikki Rosmasta. Kun selailin eilen kirjastossa seurakuntaa koskevaa lehtileikekansiota, niin sattui silmään vanha lehtiartikkeli vuodelta 1979. Sen mukaan seurakunta päätti alkaa järjestää koulutusta uusille luottamushenkilöille ja oli useampikin tilaisuus vuoden aikana, paikalla oli myös edustaja hiippakunnassa. En tiedä, kestikö tämä käytäntö pitkään. Kirkkoherrana toimi tuolloin Ilkka Perttula ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana Erkki Saraniemi.

Olemme kokoontuneet tänne Ailangan leirikeskukseen, Kemijärven Luuksinsalmen rannalle. Muinaisina aikoina ”Lapin ja Lannan raja” kulki juuri tämän Luuksinsalmen kautta.

Tämä Ailangan leirikeskuksen perustaminen oli aikanaan monimutkainen prosessi, joka ei kaikilta osin sujunut päätöksentekoelimissä kristillisen lähimmäisenrakkauden hengessä. Meillä on edelleen elossa niitä 1970-luvun ja 1980-luvun alun luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, jotka varmasti muistavat nuo tapahtumat.

Kun tämä Ailangan leirikeskus vihittiin käyttöönsä syyskuussa 1981, viittasi piispa Olavi Rimpiläinen myös vihkiäispuheessaan näihin erimielisyyksiin:

”Tiedän toki, että Ailangan leirikeskuksesta on käyty keskustelua eikä siitä ole aina puuttunut pientä kiivauttakaan. Nyt olemme kuitenkin uudella lähtöviivalla seurakuntanakin. Menneet saa Kristuksessa unohtaa ja ne on Kristuksessa unohdettava. Niiden ei saa antaa kalvaa nykypäivän toimia ja yhteishenkeä. … Toivomme, että tästä tulisi paikka, jossa ihmiset saavat panna kaikki painot pois, saavat virkistystä ja voimia taivasmatkalleen sekä kaikkia niitä tehtäviä varten, joita Jumala ennen perille pääsyä kullekin meistä on suunnitellut ja aivoitellut.”

Tämä oli kauniisti sanottu ja totta. Mutta samalla ajattelen, että nekin, jotka halusivat leirikeskuksen rakennettavaksi Jumiskolle tai Ruopsaan, tai joilla oli tuolloin erilainen näkemys jokiyhtiön korvauksista ja rantojensuojelusta, oli myöskin päämääränä saada hyvää leirikeskustoimintaa Kemijärven seurakunnalle.

Itse muistan oman luottamushenkilöurani alusta, kuinka tämän samaisen Ailangan alueen metsänhoidosta käytiin melko voimakastakin vääntöä. Arvot ja elämänkokemukset vaikuttivat siihen, mitä näkökohtia eri osapuolet painottivat. Ehkäpä siinäkin jokaisella oli kumminkin tavoitteena edistää seurakunnan etua.

Huomattava osa seurakunnassa tehtävistä päätöksistä on sellaisia, ettei niiden eri ratkaisuvaihtoehtoja kannata ylihengellistää. On tietysti paikallaan rukoilla Jumalalta viisautta ja johdatusta eri ratkaisujen edessä. Kuitenkin – kuten edesmennyt setäni, joka oli pitkäaikainen luottamushenkilö omassa herätysliikkeessään Yhdysvalloissa, aikanaan sanoi: ”Meille on annettu tämän ajallisen elämämme ajaksi järki sitä varten, että sitä käyttäisimme.”

Seurakunnan luottamuselinten useat päätökset ovat punnintoja erilaisten arvojen ja tavoitteiden välillä. Itse kukin luottamushenkilö tuo päätöksentekoon oman elämänhistoriansa ja kokemuksensa seurakuntalaisten edustajana.

Itselleni seurakunnan ja kirkon hallinto oli vieras, kun ensi kertaa tulin seurakunnan luottamushenkilöksi. Ev. lut. kirkko on kansankirkkona julkisyhteisö, jolla on edelleen oma kirkkolakinsa ja joka erottaa sen rakenteensa puolesta monista muista kirkkokunnista Suomessa.

Monella seurakunnan luottamushenkilöillä on tausta kuntapolitiikasta. Ainakin itselleni olisi ollut hyvä tuolloin nuorena luottamushenkilönä heti hahmottaa, millä tavoin seurakunnan ja kunnan rakenne eroavat toisistaan. Kunnassa valtuusto on ylin päättävä elin, kuten kirkkovaltuusto seurakunnassa päättäen viroista, budjetista ja strategiasta. Toiminnan johtaminen puolestaan kuuluu seurakunnissakin viranhaltijoille. Kirkon olemuksesta johtuen seurakunnan toimintaan vaikuttavat kuitenkin myös piispa ja tuomiokapituli, joiden tehtävä on tukea seurakuntaa ja sen kirkkoherraa työssään. Piispa on hiippakuntansa seurakuntien ja pappien ylin kaitsija, emme me kirkkovaltuutetut.

Kirkon hallintorakenne muuttuu hitaasti, mutta se voi kuitenkin kokea radikaalejakin muutoksia. Ensimmäisellä kirkolliskokouskaudella, jossa sain olla mukana, kirkkohallitus koetti ajaa läpi n.s. pakkoyhtymämallin. Se olisi merkinnyt taloudellisen päätösvallan siirtymistä jonnekin kauemmas paikallisseurakunnista. Määrävähemmistön turvin saimme kaadettua tämän mallin, joka ei ottanut huomioon sitä, miten erilaisia olosuhteet eri puolilla maatamme voivat olla.

Pahoin pelkään, että vastaavia hankkeita tullaan lähivuosina näkemään. Kun väki vähenee ja tulopohja kapenee, joudutaan kipeisiinkin ratkaisuihin. Toivon kuitenkin, että ratkaisut voivat syntyä paikallisista lähtökohdista käsin ilman pakottamista yhteen, ylhäältä valmiiksi annettuun muottiin.

Hyvät ystävät,

Kun sanoin tuossa aikaisemmin, että kirkossa ja seurakunnissa voi päätyä hyvin erilaisiin ratkaisuihin yhtä oikeutetusti, niin en tarkoittanut sitä, että kaikki kirkossa tehtävät päätökset olisivat yhtä oikeita ja kristillisiä. Sillä vaikka kirkko tekee monenlaista hyvää työtä ajallisen elämämme pyrintöjen parissa ja paikkaa hyvinvointiyhteiskuntamme tukiverkon aukkoja, niin kirkon olemus on kuitenkin pohjimmiltaan tämän ajallisen elämän ulottuvuuksien ulkopuolella. Sitä ei saa unohtaa eikä häivyttää näkyvistä. Kirkon oppi perustuu Raamattuun, jota voi eri yksityiskohtiensa osalta toki tulkita monella eri tavalla, mutta joka on kuitenkin Kristuksen kirkon kiistämätön ja murtumaton perusta. Kirkko ja myös Kemijärven seurakunta on olemassa ennen kaikkea siksi, että me voimme kertoa sanoilla, sävelillä ja teoilla Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaan kohtaan, ja välittää Jeesuksen evankeliumin vapauttavaa sanomaa. Vihollisista suurin, kuolema, on voitettu Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tämä sanoma on meistä jokaisen otettavissa uskon kautta vastaan. Ja tämä on myös seurakunnan perusta. Kaikki muu seurakunnan työ diakoniasta hautausmaiden hoitamiseen on oikein tehtynä nähtävä myös tätä perustehtävää palvelevana. Diakoniassa näemme Kristuksen lähimmäisessämme. Hyvin hoidettu hautausmaa muistuttaa, ei vain kuolemasta, vaan myös ylösnousemuksesta.

Kävin muutama viikko sitten tapaamassa sukumme vanhinta, pian sataviisi vuotta täyttävää talvisodan veteraania. Tämä veteraani, joka ei ainakaan minulle ole näyttäytynyt mitenkään erityisen uskonnollisena ihmisenä, kysyi minulta, mitä minä ajattelen jehovalaisista? Ehkä sellaisia oli käynyt siellä vanhainkodilla. Vastasin hänelle, että hehän eivät ole kristittyjä. Heillä on aivan oma uskontonsa ja heillä on siihen toki oikeus, mutta. perinteistä kristillisyyttä he eivät edusta. Mietin myös, että miten omaa uskoani lyhyesti kuvailisin, ja sanoin tälle veteraanille myös, että sinullahan oli uskovaiset vanhemmat. Sellaiset Kemijärven vanhan ajan uskovaiset, jotka saivat armon uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ja että siinä uskossa minäkin olen koettanut pysyä. Ja siihen tämä pian 105-vuotias veteraani, kunniakansalainen, sanoi minulle hyvin selvällä ja jämerellä äänellä sieltä sairasvuoteensa pohjalta: ”Kyllä minä olen tässä ajatellut, että siinä uskossa se minunkin kannattaa pysyä.”

Ja kunpa me jokainen, vaikka emme olisi erityisen uskonnollisia ihmisiä, saisimme ajatella ja uskoa tällä tavalla. Että vaikka pakanuuden yö jälleen eri ilmiöineen maassamme nousee, niin siinä Golgatan veressä, niissä Vapahtajan verihaavoissa, meidän jokaisen kannattaa omalla kohdallamme pysyä. Kuten meidän kannattaa pysyä siinä vakaassa, turvallisessa kristillisessä opissa ja tunnustuksessa myös seurakuntana, kirkkona ja kansana.

Hiljennymme rukoukseen.

Rakas Jumala, suuri Taivaallinen isä. Sinä olet siunannut tätä maata ja myös kotipitäjämme Kemijärveä, jossa vuosisatojen ajan on Sinun kirkkosi saanut toimia ja rakentua ja Sinun vapauttavaa evankeliumin sanomaasi saatu julistaa. Herra, anna vielä uudet herätyksen ajat tälle maallemme, anna kirkkojen ja seurapirttien täyttyä.

Ja johdata meitä Kemijärven seurakunnan vastuunkantajia, että kukin omalta pieneltä osaltamme voisimme toimia niin, että se tapahtuisi lähimmäistemme parhaaksi ja Sinun valtakuntasi rakentumiseksi. Aamen.