Vuosi 2020 on päättymässä.

Mitä ikinä onkaan tapahtunut itse kunkin henkilökohtaisessa elämässä, niin koko maapallon läpi riehunut koronaepidemia on koetellut meitä kaikkia. Huoli omasta terveydestä ja läheisistä tai monien yrittäjien ja työntekijöiden kohdalla toimeentulosta on noussut monen kohdalla kipeästi esiin. Maailma on muuttunut.

Korona on saanut meidät ehkä entistä paremmin tajuamaan, että olemme todella, koko maapallon asujaimisto, samassa veneessä. Viime keväänä, kun lähes kaikki sulkeutui, nähtiin upeita tekoja, esim. kuinka ihmiset järjestivät vanhuksille kauppa-apua ja auttoivat toisiaan. Monet ovat keskittäneet ostoksensa paikallisiin yrityksiin ja lähipalveluihin, auttaen näin yrityksiä selviämään vaikean ajan ylitse.

Toisaalta olemme nähneet myös itsekkyyden ja mukavuudenhalun nostavan rumaa päätään, kaikki eivät vaivaudu käyttämään maskeja tai noudattamaan muutoinkaan turvaohjeita.

Omassakaan elämässäni kulunut vuosi ei ollut helppo. Se oli täynnä monenlaisia haasteita ja koettelemuksia. Lähiomaisen sairaus alkuvuodesta oli raskas asia ja se kaikkine järjestelyineen vei paljon voimia, onneksi sairaudesta selvittiin. Lähimmät perheenjäsenet olen saanut pitää luonani myös kuluneen vuoden ajan. Kesällä sain suuren kunniatehtävän tulla veljentyttäreni kummiksi. Loppuvuodesta tulin kolmannen kerran sedäksi. Vaikka en ole saanut omaa perhettä, niin olen voinut veljieni perheiden kautta seurata suvun jatkumista.

Reilut neljä kuukautta alkuvuodesta olin työssä valtiovarainministeriössä Katrin erityisavustajana. Lähdin tehtävään hieman vastentahtoisesti, mutta velvollisuudentunnosta. Koronaepidemian iskiessä työn sisältö muuttui melkoisesti. Oli ihmeellistä olla ”etulinjassa” tekemässä työtä yhteiskunnallemme tällaisena aikana ja nähdä kriisiajan päätöksentekoa.

Vaikka monia virheitäkin varmasti on tehty, ja niistä on koko ajan voitava oppia, niin Suomi on kaikesta huolimatta selvinnyt tautiepidemiasta, ainakin tähän mennessä, paljon paremmin kuin useimmat muut maailman maat, alkaen naapurimaistamme.

Politiikan kesä ja syksy olivat raskaat. Laulun sanoin: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä.” Molempia olen saanut nähdä ja kokea enemmän kuin olisin koskaan uskonut.

Kesäkuussa palasin jälleen pysyvämmin Lappiin. Koronan takia en ole juuri missään matkustellutkaan, välttämättömien työ- ja luottamustehtävien hoitoa lukuun ottamatta. Keväällä pidetyissä kirkolliskokouksen vaaleissa tulin edelleen valituksi kirkolliskokoukseen, nyt kolmannelle kaudelle.

Omassa elämässäni on sikäli uusi luku alkanut, että olen siirtynyt loppuvuodesta päätoimisesti elinkeinonharjoittajaksi. Teen lakitöitä ja koetan sillä tavoin elättää itseäni. Syksyllä kirjoitin myös kaksi kirjaa, 102-vuotiaan sukulaiseni Sauli Kaisamatin muistelmat sekä Kemijärven ensimmäisen kanta-asukkaan, Paavali Halosen, elämäkerran.

Kiitän kaikkia ystäviäni, jotka ovat olleet horjumattomana tukenani myös kuluneen raskaan vuoden aikana.

Toivotan Onnellista ja Siunattua alkavaa Herran vuotta 2021!