(Kolumni Suomenmaa-lehteen, 10.2.2020)

 

Vaikka kuinka koettaisimme muuta väittää, niin takana olevat monet hävityt vaalit sekä surkeat gallupmittaukset painavat mieliämme. Välillä muutamissa gallupeissa on tullut plussaa ja olemme hetken huoanneet helpotuksesta, mutta sitten käyrä on piirtynyt jälleen alaspäin, ja kepulaisten ilmeet ovat synkentyneet.

 

Miten tästä noustaan, vai noustaanko ollenkaan, moni pohtii.

 

Maalaisliitto-Keskusta on ennenkin selvinnyt vaikeuksista, mutta se on tapahtunut vain ainutlaatuisen aatteemme ansiosta. Muinaisen talonpoikaisyhteisöjen arvojen kovasta ytimestä puristetusta ideasta, jonka Santeri Alkio ystävineen muotoili sanoiksi ja jota ovat sitten monet valtiolliset toimijamme kehittäneet edelleen. Se aate on käsittänyt tietynlaisen maailmankuvan ja ihmiskuvan, käsityksen hyvästä yhteiskunnasta ja hyvästä elämästä.

 

Meillä täytyy olla edelleenkin selkeä päämäärä, joka näkee vaalikausien ja hallitusohjelmien yli, ja yhdistää puolueemme toiminnan ja tavoitteet osaksi sukupolvien ketjun suurta kertomusta.

 

Eikä riitä, että se on vain keskustalaisten vaikuttajien pään sisällä, vaan sen tulee näkyä puheissamme, teoissamme ja poliittisessa tahdossa – mihin suuntaan olemme maailmaa viemässä?

 

Keskusta on näyttäytynyt liian usein reagoivana puolueena. Sellaisena, joka kommentoi tai kauhistelee muiden tekemisiä. Ja niin tärkeää kuin onkin oikoa kilpailijoittemme väitteitä ja vastustaa heidän ehdotuksiaan, jos ne ovat vastoin meidän käsityksiämme, niin sittenkin on tärkeämpää oman, itsenäisen vaihtoehdon korostaminen. Mikä on ”vapaan kansan suora tie” 2020-luvulla?

 

Tiedän, että Keskustan kentällä ja myös kentän ulkopuolella syyttävät nykyistä hallituspohjaa kehnosta kannatuksesta. Sanotaan, että Keskusta on mukana vääränlaisessa hallituksessa, ja paikkamme olisi automaattisesti ”porvariblokissa”. Tämä on historiatonta puhetta, sillä jo Kyösti Kallio aloitti Suomessa punamultayhteistyön monin hyvin tuloksin.

 

Olen hieman huumorilla sanonut, että jos Maalaisliitto selvisi Hertta Kuusisesta ja Tyyne Leivo-Larssonista samassa hallituksessa, niin kyllä mekin tästä hallituksesta selviämme.

 

Mutta tiukkana ja tarkkana täytyy pysyä, se on selvä. Eipä minullekaan helppoa ole ajatella, että olemme Vihreiden kanssa samassa hallituksessa. (Ja yhtä vaikeaa on varmasti monille vihreiden kannattajille olla kimpassa meidän kanssamme.) Keskustalaisen kädenjäljen tulee näkyä hallituksen politiikassa, ja keskustalaisten on voitava siihen luottaa. Muuten hallituksessa ei kannata olla. Esimerkiksi perhevapaauudistus on antanut toivoa keskustaväelle, että kyllä me siellä omat tavoitteemme voimme saada läpi ja oma ideologiamme näkyy hallituksen päätöksissä. Mutta tämän suhteen on oltava koko ajan herkkänä.

 

Eikä se edellinenkään hallituspohja helppo ollut. Kokoomuksen kyljessä kannatuksemme on yleensä pahemmin pudonnut, kun samastumme ihmisten silmissä oikeistopuolueeksi. Niille, jotka jauhavat kuukaudesta toiseen, kuinka olemme väärässä hallituspohjassa mukana ja jotka pitävät väärää hallituspohjaa heikon kannatuksen syynä, on hyvä muistuttaa, että millainen edellinen hallituspohja oli. Saimme historiamme kovimman vaalitappion oltuamme neljä vuotta Kokoomuksen kanssa hallituksessa.

 

Vaikeina aikoina on hyvä kuunnella myös kokemuksen ääntä. Keskustalla on käytössään melkoinen resurssipankki politiikan pitkän linjan osaajia. Politiikkamme kärkipaikoilla tämä on syytä muistaa.

 

Joku aika sitten esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila esiintyi ”Itse asiassa kuultuna” tv-ohjelmassa kertoen poliittisen uransa vaiheita ja kokemuksiaan yhteisten asioiden hoidosta. Kyseinen ohjelma herätti laajaa arvonantoa yli puoluerajojen. Sirkka-Liisa Anttilan väkevä karisma ja syvää elämänviisautta huokuva esiintyminen kosketti monia katsojia.

 

Tällaiset henkilöt, vaikka he olisivat jättäneet jo päivänpolitiikan ytimen, Keskustan johdon kannattaa pitää lähellään arvokkaina neuvonantajina. Meillä on suuri määrä arvokasta henkistä pääomaa käytettävissämme tässä kansanliikkeessä.