Kun katson taaksepäin, niin mietin, että onpahan tässä aikamoinen työ takana. Paavo Väyrynen tuli presidentinvaaleissa kolmanneksi ja keräsi suuremman kannatuksen kuin Keskusta sai eduskuntavaaleissa. Väyrynen on näyttänyt meille, minkälaisella linjalla Perussuomalaiset voitetaan. Paljoa tämä ei toki ole mieltäni lohduttanut, sen verran katkeralta Vihreiden Pekka Haaviston nousu toiselle kierrokselle, ohi Väyrysen, tuntuu.

Mutta olen tyytyväinen tehtyyn työhön. Tuin Paavo Väyrysen ehdokkuutta jo silloin, kun huomattava osa niin puoluejohtoa kuin kenttää ei hänen mahdollisuuksiinsa nousta muutamaa prosenttia suuremmalle tasolle uskonut. Olen lapsesta saakka ollut "väyrysläinen" ja olen hautaan saakka. Aivan kaikesta en ole Paavon kanssa samaa mieltä, mutta peruskäsitys yhteiskunnasta meillä on samankaltainen.

Muistan viime kevään, jolloin Keskusta oli kärsinyt murskatappion. Soinin jytky pudotti Paavo Väyrysenkin Uudellamaalla eduskunnasta. Kun vaalien jälkeen pidetyssä Keskustan Lapin piirin kokouksessa ystäväni Katri Kulmuni piti puheen, jossa hän sanoi, että tarvitsemme paluun tulevaisuuteen, niin ajattelin mielessäni, että niin me tarvitsemmekin. Mutta suhtauduin sen toteutumiseen silti hyvin epäileväisesti. Tällä ilmaisullahan viitattiin kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuteen. Kyseessä oli paluu, sillä Paavolla on pitkä ura, ja hän on ollut ennenkin ehdokkaana, mutta kuitenkin paluu tulevaisuuteen. Sillä Paavon linja on tulevillekin sukupolville hyvä.

Vaikka tuin Väyrysen ehdokkuutta, niin sisimmässäni epäilin, että onko kentällämme rohkeutta lähteä nostamaan Paavoa ehdolle. Aliarvioin kenttäväkemme. He lähtivät ja nostivat - ja sellaisella voimalla, että kukaan muu ei uskaltanut edes yrittää Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Keskusta tarvitsee Paavoa ja sitä ajattelutapaa, jota hän edustaa. Henkisillä, hengellisillä ja yhteisöllisillä arvoilla on edistettävä ihmisten hyvinvointia - materialismin ylivaltaa ja kuluttamisen ihannointia vastaan. Kestävän kehityksen on näyttävä jokaisella politiikan sektorilla. Tämä on keskustalaisuuden ydintä: talo on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin on sen itse saanut ottaa vastaan. Tämä talo on koko planeettamme. Paavo Väyrysen ihmiskuntapoliittinen ajattelu tulee kerran saamaan vielä suuren arvon.

Olen saanut jonkin verran palautetta siitä, että olen julkisesti lähtenyt kannattamaan Sauli Niinistöä vaalien toisella kierroksella. Palaute on ollut pääosin myönteistä. Väyrysen kannattajista suurin osa tulee äänestämään Sauli Niinistöä. Ei tukeakseen Kokoomuksen keskittämispolitiikkaa, vaan koska kokee Niinistön olevan parempi käyntikortti ja vienninedistäjä maailmalla kuin vastaehdokkaansa ja koska pitää Niinistön perusarvoja kuitenkin läheisempänä kuin Haaviston.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei olisi pitänyt ottaa kantaa ollenkaan. Minä en kuitenkaan katso tarpeelliseksi todistella keskustalaisuuttani huutamalla suureen ääneen, etten äänestä, kun ei ole keskustalaista ehdokasta. On sitä ennenkin Suomen historiassa ollut tilanteita, jolloin maalaisliitto-keskustalaisten on täytynyt valita muiden kuin omaan puolueeseen kuuluvien väliltä eikä vaalien boikotoiminen ole mielestäni kovin isänmaallista. Tietystikään ei ole pakko kertoa kenellekään, ketä äänestää, ja aina on myös mahdollista pudottaa tyhjä lappu.

Olen saanut kuulla, joskus hieman ilkeäänkin sävyyn esitettyjä vihjauksia, että tuen kokoomuslaista politiikkaa, kun olen äänestänyt Niinistöä. Jos tukisin Haavistoa, niin sitten minulle varmaankin sanottaisiin, että tuen Vihreiden politiikkaa. Ja jos en sanoisi kantaani, niin kauhisteltaisiin, että kuinka sinä et nyt Niinistölle tee työtä ja siis edistät Haaviston kampanjaa jne.

Tällaista se politiikka on, että teki mitä tahansa, niin joku aina pahoittaa mielensä. Ja henkilövaalit ovat niitä, niin paikallisella kuin valtiollisella tasolla, jotka nostattavat eniten tunteita pintaan. Omalta kohdaltani olen nyt vain tullut siihen tulokseen, että en halua Vihreiden Pekka Haavistoa presidentiksi ja koska näin tunnossani koen, niin olen sitten toiminut sen mukaan. Joku toinen toimii toisin ja se on vapaassa maassa aivan luonnollista.

Erityisen huvittavalta kyllä tuntuu se, että kuusi vuotta sittenhän lähes koko Keskusta, puoluejohtoa myöten, tuki vaalin toisella kierroksella Sauli Niinistön valintaa. Minä en ollut niissä riveissä. Niin nyt sitten on vähän sellaista henkeä, että pitäisi olla hiljaa. Olen nauranut muutamien kavereitteni kanssa, että koskahan sitä toimisi niin, että olisivat tyytyväisiä :)

Esimieheni, kansanedustaja Eeva Maria Maijala, on ollut esillä muutamassa Lapin Kansan numerossa presidentinvaalien tiimoilta. Eilen julkaistiin hänen kirjoituksensa otsikolla "En kannata Haavistoa enkä Niinistöä", eli Eeva Maria ei ole mukana kummankaan ehdokkaan kampanjassa eikä anna julkisia äänestyssuosituksia ihmisille. Aikaisemmassa haastattelussa hän oli presidentinvaalitappion harmistuttamana pohdiskellut, Kokoomuksen ylivaltaa vastustaakseen, että jos pakko olisi valita, niin olisiko pienempi paha näistä kahdesta sitten Haavisto.

Luonnollisesti maakunnassamme tämä asia on herättänyt hyvin paljon keskustelua. Eeva Maria on tarkemmin kertonut ajatuksistaan mm. Lapin Kansassa ja blogikirjoituksessaan.

Politiikan pelikentät jo kohtuullisen hyvin tuntien tiedän, että sitä, että olemme esiintyneet hieman eri painotuksilla (Eeva Maria ei siis ole julkisesti kummankaan tukija ja minä tuen Niinistöä), on voitu jonkun verran repostella. Ehkäpä on ajateltu, että olemme riidelleet asiasta keskenämme ja jotkut ovat kyselleet minulta ihan suoraan, että mitä nyt, kun meillä on vähän erilaiset painotukset tässä asiassa.


Vaikka tällaiset pohdinnat tuntuvatkin minusta aika hullunkurisilta, niin sanottakoon nyt kuitenkin tässä, että on täysin luonnollista, että kaksi ihmistä on joskus eri mieltä asioista. Sananparsi kuuluu, että jos kaksi ihmistä on aina kaikesta samaa mieltä, niin se merkitsee sitä, että jompikumpi ei ajattele omilla aivoillaan. Ja poliittisessa elämässä olisi aika vaikeata toimia, jos ei hyväksy sitä, että on joskus toisen ihmisen kanssa eri linjoilla. Olen edelleen erittäin hyvissä väleissä esimieheni kanssa ja välillämme vallitsee sama luottamus, joka syntyi vuosi sitten Eeva Marian vaalikampanjaa hänen ja hänen tukijoittensa kanssa rakennettaessa. Uskoakseni toimin vielä pitkään hänen avustajanaan. Toki jossain vaiheessa tarkoitukseni olisi päästä auskultoimaan

Kannattaa muistaa, että kiersimme yhdessä monta päivää maakuntaa Paavo Väyrysen kampanjan merkeissä. Olemme varmasti olleet siis samaa mieltä siitä, että Paavo Väyrynen oli paras presidenttiehdokas, ei Pekka Haavisto eikä Sauli Niinistö.

Todettakoon tässä yhteydessä nyt samalla, että jos joku, joka on ollut pahoillaan Eeva Marian valinnasta ääniharavana eduskuntaan, kuvittelee, että lähden hajottamaan hänen ääniään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, niin täytyy jo tässä vaiheessa tuottaa pettymys. Jos Eeva Maria on käytettävissä 2015 eduskuntavaaleissa, niin kantani on, että Itä-Lapista ei kannata asettaa toista ehdokasta. Henkilökohtaisesti toivon, että Eeva Maria on käytettävissä myös ensi vaaleissa.