Eilen illalla pidettiin Kemijärven kirkkovaltuuston kokous, jossa käsiteltiin monenlaisia asioita. Huomasin, että on viisaampaa nukkua yön yli ennen kuin alan kommentoida kokouksen tapahtumia. Rehellisesti voin sanoa, että minulle jäi kokouksesta monesta syystä todella paha mieli. Koska kirkkovaltuuston kokouksissa ei yleensä ole yleisöä ja lehdistössäkään kokousten kulkua ei yleensä isommin uutisoida, niin haluan tällä palstallani kertoa, miten koin kokouksen tapahtumat. Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin ja sen kokoukset eivät ole sentään mitä tahansa kahvikekkereitä.

Kokouksessa esillä oli kolme merkittävää asiaa, jotka herättivät mielipide-eroja. Ensinnäkin seurakunnan luottamushenkilöiden palkkioiden korotus, toiseksi hautausmaa-asiat ja kolmanneksi itse asiassa kokouksen jälkeen pidetty esittely uudesta metsähoitosuunnitelmasta Ailangan alueelle.

Kokouspalkkioista

Kirkkoneuvosto esitti yksimielisesti kirkkovaltuustolle, että kokouspalkkioita nostetaan. Päätöksen perusteena oli esityslistan mukaan: "Kirkkoneuvoston kokouksessa 22.4.2008 kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ilmoitti kirkkoneuvostolle että muutamat kirkkovaltuutetut ovat kiinnittäneet huomiota kokouspalkkioiden pienuuteen." Uudessa esityksessä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle maksetaan 60 tai 80 euroa kokouksen pituudesta riippuen ja luottamushenkilöille 30 tai 40 euroa.

Täytyy sanoa, että olin enemmän kuin ihmeissäni, että tällainen esitys tuodaan päätettäväksi kesken valtuustokauden. Puheenvuorossani kysyin ensinnäkin, keitä ovat nämä kirkkovaltuutetut, jotka haluavat lisää rahaa. Ketäänhän ei ole pakotettu kirkkovaltuustoon, jokainen on vapaaehtoisesti allekirjoittanut ehdokassuostumuksen ja eniten ääniä vaaleissa saaneet ovat tulleet valituiksi. No, nimiä näistä aloitteen tekijöistä ei sanottu, ainoastaan puhuttiin "eräistä kirkkovaltuutetuista". Mielestäni on outoa, että julkiseen tehtävään valitut henkilöt eivät voi toimia omilla nimillään. Kun asioita on haluttu käsittelyyn, niin aloitteita on tähän asti tehty omilla nimillä.

Tietysti on niin, että työmies on palkkansa ansainnut ja inflaatio nakertaa ostovoimaa. Kokouspalkkiot ovat meillä pienemmät kuin monissa seurakunnissa. Mutta sittenkin mielestäni on moraalisesti arveluttavaa korottaa omia palkkioitaan. Kirkkovaltuusto on toki seurakunnan ylin toimielin, joten mikään muu taho ei voi tarkistaa palkkiosääntöä. Siksi oikea ratkaisu olisi ollut päättää korotukset tulemaan voimaan seuraavan valtuustokauden alusta. Uskon, että meidän seurakunnan luottamushenkilöiden tulisi kaikessa vajavaisuudessammekin näyttää esimerkkiä muille. Millaisen esikuvan me kirkon edustajina annamme päätöksenteon arvoista korottamalla omia palkkioitamme?

Äänestyksessä esitykseni hävisi äänin 13-7, 1 tyhjä. Omien palkkioiden korottamista kannattivat: Timo Alaräisänen, Helena Jounila, Leena Juujärvi, Tuulikki Juujärvi, Esa Kangas, Raimo Kerkelä, Irma Kortelainen, Eino Majava, Maire Markkanen, Juha Narkilahti, Liisa Pauna, Kaisa Perttunen ja Aune Severinkangas. Palkkiosäännön astumista voimaan vasta seuraavalle valtuustokaudelle vuoden 2011 alusta eli palkkioiden korottamista nykyisen valtuustokauden osalta vastustivat: Eila Hyvönen, Janne Kaisanlahti, Ritva Kajasviita, Timo Kyyhkynen, Irja Uusisalmi, Unto Vihriälä ja Unto Viitamäki. Tyhjää äänesti Hilma Alanne. Poissa kokouksesta olivat Aila Kaisanlahti, Riitta Latvakoski, Kristiina Lautamo, Jari Luoma-aho, Silja-Kaisa Pöyliö ja Vuokko Salminen. Heistä Salminen ei ollut ilmoittanut poissaolostaan ja Luoma-aho oli ilmoittanut tuntia ennen, joten heidän tilalleen ei ollut kutsuttu varajäseniä.

Asiaa käsiteltäessä käytettiin monia mielenkiintoisia puheenvuoroja. Eräässä perusteltiin korotuksia bensiinin hinnan nousulla. Kuitenkin matkakorvaukset maksetaan erikseen oman auton käyttämisestä, siis kokouspalkkioiden lisäksi. Sitten sanottiin, että jos ei halua korotusta, niin senhän voi lahjoittaa haluamalleen taholle. Sekin on ihan totta, mutta eihän tässä siitäkään ollut kyse.

Uurnalehdosta

Vuoden 2007 toukokuussa Irma Kortelainen ja allekirjoittanut jätimme aloitteen hautausmaiden kehittämisestä Kemijärvelle. Aloitteen johdosta perustettiin työryhmä, joka on ottanut vastaan seurakuntalaisten mielipiteitä. Palautteen seurauksena työryhmä on esittänyt mm. sankarimaan hautakivien kunnostamista, joka tapahtuu ensi talvena, Honkakankaan sortuneen kiviaidan korjaamista ja yleisökäymälän hankkimista Honkakankaalle ym. Näisä asioista vallinnee käsittääkseni yksimielisyys seurakunnassa, ideat ovat hyödyllisiä ja ne toteutetaan.

Kirkkoneuvosto onkin pitänyt työryhmän esityksiä toteuttamiskelpoisina lukuunottamatta esitystä uurnalehtoalueen perustamiseksi. Kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Marjokorpi oli esittänyt, että uurnalehtoaluetta ei perusteta, "koska hautausmaa-alueita seurakunnalla on riittävästi". Kirkkoneuvoston pöytäkirjan mukaan neuvoston jäsenet Esa Kangas, Eino Majava ja Raimo Kerkelä ovat yhtyneet kirkkoherra Marjokorven esitykseen.

Käytin eilisessä kokouksessa puheenvuoron, jossa kerroin kantanani, että peruste hautausmaa-alueiden riittävyydestä ei ole asiaan liittyvä, koska esityksen tarkoituksena ei ole ollut tilanpuutteeseen vastaaminen. Uurnahautaukset ovat yleistyneet ja samalla on yleistynyt käytäntö, että uurnia ei sijoiteta arkkujen sekaan, vaan niille on varattu omat erityiset alueensa hautausmailta. Tietysti monet haluavat uurnat perhehautoihin, joihin on aiemmin arkkuhaudattu, ja se on ihan oikein. Mutta kaikilla ei ole perhehautoja. Ei tunnu ihan järkevältä, että uutta uurnahautaa varten tulisi varata ns. arkkuhautapaikka.

Työryhmässä tarkoituksemme uurnalehdon perustamiseksi oli juuri se, että tällaisen alueen perustaminen kohentaisi olemassa olevien hautausmaiden yleisilmettä. Kemijärvellä olisi kaksikin vaihtoehtoa: joko Honkankaan hautausmaan vanhan puolen oikea etunurkka, joka on tyhjänä, tai vanha kirkkomaa. Monet haluavat kirkkomaalle, historialliselle hautausmaallemme järven rannalle, mutta kaikilla ei ole siellä vanhoja sukuhautoja ja uusia hautoja ei sinne enää mielellään avata. Mutta mitä jos kirkkomaalle perustettaisiin uurnalehto? Tätä kautta vanha, arvokas kirkkomaamme saisi uutta käyttöä, alueen yleisilme kohentuisi ja uskon, että koko hautausmaa tulisi paremmin hoidettuun kuntoon.

Kirkkoherra Lasse Marjokorpi totesi kokouksessa puheenvuoroni jälkeen, että kristillinen perinne on kannattanut maahan hautaamista ja että ne, jotka eivät ole kristittyjä, haluavat mielellään nähdä sirottelupaikkoja. Vastasin tähän, että minulla on se käsitys, että uskoviakin ihmisiä on uurnahaudattu ja että vaihtoehtoja on tarjottava, koska hautaustoimilaki pitää kumpaakin hautaustapaa samanarvoisena. Toivottavasti kukaan ei minua sentään vielä julista pakanaksi sillä perusteella, että olen kannattanut täysin normaalia, monissa seurakunnissa käytössä olevaa käytäntöä erillisestä uurnalehdosta. Sitä paitsi en ole puhunut mitään sirottelupaikoista, vaan uurnalehdosta, jossa uurnat lasketaan maahan ja uurnan kohdalle maan päälle tulee hautakivi perinteiseen tapaan.

Sinällään en ole mikään uurnauksen puolestapuhuja. Kun minun aikani tulee lähteä, tulee minut laskea Honkakankaalle sukuhautaan perinteellisessä arkussa. En kuitenkaan ymmärrä, mitä pahaa olisi uurnalehdon perustamisessa. Sehän ei maksaisikaan seurakunnalle mitään. Varattaisiin vain sopiva alue tarkoitusta varten. Vanha kirkkomaa ei saa olla vain vanhojen, siellä nyt hautapaikat omistavien sukujen yksinoikeudella käyttämä, vaan uurnalehdon kautta voitaisiin avata mahdollisuus ottaa uutta käyttöä tälle perinteikkäälle alueelle.

Niinpä tein esityksen, että kirkkovaltuusto ottaisi kannan: työryhmä jatkaa työtään selvittäen, millaisia käytäntöjä uurnalehtojen osalta on olemassa eri puolilla maata ja tekee aikanaan asiasta esityksen kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuustolle. Työryhmätyöskentely ei ole maksanut mitään, koska minä ja Irma emme ole perineet kokouksista ja katselmuksista euroakaan. Eila Hyvönen ja Irma Kortelainen kannattivat esitystäni. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Timo Alaräisänen ei suostunut ottamaan kuitenkaan esitystä käsittelyyn, koska hänen mukaansa kyseessä oli tiedoksiantoasia eikä asiaa, jota neuvosto ei ole valmistellut, voi ottaa käsittelyyn. Koska asia oli kuitenkin tuotu kirkkovaltuuston käsittelyyn, sille olisi mielestäni tullut antaa mahdollisuus kannanmuodostukseen ja kannatettu ponsiesitykseni olisi tullut käsitellä. Kaupunginvaltuuston kokouksessa vastaava esitys olisi ilman muuta jouduttu käsittelemään. Mahdollistavatko kirkon säännökset toisenlaisen menettelyn, myönnän suoraan, etten varmasti tiedä, mutta otan selvää.

Ailangan metsistä

Kirkkovaltuuston kokouksen päätyttyä iltakoulumuotoisesti valtuustolle oli kutsuttu esiintymään metsäalan opiskelija, joka oli opinnäytetyönään laatinut suunnitelman Ailanganniemen metsien hoidosta.

Kirkkovaltuusto on aikanaan tehnyt lainvoiman saaneen päätöksen Ailangan metsien suhteen. Suunnitelman teki Metsäkeskus. Olin aivan yllättynyt, miten jo päätetty asia tuotiin uudestaan esiin. Uusi suunnitelma poikkesi radikaalista voimassa olevasta päätöksestä, hakkuiden määrä oli pudonnut lähes neljännekseen.

Asian taustahan on toki kaikkien tiedossa. Pitkän väännön jälkeen aikanaan päästiin lainvoimaiseen päätökseen. Metsäkeskuksen asiantuntijat laativat hyvän suunnitelman, jossa oli nimenomaan noudatettu kirkkovaltuuston ohjeistusta: Ailanganniemen erityisarvot on huomioitava ja hakkuissa on pyrittävä maltillisuuteen. Suunnitelma oli monenlaisten kompromissien tulos. Päätöstä ei kuitenkaan pantu toimeen, koska se ei miellyttänyt kirkkoherraa ja eräitä muita henkilöitä, vaan asiassa on erilaisten verukkeiden nojalla vitkuteltu vuosikausia.

Ailangan metsiä koskeva kysymys on vähän kuin kaupungin hallinnossa aikanaan lukionsiirto. Se tuotiin monta kertaa esille, lainvoimaisia päätöksiä ei kunnioitettu, vaan asiaa jyrättiin niin kauan, että valtuustosta löytyi enemmistö viranhaltijoiden mielipiteen taakse. Samaa tehdään nyt seurakunnassa, jossa monet luottamushenkilöt ovat kaupungin johtavia virkamiehiä tai kaupunginvaltuutettuja. Kirkkovaltuustolle luodaan mielikuvaa, että aiempi päätös on luontoarvojen vastainen ja nyt tarvitaan uusi kompromissipäätös. Tehdäänkö niin monta kompromissia, että lopulta ei hakata kuutiotakaan ja seurakuntalaisten yhteinen omaisuus haaskaantuu. Voi kun tässä olisikin kyse luonnonsuojelusta, mutta kasvunsa lopettaneiden puiden säilöminen ei sitä ole. No tokihan luonto harvoo puustoa itsekseen, kun tykkylumi taittaa riukuja talvi toisensa jälkeen.

Kenen kanssa kompromisseja edes tarvitaan, kun valtuusto on ylin päättävä elin? Tai ainakin sen pitäisi olla. Mutta onko se sitä sen enempää seurakunnassa kuin kaupungissakaan?

Kirkkoneuvoston ja kirkkoherran olisi tullut saattaa lainvoimainen päätös täytäntöön. Sen sijaan asiaa näytetään hidastelevan niin kauan, että löytyy sellainen valtuusto, joka on valmis muuttamaan aiemman päätöksen.

Minä olen ensimmäisen kauden kirkkovaltuutettu, en ole metsäasioissa asiantuntija. Mutta luotan tässä Metsäkeskuksen ammattitaidolla tekemään suunnitelmaan ja metsäasioissa pitkän kokemuksen omaaviin kirkkovaltuutettuihin. Eilen illalla pitkään mielin, että oli todella suuri vahinko, että Eeva Moilanen jäi pois kirkkovaltuustosta viime vaaleissa. Hän oli sellainen nainen, joka "ei vaiennut seurakunnassa", vaan otti asioista selvää ja uskalsi kyseenalaistaa. Sellaisia upeita naisia tarvittaisiin myös kaupunginvaltuustossa enemmän!