Ensimmäisen varapuheenjohtajan vaali kaudeksi 1.5.2020 - 30.4.2024

Arvoisa puheenjohtaja. Omalta osaltani haluaisin korostaa sitä, että varapuheenjohtajien tärkein tehtävä on huolehtia kirkolliskokouksen asianmukaisesta toimimisesta. Arvostettu edustajakollegamme, lääkäri Seija Kuikka on toiminut viime istuntokaudella varapuheenjohtajana. Hän on hoitanut työnsä hyvin, siitä ei varmasti kenelläkään meistä ole erimielisyyttä. Aikaisemmin kirkolliskokouksen historian aikana meillä on ollut hyvinkin pitkäaikaisia varapuheenjohtajia, joille on syntynyt varmuus ja kokemus tehtävän hoitamiseen. Minä en näe mitään syytä, että yhden kauden jälkeen vaihtaisimme hyvän varapuheenjohtajan. Kiitos.

(Seija tuli äänestyksen jälkeen valittua varapuheenjohtajaksi.)

* * *

Aloite avioliittoon vihkimisen ehtojen muuttamisesta kirkkojärjestyksessä

Arvoisa puheenjohtaja. Minä ymmärrän tämän aloitteen monet kauniit tavoitteet ja sen, että se kumpuaa varmasti siitä elävästä elämästä ja todellisuudesta, miten tämä meidänkin kirkkomme ympärillämme oleva maailma ja suomalainen yhteiskunta on muuttunut. Mutta muutaman kriittisen huomion rohkenen kuitenkin esittää tämän varsinaisen tekstiosan luettuani. Tätä esitystä on perusteltu muun muassa sillä, että koska nykyään on niin monenlaisia kristillisiä yhteisöjä, niin papin voi olla vaikea tulkita kuuluuko vihittävä kristilliseen järjestöön vai ei. Mutta jos yksittäisen papin onkin tällaista vaikea selvittää, niin kyllä kai kirkko tässä auttaa. Täytyyhän meillä, hyvänen aika, kirkkona olla jonkinlainen käsitys, mitä yhteisöjä pidämme kristillisenä ja mitä emme. Ja jos sitä ei ole, sitten ovat asiat kyllä aika heikosti.

Esitystä on perusteltu kirkon uskontodialogin sitoutumisella. Uskontodialogi on tietysti tärkeää, mutta sen tavoitteet ovat ymmärtääkseni aika toisenlaiset kuin vaikkapa ekumeniassa kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kesken. Ja eivät kai vuoropuhelut muiden, ei-kristillisten uskontokuntien kanssa voi olla syynä sille, että me muutamme omien pyhien toimitustemme perustaa. Eikö mahdollisten muutosten, jos niihin nähdään tarvetta, tule ensisijaisesti nousta omasta opillisesta perustastamme? En ole teologi, mutta yksinkertaisena maallikkona tällaista pohdin. Kiitos.

(Aloitteessa, joka oli lähinnä kirkolliskokouksen liberaaleimman väen tekemä esitettiin, että kirkossa avioliittoon vihittävien ei tarvitsisi enää kuulua välttämättä mihinkään kristilliseen uskontokuntaan.)

* * *

Aloite tilastoinnin vähentämiseksi kirkossa

Arvoisa puheenjohtaja. On varmasti hyvä todeta, että miltä osin kirkon tilastointi on tarpeellista ja miltä osin ei. Uskoakseni on tärkeää saada tietää ainakin suuntaa siitä, kuinka kirkon työntekijät tavoittavat ja kohtaavat ihmisiä. Tilastoja voinee myös paikallisseurakuntien työn suunnittelussa ja kehittämisessä hyödyntää, aivan kuten piispa Häkkinen tuossa perustelussa puheenvuorossaan kuvaili. Mutta miksi pyysin tämän puheenvuoron, niin liittyy tähän aloitteen huomioon, että määrä ei korvaa laatua. Se on ihan totta, tuossa taidettiin viitata esim. tilanteeseen, jossa samaa kastepuhetta käytetään monta kertaa, eikä se vaadi sen kummempaa valmistelua. Itselleni tuli mieleen eräät tapaukset, joissa lyhyen ajan sisällä kuolleiden läheisten hautajaisissa omaiset saivat nauttia kutakuinkin sanasta sanaan samasta hautajaispuheesta, vaikka kyse oli kahdesta eri vainajasta, joiden elämänhistoriakin oli kovin toisenlainen. Eli tottakai on hyvä muistaa, että tilastot tarjoavat yhden näkökulman kirkon työhön eivät tietenkään koko totuutta. Mutta emme kai tilastoilta sellaista odotakaan. Mitä käsittelyyn tulee niin myös osaltani kannatan tuota edustaja Auvisen esitystä.

* * *

Kirkkojärjestyksen 2. luvun 9 § ja 10 § muuttaminen

Arvoisa puheenjohtaja. Kun tässä puhutaan virkakäsityksestä, minä kannatan kirkon nykyistä virkakäsitystä. Olen aikanaan tukenut muun muassa erään naispapin valintaa Turun piispaksi. Iloiten otan naispuoliselta papilta ehtoollisen vastaan. Mutta pelkäämmekö me tätä nykytilanteen moninaisuutta niin paljon, että siitä ei uskallettaisi edes keskustella, eikä näitä asioita ja asiakokonaisuuksia, mitä esimerkiksi ehtoollisen viettoon tässä Suomen siionissa liittyy, että niitä ei voisi edes tutkia? Kirkolliskokouksessa alkaa kyllä nyt aika hurja uusi aika ja käytäntö, jos me alamme jo tässä lähetekeskusteluvaiheessa estää meille mahdollisesti epämieluisien asioiden käsittelyä. Onko se sitä paljon peräänkuulutettua kunnioittavaa keskustelua?

(Asiaa koskevassa keskustelussa tuli esiin kirkossa olevien ns. vanhauskoisten asema ja heidän mahdollisuutensa viettää ehtoollista oman virkakäsityksensä mukaan.)

* * *

Tulevaisuustoimeksianto: hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen

Arvoisa puheenjohtaja. Tämä hiippakuntavaltuustojen lopettaminen kumpusi mielestäni siitä tuskasta, mikä joidenkin sieluissa syntyi silloin aikanaan, kun tämä seurakuntien pakkoyhtymämalli kaadettiin. Haluttiin, että tehdään edes jotain, että näytämme, että olemme tehokkaita ja kykeneviä hallinnollisiin uudistuksiin. Keksiä paukastiin, että lopetetaanpa hiippakuntavaltuustot ilman asian perusteellisempaa harkintaa ja sitä, mitä siitä olisi esimerkiksi juridisesti seurannut. Sen takia tässä nyt ollaan. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että hiippakuntavaltuustojen merkitys on tunnustettu ja näitä toimielimiä, ainakin tuon kirkkohallituksen tahdonilmaisun mukaan, halutaan kehittää lopettamisen sijaan. En ole omalla asiallani, en ole minkään hiippakuntavaltuuston jäsen, en ole edes koskaan ollut edes ehdokkaana sellaiseen. Toivon, että kun mahdollisia uusia hallinnonrakenneuudistuksia tehdään, niin emme heikentäisi maallikkojen asemaa, kuten tässä väistämättä olisi käynyt. Kun resurssit vähenevät tässä siionissa, niin maallikoiden vastuunkantoa tulisi nimenomaan vahvistaa eikä heikentää.

(Hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen, jota aikanaan vastustin, mutta jota enemmistö ilman asian perusteellisempaa pohdintaa kannatti, jouduttiin kirkkohallituksen toimesta peruuttamaan, kun se huomattiin seurauksiltaan liian hankalaksi.)

* * *

Kenttäpiispan asema

Arvoisa puheenjohtaja, tässä aloitteessa vaaditaan kenttäpiispan aseman kriittistä tarkastelua. Kenttäpiispan asemaa muutettiin viimeksi vuonna 2014 kirkon keskushallintouudistuksen yhteydessä. Tuolloin kenttäpiispa pudotettiin pois piispainkokouksen varsinaisten jäsenten joukosta. Päätös syntyi niukasti äänin 51-48, kokousviikon lopulla ja voi olla, että jos muutama kokouksesta ennen päättymistä poistumaan joutunut henkilö olisi voinut istua kokousviikon loppuun, niin äänestysnumerot olivat menneet toisin päin.

Jätin asiasta sen valmistelussa aikanaan lakivaliokunnassa eriävän mielipiteen. Kenttäpiispa on erityistapaus, jota on tarkasteltava - ei ainoastaan virkateologian kautta - vaan myös kirkkomme ja puolustusvoimien ainutlaatuinen asema maassamme huomioiden. Monissa muissa maailman maissa ei ole kansankirkkoa eikä yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusta. Suomessa edelleen enemmistö suomalaisista kuuluu kirkkoon ja enemmistö nuorista miehistämme ja myös monet vapaaehtoiset naiset suorittavat asepalveluksen. Tämä muodostaa ainutlaatuisen suhteen kirkkomme ja puolustusvoimien välille. Kenttäpiispa on tämän erityissuhteen näkyvä merkki, eikä ainakaan kirkon puolelta pitäisi olla tahi etsiä mitään syytä minkäänlaisille toimille tämän suhteen heikentämiseksi.

Puolustusvoimien hengellisen työn johtaja, sotarovasti, nimettiin kenttäpiispaksi kesällä 1941 asiassa vaikutti vahvasti maamme historian merkittävin valtiomies ja sotapäällikkö, Suomen marsalkka Mannerheim. Nimityksen teki presidentti Risto Ryti. Kyse ei ollut vain arvonimen muutoksesta vaan kyse oli siitä, että viranhaltijalle haluttiin eräitä piispalle kuuluvia tehtäviä.

Jumalan avulla Suomi selvisi vaikeista sotavuosista, rintamilla taisteltiin ja rukoiltiin Suomen, kansa rukoili. Tulevasta emme tiedä, mutta se on varmaa, että korkeaa maanpuolustustahtoa ja rukousta tarvitaan tässä maassa jatkossakin. Puolustusvoimien hengellistä työtäkin tarvitaan, eikä meidän tule tehdä kirkossa mitään sellaista joka voitaisiin katsoa asenteen muuttumiseksi meidän puoleltamme.

Kenttäpiispan aseman heikentämisessä ollaan tällä aloitteella ottamassa nyt seuraavaa askelta. Minä haluaisin kysyä mitä vahinkoa kenttäpiispuudesta on Suomelle ja luterilaiselle kirkolle koskaan ollut. Mikä on se tarve tai todellinen syy, josta tämä aloite kumpuaa. Aloitteessa lukee, että "on syytä pohtia, miksi valtion yhden hallinnonalan edustajalla on tällainen asema kirkon sisäisessä päätöksenteossa", mutta ei kerrota miksi tätä olisi juuri nyt pohti.

Keväällä 2014 käytin tässä salissa kenttäpiispa asiasta puheen, jota pidän kahdeksanvuotisen kirkolliskokous historiani parhaana puheena. Siitä todisteena, että se sai tasaisesti paheksuntaa osakseen niin liberaalien kuin konservatiivien puolella. Päätin tämän puheeni sanoihin, minkä Mannerheim on nimittänyt, sitä älköön kirkolliskokous erottako. Enkä minä reservin korpraalina aio edelleenkään olla sellaisessa mukana.

(Taustalla oli kirkolliskokouksen liberaalien tekemä aloite, jossa vaadittiin kenttäpiispan aseman kriittistä tarkastelua.)